15 Momentti 7/2017
Momentti
Arvonlisäverodirektiivin tulkintavaikutus
A Oy myi perustamilleen asuntoosakeyhtiöille
rakennuttamis- ja
rakentamispalveluja arvonlisäverolain
31 §:n 1 momentin 2 kohdassa
tarkoitetulla tavalla. Veron perusteena
oli arvonlisäverolain
75 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti
suoritetusta palvelusta aiheutuneet
välittömät ja välilliset
kustannukset. Arvonlisäverolaissa
ei veron perusteelle ollut säädetty
enimmäismäärää.
Korkein hallinto-oikeus katsoi
toisin kuin hallinto-oikeus, ettei arvonlisäverodirektiivin
2006/112/
EY 27 artiklan säännös verovelvollisen
yrityksensä tarpeita varten
suorittamien palvelujen rinnastamisesta
vastikkeellisesti suoritettuihin
palveluihin ollut sovellettavissa
A Oy:n perustamilleen asunto
osakeyhtiöille suorittamiin palveluihin.
Näin ollen A Oy:n suorittamien
palvelujen veron perusteen
enimmäismääränä ei voitu pitää
arvonlisäverodirektiivin 77 artiklan
säännöksen mukaista liiketoimien
käypää markkina-arvoa.
A Oy:n perustamia asunto-osakeyhtiöitä
pidettiin myös ennen
asunto-osakeyhtiöiden hallinnan
luovuttamista osakkeet ostaneille
tahoille A Oy:stä erillisenä oikeussubjektina
ja A Oy:n asunto-osakeyhtiöille
vastiketta vastaan suorittamia
rakennuttamis- ja rakentamispalveluja
oli arvonlisäverodirektiivin
mukaisessa järjestelmässä
kohdeltava palvelujen myyntinä.
Kun otettiin huomioon arvonlisäverodirektiivin
tulkintavaikutus,
tilanteessa, jossa perustajarakentamiskohteelle
kohdistettavat
välittömät ja välilliset kustannukset
ylittivät arvonlisäverodirektiivin
mukaisesti määräytyvän palvelujen
myynnistä suoritettavan
vastikkeen määrän, veron perusteena
oli pidettävä mainituin tavoin
määriteltyä vastikkeen määrää.
Äänestys 4–1.
Arvonlisäveron maksuunpanot tilikausilta
1.1.–31.12.2009 ja 1.1.–
31.12.2010.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti
1 kohta, 20 §, 23 §, 31 § 1 momentti
2 kohta, 73 § 1 momentti ja 75 §
1 momentti 2 kohta
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
annettu neuvoston direktiivi
2006/112/EY 2 artikla 1 kohta
c alakohta, 26 artikla, 27 artikla,
73 artikla, 75 artikla ja 77 artikla
Unionin tuomioistuimen tuomio
asiassa C-16/14, Property Development
Company
Vrt. KHO 2004/638
KHO:2017:145
Elinkeinotulon verotus – Tulon
veronalaisuus – Siirtohinnoittelu
– Konserni – Palveluja tarjoava
konserniyhtiö – Toiminnanohjausjärjestelmä
– Palvelumaksu –
Kustannustenjakojärjestelmä –
Enterprise Resource Planning
A-konsernissa oli vuonna 2004
käynnistetty Enterprise Resource
Planning eli ERP-hanke. Hanketta
varten konserniin oli perustettu
uusi yhtiö B Oy, joka oli lisensoinut
ulkopuoliselta toimittajalta järjestelmän,
jonka toiminnalliset
ominaisuudet B Oy oli määrittänyt
A-konsernin tarpeita varten. Muiden
konserniyhtiöiden kanssa tekemiensä
palvelusopimusten mukaan
B Oy kehitti ERP-järjestelmää,
hankki tarvittavat ohjelmistolisenssit,
laitteistot, toimisto- ja
konsultointipalvelut sekä tarjosi
räätälöityjä palveluja konserniyhtiöiden
käyttöön. B Oy:lle oli kertynyt
hankkeesta vuosina 2005–2009
materiaalien ja palveluiden hankinnoista
aiheutuneita kuluja, henkilöstökuluja,
korkokuluja ja muita
kuluja. B Oy oli veloittanut hankkeesta
aiheutuneita kuluja lisättynä
voittolisällä muilta konserniyhtiöiltä
vuodesta 2006 alkaen palvelumaksuina
sitä mukaa, kun kyseessä
oleva konserniyhtiö oli ottanut
ERP-järjestelmän käyttöönsä.
Verovuosilta 2005–2009 toimitetuissa
jälkiverotuksessa ja verotuksen
oikaisuissa verovelvollisen vahingoksi
oli katsottu, että B Oy:n
olisi tullut veloittaa toiminnanohjausjärjestelmään
kohdistuvat kulut
hankkeeseen osallistuvilta
muilta konserniyhtiöiltä sitä mukaa,
kun ne olivat syntyneet. B
Oy:n verotettaviin tuloihin oli tällöin
lisätty sanottuina verovuosina
veloittamatta jääneeksi katsotut
määrät.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että A-konsernissa oli valittu ERPhankkeen
toteuttamistavaksi malli,
jossa yksi konserniyhtiö on tarjonnut
muille konserniyhtiöille
ERP-järjestelmän kehittämis- ja
muita palveluja ja jossa muut konserniyhtiöt
ovat suorittaneet palvelumaksuja
vastikkeena saamistaan
palveluista. B Oy:n ja muiden
konserniyhtiöiden ei ollut katsottava
tällöin sopineen ERP-hankkeen
toteuttamistavan osalta ehdoista,
jotka olisivat poikenneet
siitä, mitä toisistaan riippumattomien
osapuolten välillä olisi sovittu.
Koska muut A-konsernin yhtiöt
olivat ottaneet ERP-järjestelmän
käyttöön vaiheittain verovuodesta
2006 alkaen, korkein hallintooikeus
kumosi verovuoden 2005
osalta hallinto-oikeuden ja verotuksen
oikaisulautakunnan päätökset
sekä B Oy:n jälkiverotuksen.
Verovuosien 2006–2009 osalta asia
palautettiin Verohallinnolle B
Oy:n ERP-järjestelmän käyttöön
ottaneilta konserniyhtiöiltä veloittamien
palvelumaksujen määrien
markkinaehtoisuuden selvittämiseksi.
Verovuodet 2005–2009.
Laki verotusmenettelystä 31 §
(1558/1995) ja 31 § 1 momentti
(1041/2006)
KHO:2017:146
Elinkeinotulon verotus – Siirtohinnoittelu
– Konserni – Kotimainen
emoyhtiö – Palvelumaksu
– Voittolisä – Kustannusvoittolisämenetelmä
– Vertailukelpoinen
yhtiö
A Oyj oli tuottanut tytäryhtiöilleen
toimitusketjuja koskevia palveluita,
markkinointi- ja tuotemerkkien
hallinnointipalveluja
sekä henkilöstö- ja atk-palveluja.
A Oyj:n tarjoamat palvelut olivat
pääosin käsittäneet konserniyhtiöiden
toimintojen koordinointia
ja yhdenmukaistamista. A Oyj:n
liikevaihto oli koostunut lähes yksinomaan
näiden hallintopalvelujen
myynnistä saaduista palvelumaksuista.
Palvelumaksuina A
Oyj oli veloittanut palveluiden
tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia
vastaavan määrän ilman
voittolisää.
Verohallinto oli verotarkastushavaintojen
perusteella lisännyt A
Oyj:n verotettaviin tuloihin jälkiverotuksin
ja verotuksen oikaisuin
verovelvollisen vahingoksi seitsemän
prosentin voittolisiä vastaavat
määrät. Voittolisien määrät oli
vahvistettu verotarkastuksen yhteydessä
Bureau van Dijkin Amadeus
tietokannasta tehdyn vertaimomentti_