vaikuttunut samoista asioista kuin olin ensimmäisellä
vierailullanikin: avoimuudesta omien arvojen edessä,
uskonnon luontevasta nivoutumisesta arkielämään,
ihmisten ystävällisyydestä ja loputtoman energisestä
ilmapiiristä.
Samanaikaisesti amerikkalaisten härkäpäisyys po-liittisen
korruption, jyrkkien tuloerojen, rasismin, huu-meiden,
oikeuslaitoksen epäoikeudenmukaisuuden ja
monien muiden ongelmiensa edessä tuntuu käsittämät-tömältä.
Miten te ette tajua, että yhteiskuntamallinne
myötä amerikkalainen unelma muuttuu irvikuvaksi it-sestään?
Ihmisen oikeus ponnistella unelmiensa eteen
rajoittuu self-help-oppaan lukemiseen kaksi työvuo-roa
sisältäneen päivän päätteeksi. Nuorten tulevaisuus
siintää vähintään yhtä usvaisena eikä yhä kärjistyvä
eriarvoisuus näytä kiinnostavan poliittista eliittiä vaa-leja
pidemmälle.
Jotain tällaista mietin pohjoisamerikkalaisten suur-kaupunkien
katuja kävellessäni. Pollyannamainen idea-listi
ja pohjoismaalainen sosialidemokraatti käyvät
silloin sellaista vääntöä keskenään, että se stimuloi
koko mielen ja olemuksen. Sama sisäinen jännite saa
kuitenkin aikaan sen, että suhteeni Amerikkaan on sy-västi
henkilökohtainen.
Vaikka muuten olen taipuvainen puimaan ja per-kaamaan
asiat perinpohjaisesti, en mielelläni analysoi
jenkkihulluuttani sen tarkemmin. Matkatoverit sen toki
huomaavat väkisinkin, mutta kyse on ennen kaikkea
minun Amerikastani ja siitä, mitä Amerikka minulle
edustaa: ihanteita, joista saa olla ylpeä.
Näkemys poikkeuksellisuudesta, halu pysyä uskol-lisena
omalle perustalle, yksilökeskeisyys yhdistettynä
yhteisöllisyyteen ja näitä koskevat kamppailut ja jän-nitteet
tekevät Yhdysvalloista loputtoman kiehtovan
maan. Sen dynamiikka tuntuu jollain kummallisella
tavalla läheiseltä ja tutulta. Ehkä juuri siksi rakkau-teni
Amerikkaan on kestänyt niin ulkoiset realiteetit
kuin niitä koskevat sisäiset ristiriidat. Jopa silloin kun
maaliskuussa 2009 seisoin Southforkin terassilla kel-taraitaisen
markiisin alla ja kuulin, että kaikki sarjan
sisäkuvaukset olikin tehty studiolla.
Hanna Wass on yleisen valtio-opin dosentti Helsingin yli-opistossa.
Hän käy Yhdysvalloissa joka kevät ja syksy poli-tiikan
tutkimuksen konferensseissa.
SAM-alumni Ylen kirjeen-
vaihtajaksi Yhdysvaltoihin
Syyskuussa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana
aloittava Iida Tikka on SAM-alumni. Tikka valmistuu
Washingtonissa sijaitsevasta Georgetownin yliopis-ton
turvallisuuspolitiikan maisteriohjelmasta touko-kuussa.
Iida Tikka aloitti opintonsa Georgetownissa
SAM:n apurahasäätiön hallinnoiman Thanks to Scan-dinavian-
stipendin avustuksella syksyllä 2018. Onnea
ja menestystä, Iida!
mit 2020
goes Vaasa
7.-8.8.2020
SAMmit 2020 goes Vaasa
-kesätapahtuma siirtyy
elokuulle 2021
Elokuun SAMmit Vaasa-tapahtumaa on päätetty siir-tää
koronatilanteen takia vuodella eteenpäin, elokuulle
2021.
SAMmit Vaasa-työryhmä päätyy ratkaisuun, koska
se katsoi, että tapahtuman markkinointi ja osallistujien
sitoutuminen elokuun alussa järjestettävään yleisöta-pahtumaan
on hankalaa nykyisessä epävarmassa ti-lanteessa.
Tervetuloa siis Vaasaan elokuussa 2021!
Lisätietoja SAMmit 2021 goes Vaasa-kesätapahtu-masta
tulevissa SAM Magazineissa.
Haluatko olla mukana
tapahtuman järjestelyissä?
Ota yhteyttä: SAM Vaasa,
puheenjohtaja jasmin.granholm@gmail.com
Save the date!
MITÄ:
Iloinen kesätapahtuma, jossa
juhlistetaan yhdessäolon
riemua, vapaaehtoistyön voimaa,
amerikkalaista kulttuuria ja
maidemme välistä ystävyyttä!
MISSÄ:
Kaunis, merellinen Vaasa.
Pääjuhlaa vietetään
tunnelmallisessa ravintola Villa
Sandvikenissa hyvän ruoan,
musiikin ja tanssin parissa.
MILLOIN:
7.-8.8.2020
KENELLE:
Kaikille avoin koko perheen
tapahtuma.
MIKSI:
SAMmit kerää koko SAM-yhteisön
ja kaikki USAsta
kiinnostuneet yhteen viettämään
mukavaa, mielenkiintoista
ja monipuolista kesäistä
viikonloppua upeissa puitteissa.
Nähdään Vaasassa!
Lisätietoja toukokuun SAM
Magazinessa ja osoitteessa
www.samsuomi.fi/sammit2020
Nettisivuille on jo päivitetty jäsen-hintaiset
majoitustarjoukset sekä
pääjuhlan menu.
© 123RF
26 | SAM MAGAZINE 1/20 SAM MAGAZINE 1/20 | 27
AJANKOHTAISTA
© SINI PENNANEN
SAM MAGAZINE 2/20 | 21
/sammit2020
link