Koronavirus on vaikuttanut tut-kimustyöhön
Yhdysvalloissa. Tohto-riopintoihini
liittyvä kuluttajatutkimus
oli tarkoitus toteuttaa huhtikuussa 2020.
Kevään tutkimukset peruttiin ja siirret-tiin
syksylle. Tilanne harmittaa, mutta
asiat voisivat olla huonommin. Työ ei
ole mennyt hukkaan vaan tutkimuksen
aikataulu vain siirtyy. Nyt on kuitenkin
monta avointa kysymystä mielessäni.
Milloin yliopiston eettisen toimikunnan
lautakunta sallii taas ihmiskokeiden jär-jestämisen?
Milloin ihmiset uskaltautu-vat
taas koehenkilöiksi?
Yhtäläisyyksiä ja eroja
On kiehtovaa miettiä, tuleeko pandemia
ja kotikaranteeni vaikuttamaan ihmisten
syömiskäyttäytymiseen. Pandemiasta
seurannut elintarvikkeiden hamstraus
alkoi täällä samoihin aikoihin kuin Suo-messa.
Kun Suomessa ostettiin leipää ja
vessapaperia, täällä Mac&Cheese-pak-kaukset
myytiin loppuun.
Toisaalta yhtäläisyyksiäkin on. Purk-kisäilykkeitä,
pastaa ja riisiä en ole saa-nut
ostettua nyt kuukauteen ja tilan-ne
niiden osalta oli aluksi samanlainen
Suomessakin. Toinen huomioni liittyy
hiivaan, jota sai etsiä vähintään kahden
myyjän kanssa ympäri kauppaa. Pitkän
etsinnän jälkeen kuivahiiva löytyi juus-tohyllystä.
Nyt hiiva on siirretty jauhojen
viereen ja se on aina loppu. Ihmisillä on
aikaa leipoa.
Kiinnitin aikaisemmin huomiota
kauppojen leivonta- ja jauhehyllyn vali-koiman
lukuisiin ”heti valmis” tai ”lisää
vain vesi”-tuotteisiin. Lähes joka kate-gorista
on omansa: kakut, keksit, piira-kat
ja kastikkeet. Kiinnostava huomio on
se, että näissä purkeissa lukee usein DIY
(Do-It-Yourself, tee-se-itse).
Elintarviketieteilijän yllätti myös
pakkaukset, joissa kananmunan keltuai-set
ja valkuaiset saa omissa lokeroissaan
tai kahdeksan minuutin keitetyt kanan-munat,
valmiiksi täytetyt kalkkunat ja
omenapiirakka, joka on uunia vaille val-mis.
Kysyntää näille vaikuttaisi olevan.
Suomessa vastaavien valikoima on
vielä pieni ja niiden ostaminen vaatisi
ehkä poikkeustilan omassa arjessa. Elin-tarviketeollisuudella
tuntuu täällä olevan
vielä hieman pidemmälle viety tehtävä
kuin Suomessa. Se tarjoaa mahdolli-simman
© ISTOCK BY GETTY IMAGES/SDI PRODUCTIONS
helposti valmistettavaa ruokaa,
mutta kuitenkin niin, että kuluttaja voi
kokea valmistavansa ruoan itse.
Muuttaako pandemia asenteita?
Lihankulutus on kasvanut pandemian
aikana, mutta voisiko pandemia muuttaa
asenteita ilmastonmuutoksesta pysy-västi?
Ympäristöystävällisemmät ruo-kavaihtoehdot
näkyvät täällä, eivät tosin
samassa laajuudessa kuin Suomessa.
Vaihtoehdot keskittyvät lihaa ja eri-tyisesti
hampurilaispihvejä imitoiviin
lihankorvikkeisiin, kuten Beyond Me-at
ja Impossible Burger, joita saa myös
Suomesta.
Härkiksen ja Nyhtökauran kaltai-set
selkeästi kasvipohjaiset, jauhelihan
tapaan käytettävät tuotteet, puuttuvat
vielä kauppojen valikoimasta. Kasvi-pohjaisia
maidon ja jogurtin kaltaisia
tuotteita sen sijaan löytyy paljon. Lä-hikaupassani
kauramaito on usein lop-puunmyyty.
Odotan innolla manteli-,
kookos- ja riisijogurttien rinnalle myös
kaurajogurtteja.
Entä makumieltymykset Suomessa ja
Yhdysvalloissa? Olen mieltänyt mones-
SAM MAGAZINE 2/20 | 17