Vauhdikas
vaalivuosi edessä
Yhdysvaltojen presidentinvaalivuosi on alkanut, mutta vaalikampanjoita on käyty
pitkään. Demokraattiehdokkaat ovat kohdanneet väittelyissä jo useasti. Varsinainen
vaaliprosessi käynnistyi, kun Iowassa äänestettiin esivaaleissa helmikuun alussa.
Silmäänpistävää tulevissa vaaleissa
on edellisten vaalien
tapaan lukuisat presidenttiehdokkaat.
Vuonna 2016
republikaaneilla nähtiin 17
ehdokasta ja demokraateilla lukema
lähenee 30 presidenttiehdokasta tämän
vuoden vaaleissa.
Moni demokraattiehdokas on ehtinyt
jo luopua kisasta tammikuun puoleen
väliin mennessä, esimerkiksi senaattorit
Kamala Harris (Kalifornia), Kirsten Gillibrand
(New York) ja Cory Booker (New
Jersey) sekä entinen edustajainhuoneen
jäsen Beto O’Rourke Teksasista, presidentti
Barack Obaman hallinnon asuntoministeri
Julian Castro ja New Yorkin
pormestari Bill De Blasio. Toisaalta New
Yorkin entinen pormestari ja republikaani
Michael Bloomberg ilmoitti ehdokkuudestaan
vasta marraskuussa 2019.
Tunnettuja ja aiemmin presidentinvaaleissa
ehdolla olleita ehdokkaita ovat
entinen varapresidentti Joe Biden ja
kongressissa itsenäiseksi (independent)
lukeutuva senaattori Bernie Sanders
(Vermont), joka haastoi Hillary Clintonin
2016 esivaaleissa. Ehdokkuudesta
kilpailevat demokraatit tulevat eri osista
maata erilaisine taustoineen. Jakautunut
kenttä tuo omat haasteensa ehdokkaille.
Sekä Harris että Booker viittasivat vetäytymistä
koskevissa lausunnoissaan
rahoituksen saamisen vaikeuteen.
Istuvalla presidentillä etulyöntiasema
Istuvaa presidenttiä on tavanomaisesti
vaikea voittaa vaaleissa. Presidentti Donald
J. Trump ilmoittautui ehdokkaaksi
toiselle kaudelle heti virkaanastujaispäivänään.
Kampanjan sloganiksi on muotoutunut
”Keep America Great”, joka on
mukautettu versio vuoden 2016 ”Make
America Great Again” -sloganista.
Republikaanien kansallinen komitea
(Republican national committee) äänesti
jo alkuvuodesta 2019 kokouksessaan
tuesta Trumpin presidenttiehdokkuudelle,
vaikka varsinainen puolueen
presidenttiehdokas vahvistetaan vasta
puoluekokouksessa Charlottessa Pohjois
Carolinassa elokuussa.
Presidenttikisassa on tärkeää päästä
itse äänestyslipukkeeseen (”Ballot accesss”).
Käytänteet tähän vaihtelevat
osavaltioittain. Trumpin kannatuksesta
kertovat kuitenkin muun muassa
esivaalit. Esimerkiksi Arizonassa paikallinen
republikaanien puolue on uutisten
mukaan perunut vuoden 2020 esivaalit
osoituksena tuestaan Trumpille.
Republikaanien kisassa on Trumpin
lisäksi tammikuussa 2020 myös entinen
Teekutsu-liikkeen edustaja Joe Walsh
(Illinois) ja William Weld, entinen Massachusettsin
kuvernööri.
Oman twistinsä vaalivuoteen tuo presidentti
Trumpin virkarikossyyte, jonka
demokraattienemmistöinen edustajainhuone
hyväksyi joulukuussa 2019.
Tätä kirjoittaessa asia on juuri otettu
senaatissa käsittelyyn. Demokraattien
nykyiset senaattorit ja presidenttiehdokkaat
Sanders, Elizabeth Warren (Massachusetts),
Michael Bennet (Colorado)
TEKSTI: ANNA KRONLUND
16 | SAM MAGAZINE 1/20