
Päättäväisyydellä, motivaatiolla, sinnikkyydellä, työnteolla ja hyvillä tukijoilla
rakentuu tie huipulle
Huippu-urheilijaksi kehittymisen teitä on yhtä monta kuin on urheilijoita, mutta jotkut
asiat varmasti yhdistävät menestyjiä. Tässä artikkelissa kaksi huippukeilaajaamme ja
kaksi junioria kertovat, mitä he ajattelevat tiestä huipulle.
ENSIKSI OTETAAN SYYNIIN huiput. Osku
Palermaa (OP) ja Krista Pöllänen (KP) ovat
molemmat tehneet hienon uran ja heistä Osku
jatkaa edelleen huipulla. Tällaisia mietteitä
heiltä saimme.
Mitä huipulle pääseminen vaatii?
OP: Päästäkseen huipulle pitää olla valmis
tekemään, ja myös tehdä valtavasti töitä.
Päättäväisyys ja periksiantamattomuus ovat
tärkeitä ominaisuuksia.
KP: On hyvä osata nauttia matkasta sekä
ottaa oppia omasta ja toisten tekemisistä. Toistot,
kisat, toistot, kisat... Ilman niitä ei kukaan
ainakaan pidemmän päälle pärjää.
Millainen ihminen tai luonne pitää olla,
että on mahdollista menestyä?
OP: Pitää olla vahva persoona ja periksiantamaton
luonne, että jaksaa kohdata ja
voittaa ne lukemattomat epäonnistumiset, joita
matkalla aivan varmasti tulee. Perfektionisti ei
välttämättä tarvitse olla, mutta vähän siihen
suuntaan. Mitä vähempään on tyytyväinen, sitä
vähemmän oppii. Huiput ovat usein enemmän
yksinäinen susi -tyyppiä. Heitä ei haittaa olla
yksin ja tehdä hieman enemmän töitä.
KP: Menestyäkseen on hyvä osata nollata
tilanteita ja erottaa asiat, joihin voi vaikuttaa
ja pitää vaikuttaa sekä ne, joihin ei voi itse vaikuttaa.
Intohimoa tekemiseen pitää olla, että
jaksaa tehdä säännöllisesti töitä. Ja halu voittaa!
Tarvitseeko olla tietynlainen tausta?
OP: Ei välttämättä, mutta mitä itse olen
oppinut, kun olen huippuja tutkinut, niin useammin
nousee huippu-urheilijoita oloista,
joissa ei ole liikaa jo valmiiksi, vaan he ovat
joutuneet tekemään töitä asioiden eteen. Nälkä,
niin tiedon kuin taidon hakuun, on yleensä
suurempi.
KP: Ei välttämättä, mutta kyllähän hyvä
taustatuki jokaisella on hyvä olla olemassa. Ja
oma sisäinen motivaatio on ratkaiseva.
Millaisia haasteita matkalla voi tulla vastaan?
OP: Haasteita voi olla, vaikka minkälaisia,
esimerkiksi hankalat harjoitusmahdollisuudet,
34 | KEILAAJA
etäisyydet harjoituspaikkaan, taloudelliset
vaikeudet, epäonnistumiset, valmennusavun
puute, kuinka paljon lajitietoutta ja lajiapua
tarjolla. Mutta mielestäni nämä kaikki ja muut
mahdolliset haasteet ovat nimenomaan haasteita,
eivätkä esteitä. Se on vain itsestä kiinni,
kuinka paljon on valmis tekemään töitä.
KP: Oma ympäristö, perhe, paineet, työura,
opinnot, keilailun ulkopuolinen elämä,
jos sellaista on. Kaikki haastaa ja valintoja
on tehtävä menestyäkseen tai tavoitellakseen
menestystä.
TEKSTIT ELIISA HILTUNEN
Miten haasteista selviää?
OP: Kovalla työllä, periksiantamattomuudella
ja määrätietoisuudella. Se ei aina ole
helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa. Huiput
lähes aina ovat ne jotka tekevät eniten töitä!
Toki ei riitä, että treenaa vain loputtomuuksiin,
vaan pitää järki olla myös mukana.
KP: Täytyy pilkkoa asiat pienemmiksi, parantaa
askel kerrallaan, luottaa tekemiseensä,
nauttia onnistumisista ja tehdä määrätietoisesti
töitä tavoitteensa eteen. Välillä tuntuu,
että pitäisi osata ottaa tosissaan, muttei kui-
Osku Palermaa on tehnyt pitkän
uran keilailun ammattilaisena ja
tietää mitä menestymiseen vaaditaan.