14
yhtiökokouksessa lain edellyttämällä
tavalla. Koska ehdotuksen
olivat tehneet yhteensä riittävän
omistusosuuden omaavat osakkeenomistajat,
asiasta ei ole ollut
tarpeen toimittaa äänestystä. Koska
erityisen tarkastuksen toimittaminen
ei myöskään edellytä yhtiökokouksen
päätöstä, ehdotuksen
siirtämisellä ylimääräisessä yhtiökokouksessa
käsiteltäväksi ei ollut
asiassa merkitystä. Asunto-osakeyhtiölain
9 luvun 13 §:ssä mainitut
yhtiökokouskäsittelyä ja kannatusta
koskevat edellytykset olivat
täyttyneet jo varsinaisessa yhtiökokouksessa.
Tämän vuoksi korkein
hallinto-oikeus kumosi hallinto
oikeuden päätöksen ja palautti
asian hallinto-oikeudelle uudelleen
käsiteltäväksi erityisen tarkastuksen
toimittamista koskevien
muiden edellytysten selvittämiseksi.
Asunto-osakeyhtiölaki 9 luku 13 §
Verotusasiat
KHO:2017:134
Oikeudenkäyntikulut – Julkisen
asianosaisen oikeudenkäyntikulut
– Yksityisen asianosaisen
korvausvelvollisuus – Ilmeisen
perusteeton vaatimus – Henkilökohtaisen
tulon verotus
A oli verotuksen oikaisulautakunnassa
ja edelleen hallinto-oikeudessa
vaatinut, että hänen Asunto
Oy B:n yhden huoneiston hallintaan
oikeuttavien osakkeiden luovutuksesta
saamansa voitto poistetaan
hänen veronalaisista tuloistaan,
koska kyse on ollut oman
asunnon luovutusvoitosta. Se, että
asunnossa oli asunut vuokralaisia
samaan aikaan kuin A oli kertonut
asuneensa siellä, oli käynyt ilmi
vasta, kun Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö
oli hankkinut asian
hallinto-oikeuskäsittelyä varten
lisäselvitystä muun ohella tilitiedusteluja
tekemällä. Oikeudenvalvontayksikkö
oli hallinto-oikeudelle
suullisen käsittelyn jälkeen
toimittamassaan loppulausunnossa
vaatinut, että A oli velvoitettava
korvaamaan oikeudenvalvontayksikölle
hallinto-oikeusvaiheessa aiheutuneet
ylimääräiset oikeudenkäyntikulut.
Hallinto-oikeus oli hylännyt
A:n valituksen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön
vaatimuksen.
Asiassa saadun selvityksen
perusteella hallinto-oikeus oli
johtopäätöksenään todennut, ettei
ollut uskottavaa, että A olisi tosiasiassa
asunut kyseisessä asunnossa
ainakaan samanaikaisesti
siellä asuneiden vuokralaisten
kanssa.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö
vaati korkeimmassa hallinto
oikeudessa A:n velvoittamista
korvaamaan sille hallinto-oikeusvaiheessa
aiheutuneet ylimääräiset
oikeudenkäyntikulut. Korkein
hallinto-oikeus katsoi päätöksestään
tarkemmin ilmenevin perustein,
että kysymys ei ollut vain
siitä, että A olisi hallinto-oikeudelle
osoittamassaan valituksessa jättänyt
kertomatta itselleen epäedullisia
seikkoja. Sen sijaan hän oli
pyrkinyt tietoisesti luomaan olennaisesti
väärän kuvan niistä seikoista,
joilla hänen oli täytynyt
ymmärtää olevan merkitystä arvioitaessa
hänen asumistaan ja sen
yhtäjaksoisuutta. Hänen oli siten
katsottava esittäneen ilmeisen perusteettoman
vaatimuksen niin,
että hänet voitiin velvoittaa korvaamaan
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön
oikeudenkäyntikuluja.
Hallintolainkäyttölaki 74 § 3 momentti
Laki verotusmenettelystä 26 §
4 momentti
KHO:2017:143
Arvonlisävero – Rakentamispalvelun
oma käyttö – Perustajarakentaminen
– Veron peruste –
Välillisten kustannusten osuuden
laskeminen – Neljän vuoden
liukuva keskiarvo
Rakennustoimintaa harjoittava A
Oy myi rakentamispalveluja ulkopuolisten
tahojen lisäksi perustamilleen
asunto-osakeyhtiöille arvonlisäverolain
31 §:n 1 momentin
2 kohdassa tarkoitetulla tavalla,
jolloin veron perusteena arvonlisäverolain
75 §:n 2 kohdan mukaan
oli rakentamispalvelusta aiheutuneet
välittömät ja välilliset
kustannukset. A Oy oli tilikauden
aikana kirjannut kuukausittain
oman käytön veron perusteeseen
arvion mukaisen määrän välillisiä
kustannuksia ja tilikauden lopussa
täsmentänyt tätä määrää. Tällöin
A Oy oli laskenut perustajarakentamiseen
kohdistettavat oman
käytön arvonlisäveroon luettavat
välilliset kustannukset osuutena
yhtiön kaikista välillisistä kustannuksista
ulkopuolisille suoritettujen
rakentamispalvelujen ja perustajarakentamisen
liikevaihtojen
suhteessa. Kunakin tilikautena
liikevaihtojen suhteena oli käytetty
neljän vuoden liikevaihtojen
suhteen liukuvaa keskiarvoa. A
Oy perusteli tämän laskentatavan
käyttämistä muun ohella Rakennusteollisuus
RT ry:n arvonlisävero
oppaassa annetulla suosituksella.
Verohallinto oli suoritettuun
verotarkastukseen perustuen
toimittanut A Oy:n arvonlisäveron
maksuunpanot tilikausilta
2010–2012 tilikausikohtaisten
liikevaihtojen suhteiden perusteella.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
ettei arvonlisäverolaissa ole säännöksiä
siitä, miten perustajarakentamiselle
kohdistettavien välillisten
kustannusten osuus on laskettava.
A Oy:n käyttämä liikevaihtojen
neljän vuoden liukuvaan keskiarvoon
perustuva laskentatapa,
jota A Oy oli käyttänyt johdonmukaisesti
tilikaudesta toiseen, johti
pidemmällä aikavälillä A Oy:n
harjoittaman toiminnan kustannusrakennetta
vastaavaan lopputulokseen.
Verohallinto ei ollut
näyttänyt, että A Oy käyttäessään
mainittua laskentatapaa olisi ilmoittanut
veroa liian vähän maksettavaksi
arvonlisäverolain
176 §:n 1 momentissa tarkoitetulla
tavalla. Kun lisäksi otettiin huomioon
saman pykälän 3 momentin
säännös, Verohallinnon toimittamille
maksuunpanoille ei ollut perusteita.
Arvonlisäveron maksuunpanot ja
niiden oikaisut tilikausilta 1.1.–
31.12.2010, 1.1.–31.12.2011 ja 1.1.–
31.12.2012.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti
1 kohta, 16 § 1 kohta, 20 §, 23 §, 31 §
1 momentti 2 kohta, 75 § sekä 176 §
1 ja 3 momentti
KHO:2017:144
Arvonlisävero – Rakentamispalvelun
oma käyttö – Perustajarakentaja
– Veron peruste – Veron
perusteen enimmäismäärä –