Badlands-kansallispuisto, Etelä-Dakota
Denveristä koilliseen
Denver on yksi suosikkilentokohteistamme, jonka ympärille on helppo suunnitella
useampikin automatka. Valitsipa ilmansuunnaksi melkein minkä tahansa, reitille
saa takuuvarmasti kiinnostavia luonto- ja kulttuurikohteita.
vielä viileämpää. Kesäkuukausina lämpöasteet nousevat
auringon noustua nopeasti lähelle kolmeakymmentä ja
keskipäivän porotuksessa on tukala olla.
Cedar Pass Campground oli valintamme yöpymis-paikaksi.
Telttapaikkaan kuului pieni ruokailukatos ja
auton sai Yhdysvalloissa tuttuun tapaan aivan teltan
viereen. Badlandsin alue on avointa preeriaa ja siksi
usein erittäin tuulinen, joten nuotioiden sytyttäminen
on leirintäalueella yleensä kiellettyä.
Badlandsin kansallispuiston läheisyydessä on monta
mielenkiintoista luonto- ja kulttuurikohdetta. Muuta-man
tunnin ajomatkan päässä voi tutustua muun muassa
Wyomingin puolella sijaitsevaan ainutlaatuiseen Devils
Toweriin, tanskalaisamerikkalaisen Gutzon Borglumin
lähinnä 1930-luvulla dynamiitilla veistetyn kuuluisia
presidenttejä kuvaavaan kallioveistokseen Mount Rush-
TEKSTI JA KUVAT: KEA SOZA JA KIRSI RUTONEN
Tällä kertaa suuntaamme Denveristä koilli-seen
kohti suuremmalle yleisölle tuntemat-tomia
osavaltioita Pohjois- ja Etelä-Dakotaa
sekä Nebraskaa. Paluumatkalla kieppaamme
vielä New Mexicon kautta ennen paluuta
Coloradoon.
Badlands National Park, Etelä-Dakota
Denveristä noin kuuden tunnin ajomatkan päässä oleva
Badlandsin kansallispuisto on kauneimmillaan aurin-gonnousun
ja -laskun aikaan. Tällöin päivän ensim-mäiset
ja viimeiset valonsäteet värjäävät puiston mon-isävyiset
pöytävuorimaisemat kultaisiksi.
Aamulla ajaessamme puiston läpi näimme päivi-sin
varjoissa ja piilossa pysytteleviä villieläimiä, joten
kannattaa herätä aikaisin nauttimaan puistosta, kun on
28 | SAM MAGAZINE 2/20