KEILAAJA | 9
Keskiviikko 22.11. Matkustuspäivä
Herätys 04.00. Kokoontuminen lentokentällä
05.30. Perillä South Pointissa Las Vegasissa
noin klo 16 paikallista aikaa. Lähes 20 tunnin
matkustamisen jälkeen päästiin samana iltana
vielä testaamaan kisaratoja. Tunnelma oli
melko väsynyt, mutta positiivinen.
Torstai 23.11.
Epävirallinen harjoittelu. Aika höntsältä tuntui
keilailu vielä tänään. Matkustamisen jäljiltä
keho tuntui jäykältä eikä vireystilakaan ollut
ihan optimaalinen. Vanha selkävaiva nipisteli
ja muistutti itsestään. Sitkeästi jumppaamalla
lennon aikana sekä saapumisen jälkeen pystyin
pitämään kivun hyvin lievänä.
Perjantai 24.11.
Virallinen harjoittelu arvokisoissa on aina
yhtä sekamelskaa. Harjoittelu kesti puolitoista
tuntia ja aina kymmenen minuutin välein
vaihdettiin ratoja. Tunteet harjoituksen jälkeen
menivät vuoristorataa, kun toisaalta tuntui,
että keli on ihan selkeä, mutta toisaalta epäilytti
tosi paljon. Pallojen valitseminen ei ollut
helppoa. Illalla kisojen avajaisissa tunnelma oli
lattea, mutta onneksi puheet olivat lyhyitä ja
pitkän päivän jälkeen pääsi pian nukkumaan.
Lauantai 25.11.
Ensimmäinen pelipäivä – valoa tunnelin päässä
Kaksi hyvää sarjaa, kaksi huonoa ja kaksi hyvää.
Hyvä alku, mutta tuntui, että olisi voinut
tulla enemmän kaatoja. Pientä tuskastumista
siinä tuli, kun heitto tuntui hyvältä, mutta
keilat eivät tippuneet. Alun idea tuntui niin
selkeältä, ja sitten sama idea kuitenkin meni
myös lopussa hyvin. Kaksi edessä olevaa
vapaapäivää tuntuvat juuri nyt hieman turhauttavilta,
kun haluaisi päästä heti uudelleen
radalle. Selkä tuntui kuitenkin ensimmäistä
päivää täysin kivuttomalta!
Maanantai 27.11.
Vapis eli vapaapäivä. Melkein heräsin päänsärkyyn.
Selkä on ollut hyvä alkukankeuden
jälkeen, mutta viime päivät on ollut hieman
heikko olo. Muutamana iltana jalkoja on särkenyt
ja tänään tosiaan päätäkin. Onneksi illalla
päästiin kunnolla kisatunnelmaan, kun Petteri
ja Niko avasivat mitalitilin parikilpailusta.
Tuntui hienolta, kun koko Suomen joukkue oli
heidän takanaan hurraamassa ja saatiin ääntä
ja tunnelmaa aikaiseksi kisahalliin. Singlepeleissä
oli selvästi hiljaisempaa.
Tiistai 28.11.
Paripäivän pettymys
Tuntuu siltä, kuin kaikki kisoja varten tekemäni
työ olisi valunut hukkaan. Sätin itseäni
jo edellisenä iltana siitä, että en ollut tehnyt
valmistautumista kunnolla vapaapäivinä, joten
en ollut aivan luottavaisin mielin aamullakaan.
Kun peli alkoi, tuntui kuin se ei olisi lähtenyt
käyntiin ollenkaan. Kuvittelin, että heitin hyvin,
mutta valmentajilta saamani palaute olikin
ihan päinvastainen. En tiennyt enää, mitä
voisin tehdä toisin ja vajosin siihen väärään
tilaan, johon ei koskaan itseään saisi päästää.
Ajatukset lähtivät harhailemaan. Olosuhteen
hankaluus oli tiedossa, mutta kun edellisen
pelin idea ei toiminutkaan ja mieli ei ollut
oikealla tavalla mukana, niin luotto omaan
heittoonkin alkoi mennä ja sitten oli vaikea
löytää uutta ideaa. Niin helvetin tyhmiä virheitä
on vaikea antaa itselleen anteeksi.
Keskiviikko 29.11.
Triopäivä. Ensimmäinen asia, jonka tein aamulla,
oli tsemppikirjan avaaminen. Olin illalla
kaiken mahdollisen itseni sättimisen jälkeen
päättänyt, että enää en hajoa. Se ei vaan käynyt
päinsä. Voin itse päättää, miten suhtaudun
asioihin ja miten reagoin, jossain määrin voin
päättää sen, että millä tuulella ja asenteella
olen. Luin muutamia otteita tsemppikirjastani
(Erik Bertrand Larsenin: Paras) ennen kuin
lähdin salin kautta aamupalalle. Pääsin peliin
paljon paremmin kiinni ja ajatus pysyi asiassa,
vaikka olosuhteen kannalta pelaaminen ja
peli-idea ei vieläkään ollut ihan kohdillaan.
Paikkaaminen kuitenkin parani ja sain karsittua
helppoja virheitä pois.
Perjantai 1.12.
Joukkoturhautuminen (Joukkuepelin ensimmäinen
blokki)
Tästä päivästä jäi mieleen lähinnä kollektiivinen
turhautuminen. Oma pelini on onneksi
alkanut parantua loppua kohden, mutta kun
pelattiin joukkueena, tunnettiin joukkueena.
Hyvä heitto. Kymppi. Hyvä heitto. Nelonen.
Hyvä heitto. Kymppi. Tai seiska. Aaargh. Jokainen
meistä yritti kaikkensa, mutta useimmiten
lopputulos oli ysipaikko. Sitten vielä johonkin
väliin se reikä tai missi, niin soppa oli valmis.
Jokaisesta pelaajasta huokui vuorollaan turhautuminen,
kun kaato oli vaan niin tiukassa.
Palaverissa pelin jälkeen tunnelma oli hiljainen.
Pressissä Seijan haastattelussa kuitenkin
lupasin, että parannetaan huomenna.
Lauantai 2.12.
Kisat ohi. Tänään oli hyvä päivä ja oikeasti
parannettiin! Joukkuepelin toinen kolmen
sarjan osio meni jo mukavasti, vaikka kokonaispisteissä
olimme jääneet kauas kärjestä.
Keilasimme hyvin joukkueena ja tunnelma
lämmitti mieltä. Lähdimme pelaamaan viimeistä
päivää ajatuksena ottaa sarjavoitot kaikista
vastustajista ja kahdessa ensimmäisessä
sarjassa onnistuimme! Japani ja Malesia mattoon.
Viimeisessä sarjassa alkoi olla jo pientä
turnausväsymystä, kun ei ollut panosta enää
joukkuefinaaleihin, eikä kenelläkään ollut oikein
saumaa mastersiin. Joukkuepelissä kenttä
meni lopussa aika vaikeaksi, joten sekin aiheutti
ongelmia monille. Itse onnistuin joukkuepelissä
hyvin, joten siitä jäi hyvä mieli. Nousin
alkuviikon vaikeuksista, mutta se tapahtui kokonaisuuden
kannalta liian myöhään.
Tiistai 5.12.
Kotimatkalle! Keskiviikko 6.12. Paluu kotiin.
Ihanaa olla Suomessa! Itkuhan siinä tirahti,
kun kaikkensa antaneena ja matkaväsymyksen
kourissa vihdoin pääsi Suomen maaperälle
ja joukkueen jäsenet lähtivät kukin omille
teilleen.
Sunnuntai 10.12.
Eikö jetlag lopu ikinä? Matkustaminen ja aikaero
on ottanut veronsa. Päivisin olen ollut
yllättävän pirteä, mutta yöt ovat hankalia. Iltaisin
saan hyvin unen päästä kiinni, mutta
jetlag vaivaa aamuyöstä. Kisojen jälkeen on
aina hetken aikaa sellainen tyhjä olo, ettei osaa
edes analysoida tapahtumia kovin järkevästi.
Lentokentän itkut ainakin henkilökohtaisesti
kertovat siitä, että kaikki tuli annettua mihin
pystyin, vaikka hetkessä ei aina siltä tuntunut.
Kiitos koko joukkueelle! Seuraavia kisoja odotellessa.
Silloin olemme niin paljon parempia.
Eräs matkapäiväkirja
MM-reissusta Las Vegasiin
Päiväkirjan kirjoitti Eliisa Hiltunen.