PÄIHTEET, VAIETTU ONGELMA
Päihdeongelman seurauksia on vaikea ottaa puheeksi, koska ne ovat
niin hävettäviä ja pelottavia. Tämän vuoksi emme puhu, näe tai kuu-le
asioita, vaan vaikenemme ja toivomme, että asia ja ihminen me-nisi
pois. Toinen tapa suhtautua ilmiöön on selittää asia pois. Haem-me
syytä, koetamme ymmärtää: ”Hänellä on parisuhde kriisissä. Hä-nellä
on taloudellisia vaikeuksia. Hänellä on stressaava työ. Hänel-lä
on ollut vaikea lapsuus.” Lopputuloksena on toteamus, että hänel-lä
on henkilökohtaisia ongelmia, mutta ei hän mikään alkoholisti ole!
Paljon puhutaan ”varhaisen välittämisen mallista”. Minulla on ta-pana
suomentaa tämä käsite, että ”viidentoista vuoden rankan juo-misen
jälkeen otetaan asia hienovaraisesti ja vältellen esille”. Valta-osalla
asiakkaistani on ollut takana vuosien päihdekierre, ennen kuin
he ovat ohjautuneet vastaanotolleni.
”VAPAAEHTOINEN PAKKO”
Alkoholismiin liittyy vahvasti kieltomekanismi. Henkilön on vaikea näh-dä
ongelmaa päihteidenkäytössään, mutta hän lähtee kuntoutukseen
voidakseen säilyttää esimerkiksi työpaikkansa, terveytensä tai pari-suhteensa.
Usein kuulen sanottavan, että ”tulin ihan vapaaehtoisesti,
keskusteltuani asiasta esimieheni kanssa”.
Työnjako palveluni ja työpaikan välillä on seuraava: työpaikka
vastaa siitä, että päihdeongelmainen työntekijä ohjautuu työtervey-den
kautta vastaanotolleni. Tehtäväni on auttaa henkilöä tunnista-maan
päihdeongelma sekä motivoida häntä jatkohoitoon. Usein kuu-lee
sanottavan, että mikäli henkilö ei ole motivoitunut, häntä ei kan-nata
ohjata päihdekuntoutukseen. Pitkäaikainen kokemukseni on, että
hoitoon tulemisen motivaatio ei määrää lopputulosta. Vahva ulkoinen
pakko on riittävä syy ohjata henkilö vastaanotolleni ja olen tottunut
työskentelemään mahdottomien haasteiden kanssa.
Kyseessä on usein pitkän tapahtumasarjan huipentuma. Usein ol-laan
tilanteessa, jossa asiakkaalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ha-keutua
kuntoutukseen, koska työnantaja ei voi enää jatkaa läpi sor-mien
katsomista. Toisaalta asetelmassa on vahva positiivinen lataus,
työnantaja haluaa pitää kiinni osaavasta ammatti-ihmisestä.
Yleinen suositus päihdekuntoutuksissa on avohoidon ensisijai-suus,
koska ajatellaan, että tilanne on vielä hallinnassa, koska hä-nellä
on työpaikka, perhe ja talouskin kunnossa. Työelämästä oh-jautuvan
hoitoon kiinnittyminen on kuitenkin vaikeaa, koska henkilö
ei useinkaan tunnista päihdeongelmaansa. Mielestäni tällainen hen-kilö
tarvitsee laitosjakson.
ALKOHOLISMI
Kieltäminen on sen keskeinen elementti, kuten edellisessä kappalees-sa
kuvasin. Toinen suuri hankaluus on vahva häpeän tunne. Työsken-telyni
näkökulma on häpeän ja syyllisyyden tunteiden kohtaaminen.
Hoitoonohjaus koetaan kielteisenä. Mitäpä, jos mielikuva käänne-tään
myönteiseksi? Hoitoonohjauksen avulla pyritään pitämään hyvä
työntekijä tuottavana ja työkykyisenä henkilönä. Useat tuntemani hen-kilöt
ovat todenneet, että hoitoonohjaus on ollut parasta, mitä heille
on tapahtunut. Se on ollut uuden elämän alku.
WHO on 1957 määritellyt alkoholismin sairaudeksi. Mitä se tar-koittaa?
Ainakin sitä, että alkoholismiin sairastunut on sairas, ei syylli-nen.
Tämä ajatus vapauttaa toimintaan. Alkoholismi on sairaus, jossa
henkilölle kehittyy pakonomainen riippuvuus ja hän menettävät hil-jalleen
kyvyn hallita päihteiden käyttöä. Monet asiakkaani kokevat,
että sairauskäsite tuo helpotusta. Päihderiippuvuuden määrittelemi-nen
sairaudeksi on hyvin huojentava ja vapauttava asia, kun oival-taa,
ettei ole syyllinen ja että alkoholismista voi toipua.
Mitä toipuminen sitten on? Monesti päihdeongelmaiset ovat hy-vin
ymmällään ja häpeissään käyttäytymisestään. Kuunnellessaan ver-taisiaan
ja samaistuessaan heidän kokemuksiinsa he huomaavat, että
riippuvuus on aiheuttanut heille kaikille hyvin samanlaisia seurauksia.
Minun tehtäväni on ohjata asiakkaitani vertaistuen pariin esimerkik-si
AA- / NA-ryhmiin. Näissä ryhmissä käy paljon tavallisia työssä-käyviä
ja perheellisiä ihmisiä, joten heillä on mahdollisuus kohdata
aidosti vertaisia, joiden kokemusten avulla voidaan tunnistaa riippu-vuus
ja sen seuraukset sekä opetella päihteettömiin elämäntapoihin.
Mitä työpaikalla pitää tapahtua, että
päihdeongelmainen ohjataan hoitoon?
”Kokemukseni perusteella olen havainnut, että
pitää tapahtua suuri katastrofi joko työ- tai
yksityiselämässä. Vasta silloin työyhteisö herää, toki
ei aina silloinkaan. Mikäli kriisi on tarpeeksi järkyttävä,
niin työntekijästä voidaan koettaa päästä eroon tai
antaa rangaistus huonosta käytöksestä. Valitettavan
usein ensimmäisenä toimena käynnistetään sanktiot.
Annetaan suullinen tai kirjallinen varoitus ja usein
viimeisenä sanktiona on hoitoonohjaus. Työpaikkojen
päihdeohjelmien mukaan hoitoon ohjaamisen tulisi
olla ensisijainen toimenpide, ei sanktio.
Tunnen runsaasti esimerkkejä tilanteista, joissa kriisi
on ollut ”sopivan kauhea” ja tämän seurauksena
asianosainen on ohjautunut päihdekuntoutukseen.
Esimerkkejä on lukemattomia ja ne koskevat kaikkien
työalojen arkea, joten seuraavat kuvaukset eivät voi
leimata mitään yksittäistä työyhteisöä tai työalaa:
• Eräs krapulainen sähköasentaja ohjattiin hoitoon,
kun hän teki paperitehtaalla laittomia sähkökytkentöjä
• Eräs poliisi oli tuomittu vaimon pahoinpitelystä sekä
rattijuopumuksesta, vasta sitten työyhteisö heräsi.
• Erään sairaalan humalainen anestesialääkäri ohjautui
hoitoon, kun hän oli annostellut väärin lääkettä.
Annostelun seurauksena potilas oli herännyt kesken
leikkauksen ja lääkäri nukahtanut.
• Eräs opettaja ohjautui hoitoon, kun vanhempain
yhdistys teki valituksen humalaisesta opettajasta.
• Erään kuljetusliikkeen vaarallisten aineiden kuljettaja
jouduttiin nostamaan ohjaamosta, kun jalat eivät
kantaneet.
Kuvausta voisi jatkaa loputtomiin. Yhteistä näissä on se, että suoma-laisessa
työelämässä tilanteeseen ei puututa ennen, kuin ollaan sii-nä
pisteessä, että ongelma kirjaimellisesti kaatuu päälle. ” Jyrki Laus-vaara
HS 5.4.2011
Jyrki Lausvaara
Päihdesosiaalityöntekijä, kouluttaja
Työterveyshuollon pätevyys
Kuva: Jukka Granström
Työterveyshoitaja 4/17 29