Jouko Kuossari voitti parikilpailun EM-kultaa yhdessä Jouni Helmisen kanssa vuonna 1993, himmeimmille mitaleille he jättivät ruotsalaisparit.
Urheilijan polku
Jouko Kuossari
Urheilijapolku-juttusarjan viimeinen haastateltava, Jouko Kuossari, on esimerkki
hieman erilaisesta urheilijanpolun kulkeneesta keilaajasta. Jokke aloitti keilailun vasta
aikuisiällä, mutta vahva liikunnallisuus ja urheilutausta edesauttoivat varmasti
matkalla huippukeilaajaksi.
MIKÄ sai sinut urheilun ja keilailun pariin?
– Jo pikkupoikana, seitsemän vanhana
muistaakseni, mentiin kylän poikien kanssa
painisalille. Asuin silloin Tervakoskella. Paini
oli poikapainia 7–14 ikävuosina. Meitä oli viisi
veljestä, jotka kaikki painittiin. Olin veljessarjan
toiseksi vanhin. Vanhimman veljen kanssa
mentiin harjoituksiin ja nuoremmat seurasivat
perässä. Isä oli kova hiihtämään, mutta ei
ottanut kantaa meidän harrastuksiin. Ehkä
olikin vaan hyvä, että painimme salilla eikä
kotona, Jokke kertoo hymähdellen.
– Jatkoin painia ja pian harjoiteltiin jo
vakavammin painiharjoituksissa. Nuorena
pelattiin myös pesäpalloa ja jääkiekkoa. Oma
painiurani kesti 30 ikävuoteen saakka. Painin
parhaimmillani kansainvälisellä tasolla. Kahden
SM-kullan lisäksi (vuosina 1973 ja 1979)
12 | KEILAAJA
saavutin Pohjoismaiden mestaruuden vuonna
1975, Kuossari muistelee.
– Painiuran lopettamisen jälkeen menin
Helsingin Urheilutalolle töihin ja siellä aloitin
keilaamisen. Keilailun pariin koen siis ajelehtineeni,
koska en tiennyt lajista aiemmin juurikaan
mitään. Työympäristö myös oli melko
otollinen lajin aloittamiseen, Jokke kertoo.
– Keilailu oli ihan eri laji kuin paini. Keilailu
tuntui aluksi helpohkolta harrastukselta ja
lajilta. Keilailun alkeet minulle opetti silloinen
ratamestari Erkki Hautala. Kävin myös amerikkalaisen
valmentajan Dick Ritgerin kursseilla
1980-luvun alkuvuosina. Kehittymisen
ja menestymisen myötä kasvoi innostus keilaamiseen.
Taitojen edetessä myös kilpailemisen
mahdollisuus ja palkinnoille pääsy kiehtoivat.
Painissa kun ei juuri palkintoja jaettu. Painin
jäljiltä minulla oli vielä kova kilpailuvietti ja
myös hyvä fyysinen kunto.
Miten koit perheen ja läheisten vaikutuksen
urheilu-uraasi?
– Vanhempani kävivät töissä ja nuorena
miehenä kaikki aika meni painisalilla. Perhe ja
läheiset ovat alusta asti hyväksyneet urheiluurani.
Äidillä riitti viiden pojan hikisiä vaatteita
pestäväksi, Jouko muistelee.
Aikuisiällä lajin aloittaminen vaati varmasti
hieman enemmän työtä. Miten harjoittelit
ja minkälaisia määriä teit lajin eteen töitä?
– Olin jo painivuosina tinkimätön harjoittelija
ja toin sen myös mukaan keilailuun.
Harjoittelu sisälsi aluksi vain paljon keilaamista.
Parhaimmillaan harjoittelin monta tuntia
päivässä sekä myös eri halleissa, kuten Talissa,
Ruusulassa ja Urheilutalolla. Etupäässä
TEKSTI JAANA PUHAKKA