Hitaasti avarissa maisemissa:
Autiomaan kauneus korostuu
lännensatulassa
TEKSTI JA KUVAT: EEVA VÄNSKÄ
Broken Saddle Riding Company
sijaitsee lähellä Santa Fen
kaupunkia, Cerrillos Hillsin
luonnonpuistossa New Meksikossa.
Vajaan kahden kilometrin
korkeus, kumpuilevat kukkulat
ja maailman avaruus saavat matkailijan
häkeltymään luonnon ihmeiden äärellä.
Olen buukkautunut kolmen tunnin
päiväretkelle Cerrillos Hills State Parkin
kukkuloille. Kaulassa roikkuu kamera, ja
satulalaukussa kulkee kaksi juomapulloa,
jotka ovat pakollinen varuste kuuman
auringon alla.
Ratsastamaan pääsee kohtuullisin
kustannuksin; lyhyelle retkelle alle satasella
ja kalleinkin retki maksaa vain
115 dollaria, ja verot päälle.
Ei haittaa mitään, vaikka aiempaa
kokemusta hevosista ei olisikaan: aloittelijakin
pärjää Broken Saddlen varmajalkaisten
hevosten kanssa. Ryhmät rakennetaan
vierailijoiden taitotason mukaan.
Kysyn alussa, saako ratsaille nousussa
käyttää jakkaran apua. Onneksi
käytäntönä on tukeva puupenkki ratsaille
kiipeämisessä. Selkään pääsy onkin
yllättävän helppoa.
Ensin on vaikea saada tasapainoa
Jack-nimisen hevosen selässä. Mutta
kun osaa tukeutua jalustimiin, näkökenttä
tasaantuu. Jalustimet ovat ratsastajan
”maa”, jonka avulla pysyy tasapainossa.
Kantapäät pidetään alhaalla. Suitsia
liu’utetaan oikeassa kädessä, vasen pitelee
suitsien päitä. Hevosta ohjaillaan
siis yhtä kättä apuna käyttäen.
Klassikkotienoita
Oppaamme ratsastaa edeltä. Karua ja
kivikkoista maastoa rikkoo polun tapainen,
jota hevoset käyvät perätysten.
Juuri näillä mailla myös Billy the
Kid aikoinaan viiletti ratsullaan. Täällä
kuvattiin myös Young Guns –elokuva,
kuten myös John Waynen Cowboyt. Molemmat
löytyvät hyllystä kotoa.
Jack-hevonen ei ole ensi kertaa näillä
poluilla, eikä sitä tarvitse ohjailla, korkeintaan
pitää hamuavat huulet pois
pensaasta. Meno on miellyttävän rauhallista.
Puut ovat enimmäkseen pensasmaisia
ja matalia. Joitakin mäntylajejakin
löytyy, mutta niistä noin 70 prosenttia
kuoli alueella riehuneiden kuoriaisten
vuoksi. Pitkin rinteitä lojuu puiden huokoisia
kuolleita runkoja.
Vaikka ratsastaminen vähän jännittääkin,
ensikertalainenkin ehtii nauttia
maisemista ja eteen avautuvista erikoisuuksista.
Ohitamme kaivoskuilun onkalon,
joka on onneksi peitetty verkolla.
Silmä kiinnittyy myös piikkikasvien kirjoon.
Cholla-kaktukset kohoavat paikoin
maasta suurina kasvustoina.
Cerrillosin tienoot ovat kuuluja turkoosimaita.
Jo 1100 vuotta sitten alkuperäisasukkaat
kaivoivat maasta turkoosikiveä.
Sen jälkeen kaivokset olivat
parin sadan vuoden ajan espanjalaisten
hallussa, ja 1800-luvulla tuhannet kaivoivat
alueella toivorikkaina hopeaa ja
jalokiviä.
Vaikka retkeläinen törmäisikin komeaan
turkoosikiveen, se pitää jättää
löytöpaikalle. Nykyään kaivaminen tai
kivien kerääminen on kiellettyä. Jos turkooseja
himoaa, niistä tehtyjä koruja saa
ostaa täysin laillisesti esimerkiksi läheisestä
pienestä Madridin kaupungista.
Kojooteista pikkulintuihin
Vaikkei uskoisi karuuden ja kuivuuden
takia, luonnonpuisto vilisee elämää.
Isoimpia otuksia ovat kojootit, ilvekset
ja puumat, tosin niitä näkee harvoin.
Liskoja, lintuja ja hyönteisiä sen sijaan
havaitsee helposti. Pikkulinnut pysyttelevät
pensaikon suojissa, ja lentävät
lähellä maata vain lyhyitä matkoja
kerrallaan.
Retkelle pääsyn ehtona on se, että
jokainen kantaa mukana kaksi pulloa
vettä. Aurinko ei anna armoa.
34 | SAM MAGAZINE 1/19