Ranskalainen visiitti etelän
musiikkikaupunkeihin
pidettävää Nashvillen
Kaksi kaverusta toteutti maalis-huhtikuun vaihteessa pitkäaikaisen
unelmansa ajamalla keväisen USA:n läpi. Kevät osoittautui hyväksi
ajankohdaksi roadtripille. Suosituissa kohteissa on aina ihmisiä, mutta
lomakausien pahimmat ruuhkat ja paahtava helle puuttuivat.
TEKSTI: JUHA-MATTI KUUSELA & HENRIK TYÖPPÖNEN,
KUVAT: COURTESY OF NASHVILLE CONVENTION & VISITORS CORP & HENRIK TYÖPPÖNEN
Meillä, kahdella työssäkäyvällä,
ei ollut irrottaa
reissuun kuin reilu
viikko. Ajoreittimme ei
kuitenkaan ollut lyhin
mahdollinen, vaan aloitimme Los Angelesista,
ajoimme eteläistä reittiä ja pää-
dyimme New Yorkiin 9 päivää ja 6 300
kilometriä myöhemmin.
Emme ajatelleet, että rannikolta rannikolle
siirtyminen olisi matkan itsetarkoitus
vaan halusimme nähdä meille
uusia osavaltioita ja kaupunkeja. USA:n
läpi on mahdollista ajaa reilussa viikossa
Countrymusiikin
pääkaupunkina
Broadway-katua
reunustavat Honky
Tonk-baarit.
ja silti kokea paljon myös auton
ulkopuolella.
Yksi matkamme päämääristä oli vierailla
etelän kuuluisissa musiikkikaupungeissa,
emmekä pettyneet kokemaamme.
New Orleans, Memphis ja
Nashville ovat täynnä tapahtumia vuo-
38 | SAM MAGAZINE 2/19