13 Momentti 7/2017
Momentti
Lisäominaisuuksissa ei ollut
viitattu tiettyyn patenttiin tai patenttihakemukseen
tai edes tietyn
patentin tai patenttihakemuksen
mukaisiin patenttivaatimuksiin,
jotka täsmentävät patentin suojapiirin.
Lisäominaisuuksia ei myöskään
ollut määritelty täysin samoin
kuin voittaneen tarjoajan eurooppapatentin
ja eurooppapatenttihakemuksen
patenttivaatimuksia.
Korkein hallinto-oikeus
katsoi, että lisäominaisuuksia oli
tästä syystä pidettävä vertailuperusteina
puolueettomina, eivätkä
ne rinnastuneet sellaisiin unionin
tuomioistuimen oikeuskäytännössä
tarkoitettuihin hankintasopimuksen
tekoperusteisiin, joissa oli
potentiaalisia tarjoajia syrjivällä
tavalla edellytetty esimerkiksi tietyn
laatumerkin käyttämistä. Asiassa
esitetyt, osin keskenään ristiriitaiset,
asiantuntijalausunnot eivät
antaneet aihetta arvioida vertailuperusteiden
puolueettomuutta
toisin.
Pelkästään se seikka, että vain
harva tarjoaja olisi kyennyt tarjoamaan
kyseisiä lisäominaisuuksia,
ei sellaisenaan merkinnyt tarjoajien
yhdenvertaisen kohtelun periaatteen
loukkaamista. Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että tarjouspyyntöä
ei ollut pidettävä syrjivänä
siinäkään tapauksessa, että
vain voittaneella tarjoajalla olisi
tosiasiassa ollut mahdollisuus tarjota
kysymyksessä olevat lisäominaisuudet.
Yhdenvertaisen kohtelun
velvoitteesta ei myöskään johtunut,
että hankintayksikön olisi
tullut vertailuperusteiksi valikoituneiden
lisäominaisuuksien
ohella antaa tarjousten vertailussa
laatupisteitä myös muista, tarjoajan
käytössä olevia teknisiä ansioita
kuvaavista ominaisuuksista,
jotka eivät olleet tarjouspyynnössä
edellytetyn mukaisia.
Laki julkisista hankinnoista (348/
2007 myöhempine muutoksineen)
1 § 1 momentti, 2 § 1 momentti, 5 §
19 kohta, 40 § 1 momentti, 41 §
1 momentti 7 kohta, 44 § 1 momentti,
2 momentti 2 kohta ja
3 momentti sekä 62 § 1 momentti
Unionin tuomioistuimen tuomio
C-368/10, komissio v. Alankomaat
(EU:C:2012:284, tuomion 86
ja 87 kohta) sekä tuomio C-513/99,
Concordia Bus Finland
(EU:C:2002:495, tuomion 85 kohta)
KHO:2017:153
Vesiasia – Hallintopakko – Vesialue
– Vesijätön lunastus – Vesialueen
täyttö – Läjitys
ELY-keskus oli vesilain valvontaviranomaisena
pannut aluehallintovirastossa
vireille hakemuksen,
jossa se oli vaatinut ennallistamistoimia
vesilain vastaisen vesialueen
täytön vuoksi. Hakemuksen
mukaan täyttö oli tehty vuoden
2007 jälkeen ja ennen vuoden 2013
lokakuuta. Hallintopakkohakemuksessa
tarkoitettua aluetta oli
vesijätön lunastustoimituksessa
vuonna 2014 pidetty kiinteistön
edustalle muodostuneena vesijättöalueena.
Alue oli lunastettu ja
liitetty kiinteistöön. Toimitus oli
lainvoimainen. Aluehallintovirasto
oli hylännyt ELY-keskuksen
hakemuksen, koska hakemuksen
kohteena olevaa aluetta oli pidettävä
maa-alueena vesijätön lunastustoimituksen
perusteella. Hallinto
oikeus oli samalla perusteella
hylännyt ELY-keskuksen valituksen
aluehallintoviraston päätöksestä.
Siltä osin kuin hallintopakkohakemuksen
kohteena olevat toimenpiteet
oli tehty ennen vuotta
2012, toimenpiteiden lainmukaisuutta
oli arvioitava vanhan vesilain
(264/1961) säännösten mukaisesti.
Kysymys siitä, oliko ELY-keskuksen
hakemuksen kohteena oleva
alue luettava vanhaa vesilakia
sovellettaessa maa- vai vesialueeksi,
määräytyi mainitun lain 1 luvun
6 §:n 1 momentin nojalla. Mainitun
säännöksen mukaan vesialueen rajana
maata vastaan pidettiin keskivedenkorkeuden
korkeuden mukaista
rantaviivaa. Jos vedenkorkeus
oli pysyvästi muuttunut,
määrättiin sanottu raja muutoksen
jälkeen todettavien vedenkorkeuksien
mukaan. Vanhan vesilain 1 luvun
15 §:n 1 momentissa tarkoitettu
ilman asianmukaista lupaa kielletty
vesiympäristön muutos tai
seuraus oli siis voinut kohdistua
myös maa-alueeseen tämän alueen
kuuluessa vesiympäristöön.
Kiinteistömuodostamislain mukainen
vesijätön lunastustoimitus
ei edellä lausuttu huomioon ottaen
saanut sellaista oikeusvoimaa, että
vanhaan vesilakiin perustuvan
hallintopakon käyttäminen ei edes
lähtökohtaisesti olisi ollut mahdollista
siinä tilanteessa, että hallintopakon
kohteena oleva alue oli toimituksessa
liitetty vesijättönä
osaksi kiinteistöä. Tähän nähden
pelkästään sillä seikalla, että nyt
kysymyksessä ollut alue oli liitetty
kiinteistöön vesijättöalueena, ei ollut
oikeudellisesti ratkaisevaa merkitystä
arvioitaessa sitä, oliko mahdollisesta
vesialueen täytöstä voinut
aiheutua vanhan vesilain 1 luvun
15 §:n 1 momentissa tarkoitettu
lupaa edellyttänyt muutos tai
seuraus.
Kun aluehallintovirastolla ja
hallinto-oikeudella oli ollut tästä
asiasta toinen käsitys eikä hallintopakon
edellytyksiä ollut käsitelty
asianmukaisessa laajuudessa vesilain
säännösten nojalla, aluehallintoviraston
ja hallinto-oikeuden
päätökset oli kumottava ja asia oli
palautettava aluehallintovirastolle
uudelleen käsiteltäväksi.
Vesilaki 14 luku 4 § 1 momentti
Vesilaki (264/1961) 1 luku 1, 6 ja
15 §
KHO:2017:154
Yhtiöoikeudelliset hallintotoimet
– Asunto-osakeyhtiö – Erityinen
tarkastus – Varsinainen
yhtiökokous – Ehdotuksen
käsitteleminen – Riittävän kannatuksen
toteaminen – Asian
siirtäminen ylimääräisessä
yhtiökokouksessa käsiteltäväksi
Korkeimman hallinto-oikeuden
ratkaistavana oli kysymys siitä,
oliko erityisen tarkastuksen toimittamista
haettu aluehallintovirastolta
asunto-osakeyhtiölain edellyttämällä
tavalla. Erityisen tarkastuksen
toimittamista oli asuntoosakeyhtiön
varsinaisessa yhtiökokouksessa
ehdottanut kaksi
osakkeenomistajaa, jotka yhteensä
omistivat 16,66 prosenttia yhtiön
kaikista osakkeista. Varsinaisessa
yhtiökokouksessa oli kuitenkin
päätetty, että erityisen tarkastuksen
toimittamista koskeva asia siirretään
ylimääräisessä yhtiökokouksessa
käsiteltäväksi.
Korkein hallinto-oikeus katsoi
asunto-osakeyhtiölain 9 luvun
13 §:n sanamuoto ja lain esityöt
sekä asiassa esitetty selvitys huomioon
ottaen, että erityisen tarkastuksen
toimittamista koskevaa ehdotusta
oli käsitelty ja kannatettu
asunto-osakeyhtiön varsinaisessa