Keilailu
liikuntakulttuurin muutoksessa
Suomalainen liikuntakulttuuri on murrosvaiheessa. Elämme eriytyneen toiminnan
kautta, jossa ihmisille tarjolla olevat liikuntamahdollisuudet ovat pirstoutuneet yhä
laajemmalle. Urheilulajeja ja liikuntamuotoja syntyy koko ajan lisää, jolloin myös
kilpailu ihmisten vapaa-ajasta kasvaa. Muutos heijastelee myös keilailuun.
Kansallinen liikuntajärjestelmämme
38 | KEILAAJA
perustuu yksityisen,
julkisen ja kolmannen sektorin
muodostamaan kolminaisuuteen.
Kaikilla toimijoilla on
oma roolinsa suomalaisen liikunnan ja urheilun
ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Kolmannen
sektorin seurat ja yhdistykset luovat toimintaa,
julkisen sektorin valtio ja kunnat tukevat
toimintaa avustuksin sekä tarjoamalla liikuntamahdollisuuksia
ja yksityinen sektori tarjoaa
palvelujaan markkinaperustein maksua vastaan.
Suomalaisen liikuntakulttuurin erikoisuutena
voidaan pitää kolmannen sektorin suurta roolia
ihmisten liikuttamisessa. Kolmannen sektorin
toiminta toteutaan pitkälti vapaaehtoisvoimin,
jolloin voidaan puhua liikunnan kansalaisaktiivisuudesta.
Tulevaisuudessa vaarana on kuitenkin,
jo nykyisin havaittavissa oleva, ihmisten
osallistumisaktiivisuuden väheneminen.
Keilailun osalta toiminta järjestäytyy pitkälti
kolmannen sektorin eli seurojen ja paikallisliittojen
sekä yksityisen sektorin keilahalliyrittäjien
yhteistyöllä. Suomalaisen keilailukulttuurin
ominaisuutena voidaan pitää
laajaa kilpailuperinnettä ja seurojen suhteellisen
suurta määrää. Keilailun ainutlaatuinen
kilpailujärjestelmä luo mahdollisuuksia harrastaa
lajia monin eri tavoin; tavoitteellisesti
maailman huippua tavoitellen, kilpailullisesti
omia rajoja koetellen tai vaikkapa harrastuksellisesti
hauskaa pitäen. Samalla seurojen
määrä on moninkertainen verrattuna moneen
muuhun lajiin, mutta niiden keskimääräinen
jäsenmäärä on pienempi.
Suomessa liikunta nähdään tärkeänä
sosiaalistajana ympäröivään yhteiskuntaan.
Kulttuurissamme arvostetaan liikuntaa ja
sen harrastaminen nähdään saavuteltavana
hyveenä. Liikunnan avulla lisätään ihmisille
tärkeää sosiaalista kanssakäymistä ja
yhteenkuuluvuuden tunnetta. Liikunnalla
voidaan ilmentää omaa identiteettiä ja kokea
identifikaatiota ympäröiviin ihmisiin ja
ilmiöihin. Lisäksi liikunnan harrastaminen
kehittää kehon motorisia taitoja, parantaa
lihaksistoa ja edistää terveyttä. Liikunnan
seuratoiminta yhdistää kaikki nämä tavoitteet,
niin myös keilaradoilla. Parhaimmillaan
keilaseurat tuovat eri ikäiset ja erilaisin motiivein
lajia harrastavat ihmiset yhteen seuran
harjoitusvuoroille, kilpailuihin ja vapaa-ajan
tapahtumiin. Lapset näkevät paikallisia esikuviaan
läheltä ja lajin harrastajat oppivat
uusia asioita toisiltaan. Keilailun suomalainen
kilpailujärjestelmä mahdollistaa maailman
absoluuttisen huipun ja lajin juuri aloittaneen
harrastelijan pääsyn samaan kilpailuerään.
Tämä kannattaa nähdä rikkautena ja
mahdollisuutena. Keilailun seuratoiminta
on kuitenkin muutosten äärellä kansallista
liikuntakulttuuria mukaillen.
Sitoutumisen muutokset
Yhdysvaltalainen tutkija Robert Putnam
julkaisi vuonna 2000 sosiologian klassikkoteoksen
”Bowling Alone: The Collapse and
Revival of American Community”, jossa hän
kertoi yhdysvaltalaisten keilaajien vähentäneen
radikaalisti sarjamuotoista kilpakeilailua
1990-luvun molemmin puolin, vaikka yleinen
keilailuinnostus oli lisääntynyt. Putnam yhdisti
tämän ilmiön ihmisten sosiaalisen rapautumisen
käsitteeseen, jossa sosiaalisten pääomien
lähteet olivat vähentyneet ja verkostot heikentyneet.
Tämä tarkoitti järjestötoimintaan
sitoutumisen ja luottamuksellisten ihmissuhteiden
vähentymistä.
Putnamin tutkimustulos luo mielenkiintoisen
yhtymäkohdan suomalaiseen keilailukulttuuriin
ja seuratoimintaan. Suomen
Keilailuliiton rekisteröityneiden keilaajien
huippukohta osuu vuoteen 1990, jota ennen
rekisteröityneiden määrä oli tehnyt tasaista
nousua. Tämän vuoden jälkeen lukema on
kuitenkin laskenut vähitellen. Tällä hetkellä
rekisteröityneiden keilaajien määrä on samalla
tasolla kuin 1970-luvun alussa. Käyrän
muoto mukailee Putnamin tutkimustuloksia
yhdysvaltalaisten sarjakeilailusta.
Ihmisten sitoutuminen on ilmiö, jossa
kanssa kaikki vapaa-ajanviettomuodot taistelevat.
Ihmisiä pyritään sitouttamaan toimintaan
lajikulttuurin elinolojen ylläpitämiseksi
ja tulevaisuuden turvaamiseksi. Jotta jokin
toimintamuoto voi muuttua säännölliseksi harrastukseksi,
sen täytyy vaikuttaa mielenkiintoiselta
ja elämän muiden osa-aluiden, kuten
perhe- ja työelämän, täytyy olla kohtalaisessa
tasapainossa. Arkielämän hektisyys ja vapaaajan
vaihtoehtojen pirstoutuminen pilkkovat
ihmisiä yhä pienempiin sektoreihin. Liikunta
ei ole ainoa ihmisille tarjolla oleva vapaaajanviettotapa,
vaan esimerkiksi kulttuuri ja
teknologinen vallankumous syövät suuren
osan ihmisten käytettävistä olevasta ajasta.
Liikunnasta on muodostunut elämänalue,
jota voidaan kuvailla käsitteellä vakava vapaaaika.
Se tarkoittaa harrastuksen tavoitteellisuuden
ja siihen panostettavien voimavarojen lisäämistä
ammattimaisempaan suuntaan. Harrastuksesta
haetaan elämyksiä ja saavutuksia,
jolloin muiden liikuntamuotojen harrastamiseen
käytettävä aika vähenee. Keilailun osalta
perheissä piilee potentiaalia ja mahdollisuuksia
harrastajamäärien kasvattamiseen. Lajista voi
muodostua perheen yhteinen harrastus, jolloin
yhteinen vapaa-aika tarjoaa kollektiivisia kokemuksia
harjoituksista ja kilpailumatkoilta.
Keilailu onkin harrastus, joka usein siirtyy
perheessä sukupolvelta toiselle.
Modernin yhteiskunnan kehittyessä Suomessa
sijaitsevien keilahallien määrä on sen
sijaan kasvanut. Keväällä 2001 Suomessa oli
85 keilahallia ja viisitoista vuotta myöhemmin
määrä on kasvanut lähes 70 prosenttia lukemaan
143. Tämä viittaa siihen, että keilailun
suosio vapaa-ajanviettotapana on kuitenkin
kasvanut. Erityisesti hohtokeilailu on tällä vuosituhannella
rantautunut suurella ryminällä
suomalaiseen viihdebisnekseen. Keilaamassa
kävijöiden sitouttaminen aktiivisempaan
TEKSTI JONI OKSANEN