
AINA SE EI NÄY
PÄÄLLEPÄIN
Työnantajan vastuulla on taata työntekijöil-le
turvallinen ja terveellinen työ sekä työym-päristö.
Työnantajan velvoitteista puhutaan
usein, mutta työkavereiden roolista harvem-min.
Silti vastuu työntekijän työssä jaksami-sesta
ja hyvinvoinnista kuuluu koko työyhtei-sölle.
Lokakuussa pidetyn valtakunnallisen reumaviikon teema oli tänä
vuonna työelämä ja työyhteisön tuki. Liiton teettämän työhyvin-vointikyselyn
pohjalta oli huolestuttavaa havaita, että kaikki ei-vät
uskalla puhua avoimesti oireistaan vaan pyrkivät pitämään
kivut ja hankaluudet omana tietonaan. Kynnys avun pyytämiseen ja
vastaanottamiseen tuntuu etenkin alussa olevan korkea.
Yli miljoona työikäistä suomalaista kärsii tuki- ja liikuntaelinoireis-ta,
mutta oireet ja sairaudet näkyvät harvemmin päällepäin. Useim-mat
ihmiset eivät halua pois työelämästä oireiden tai sairauden vuok-si.
Monia pitää kiinni työssä motivaatio, työn imu ja hyvä työyhtei-sö.
On kaikkien yhteinen etu auttaa muita pysymään mukana työelä-mässä
tai palaamaan sinne.
Kohtasin taannoin kovista selkäkivuista kärsineen jäsenemme.
Mies kertoi, että hänen työssään oli tiettyjä liikkeitä, jotka eivät sopi-neet
hänelle ja aiheuttivat paljon kipua ja sairauslomia. Kun hän yrit-ti
välttää kipua aiheuttavia liikkeitä, työkaverit saattoivat pitää hän-tä
laiskana. Liikkeet heikensivät vointia ja seurauksena oli sairaslomi-en
kierre. Hän sai saikuttajan leiman. Henkinen kanttikin meinasi lop-pua.
Kun selkäkipujen syyksi paljastui selkärankareuma, se helpotti.
Toimiva lääkitys löytyi. Lisäksi lääkäri ohjeisti, mitä liikkeitä töissä tu-lisi
välttää. Sovittiin uudesta työnjaosta, jossa työkaverit tekivät tietyt
nostot ja hän itse otti tehtäväksi vastaavasti muita töitä. Sen jälkeen
hän ei ole ollut reuman vuoksi kertaakaan poissa töistä. Lisäksi hyvä
henki työkavereiden kesken on vahvistunut.
Omassa terveydentilassa tapahtuvista muutoksista kannattaa ker-toa
reilusti ääneen, mikäli se työyhteisössä on mahdollista. Moni vas-taaja
kertoo olleensa yllättynyt siitä, kuinka asiallisesti tieto on otet-tu
vastaan. Muiden on helpompi ymmärtää, miksi yhden työntekijän
töitä helpotetaan, jos helpotusten syystä puhutaan avoimesti. Myös
oma asenne vaikuttaa siihen, miten työkaverit suhtautuvat.
Reumaliiton työhyvinvointikampanjalle on avattu oma sivusto
osoitteessa reumaliitto.fi/tyo. Sivustolta löytyy tietoa tuki- ja liikunta-elinoireista
ja tarinoita siitä, miten tavalliset suomalaiset pärjäävät töis-sä
esimerkiksi selkärankareuman ja nivelrikon kanssa. Sivuilta löytyy
myös vinkkejä ja kokemuksia siitä, miten tuki- ja liikuntaelinten hyvin-vointiin
liittyviä asioita voi työpaikoilla huomioida entistä paremmin.
Työyhteisön tuki voi olla suuri voimavara, joka parantaa työmotivaa-tiota
ja jonka avulla jaksaa paremmin.
Maria Ekroth
Reumaliiton toimitusjohtaja
Reumaliiton kampanja
32 Työterveyshoitaja 4/17