AJANKOHTAISTA
Mikä ajaa kliinisen mikrobiologian
laboratorioiden keskittämiseen ja
mikä taas tuo niitä lähemmäs
potilasta?
ANTTI HAKANEN
Ylilääkäri, vastuualuejohtaja
Tyks Kliininen mikrobiologia
Kliininen laboratoriodiagnostiikka
on yksi potilaan hoitoprosessin tärkeimmistä
10 Moodi 2–3/2019
osista. Sitä tarvitaan
lähes kaikille potilaille hoitopäätösten
määrittämiseen ja paranemisen
seurantaan. Taloudellisessa tarkastelussa laboratoriotoiminnan
osuus on vain 5-10 % hoitoprosessin
kokonaiskuluista. Välillisesti laboratorion
avulla voidaan kuitenkin saavuttaa merkittäviä
säästöjä hoitoaikojen lyhenemisenä ja
esimerkiksi kliinisen mikrobiologian alalla
eristysten purkamisena, kun päästään nopeasti
oikeaan diagnoosiin ja hoitoon. Laboratorioita
on vuosikymmenten aikana keskitetty
monista eri syistä ja usein voimakkaimpana
motiivina on ollut säästää rahaa. Ainakin kliinisen
mikrobiologian alueella tämä prosessi on
saanut haasteen nopean, erityisesti molekulaarisen,
vieridiagnostiikan kehittymisen ja halpenemisen
myötä.
Mikä on kliinisen
mikrobiologian laboratorio?
Kliinisen mikrobiologian laboratorion tehtävänä
on potilasnäytteen analysointi, saadun
tuloksen tulkinta ja vastauksen välittämisen
hoitoyksikköön sekä tarvittaessa konsultointi.
Yhdessä nämä toimet muodostavat
pohjan infektioiden ja immuunisairauksien
diagnostiikalle, hoidon ohjaamiselle, infektiontorjunnalle
ja mikrobilääkeherkkyysseurannalle
paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä
tasolla. Kliinisen mikrobiologian toimintaa
säätelee Tartuntatautilaki. Se määrittelee,
että tartuntatautien toteamiseksi ja torjumiseksi
tarkoitettu potilasnäytediagnostiikka
on luvanvaraista toimintaa, jota voidaan tehdä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa ja tähän
tarkoitukseen toimiluvan saaneissa laboratorioissa
ja niiden valvomissa toimintayksiköissä.
Paitsi yksittäisten tutkimusten tekeminen,
kliinisen mikrobiologian laboratorion lakisääteisenä
velvoitteena on myös tartuntatautilain
seurantaan ja torjuntaan liittyvä löydösten
ilmoittaminen sekä epidemiavarautuminen ja
uusiin uhkiin varautuminen osana alueellista
valmiussuunnitelmaa. Edelleen TT-laki määrittelee,
että laboratoriolla on oltava toimilupa
kaikille niille tutkimuksille, jotka tähtäävät
spesifisen mikrobietiologian selvittämiseen
ja jotka sen ohjekirjan mukaan kuuluvat laboratorion
maksupalvelutoiminnan piiriin. Tämä
tarkoittaa kaikkia sekä kotimaassa tuotettavia
että ulkomaille lähetettäviä tutkimuksia.
Erityisesti suuremmat laboratoriot ovat
lisäksi hankkineet jo vuosia sitten akkreditoinnin
täyttämällä kansainvälisten ISO-standardien
(SFS-EN ISO 15189, aikaisemmin
SFS-EN ISO/IEC 17025) asettamat
pätevyysvaatimukset laboratorion toiminnalle.
Suomessa FINAS-akkreditointipalvelu
(the Finnish Accreditation Service) myöntää
akkreditoinnin vuodeksi kerrallaan.
Kun mietitään kliinisen mikrobiologian
laboratorioiden keskittämistä, on hyvä vertailla
miten kliinisen mikrobiologian toiminta
on rakentunut Euroopan eri maissa. Perinteisesti
Britanniassa ja Hollannissa työn painopiste
on konsultaatioissa. Näissä maissa kliininen
mikrobiologia on pitkälti kliinistä työtä
sisältäen säännöllisiä osastokonsultaatioita ja
kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri osallistuu
kierroille, määrää antibiootteja ja tilaa
bakteeriviljelyitä. Toisin sanoen kliininen
mikrobiologi osallistuu suoraan potilaan hoitoon.
Suomalaisessa muodossa työn painopiste
on laboratorioanalyyseissä. Siihen kuuluvat
metodiikan ylläpitäminen ja kehittäminen,
laatu- ja tietojärjestelmiin liittyvä työ
sekä tilastointi. Konsultaatiot tehdään pääasiassa
puhelimitse ja myös opetus- ja tutkimustyö
kuuluvat kliinisen mikrobiologin toimenkuvaan.
Hän osallistuu epäsuorasti potilaan
hoitoon.
Saksalaistyyppisessä diagnostisessa kliinisessä
mikrobiologiassa toiminnan painopiste
on suuren mittakaavan tuotannossa. Laboratorio
on erotettu potilaasta (ja joskus myös kliinisistä
mikrobiologeista), mistä syystä konsultaatiota
ei tehdä ollenkaan tai joka tapauksessa
ne ovat hyvin harvinaisia. Kliininen mikrobiologi,
tai kuka sitten diagnostiikasta vastaakaan,
ei osallistu potilaan hoitoon. On kuitenkin
syytä huomata, että tällä tarkoitetaan erityisesti
suurivolyymistä infektiodiagnostiikkaa,
kuten bakteeriviljelyitä ja infektioserologiaa.
Saksasta löytyy myös osaamista esimerkiksi
immunologian ja molekyylimikrobiologian
alueilla ja nämä laboratoriot ovat kooltaan
maltillisempia ja nimiensäkin perusteella
lääkärivetoisia.
Mikä ajaa laboratorioiden
keskittämiseen ja mikä
hajauttamiseen?
Kliinisen mikrobiologian laboratoriotoiminnan
keskittämiseen vaikuttavat tekijät
voidaan jakaa karkeasti neljään kokonaisuuteen:
Taloudellisen toimintaympäristön
muutoksiin, työvoimakysymyksiin, lääketieteellisen
toimintaympäristön muutoksiin
ja teknologian kehitykseen liittyviin
kysymyksiin. Taloudellisen toimintaympäristön
paineet on perinteisesti nähty tärkeimmäksi
syyksi keskittää laboratoriotoimintoja.
Suomessa on kliinisen mikrobiologian
alalla tapahtunut pienten laboratorioiden