KEILAAJA | 33
Hallilla on tiivis ja lämminhenkinen tunnelma niin radoilla kuin katsomossakin.
Kauhun hetket
Keväällä 2016 Kymenlaaksossa koettiin kauhun
hetkiä, kun Myllykosken hallin ympärille
kasaantui tummia pilviä. Tapahtumaketju sai
alkunsa paperitehtaan toiminnan loppuessa
vuonna 2011. Tehdas oli ollut tärkeä tukija
jalkapalloseura MyPalle, jonka tiloissa keilahalli
oli vuokralaisena. Vuonna 2015 MyPan
Veikkausliigassa pelannut miesten edustusjoukkue
ajautui konkurssiin ja MyPa-talon
tulevaisuus oli hämärän peitossa. Keilailuliitto
maksoi konkurssipesälle vuokraa vielä vuoden
2016 heinäkuuhun asti. Sen jälkeen Keilailuliitto
joutui irtisanomaan vuokrasopimuksen,
koska mitään tietoa ja varmuutta jatkosta ei
ollut. Samana ajankohtana Pakarisen ansiokas
työura oli tulossa päätökseen hänen siirtyessä
ansaituille eläkevuosille.
Seuraavana syksynä keilaajien toivon kipinä
sai uutta liekkiä. Huhut MyPa-talon uudesta
ostajasta lisääntyivät ja Keilailuliitto etsi Pakariselle
seuraajaa hallinhoitajaksi. Rakennus
saikin uuden omistajan paikallistaustaisesta
sijoitusyhtiöstä ja Keilailuliitto teki uuden
vuokrasopimuksen samoilla ehdoilla marraskuusta
eteenpäin. Alueen keilaajat huokaisivat
helpotuksesta ja hallin toiminta jatkui uuden
työntekijän Vesa Leskisen johdolla. Paikalliseen
keilaajayhteisöön kuulunut Leskinen otti
rohkean askeleen tuntemattomaan ja ilmaisi
halukkuutensa hallinhoitajaksi.
– Työpaikka kuulosti erittäin mielenkiintoiselta
ja hallilla tuli muutenkin hengailtua
vapaa-ajalla. Koko ikäni olen ollut kaupan alalla
töissä, joten jotain muuta teki mieli tehdä.
Hetkeäkään ei tarvinnut miettiä, kun mahdollisuus
tähän tuli ja erittäin tyytyväinen olen
ollut, Leskinen kertoo taustastaan.
Ainoa ilmassa leijunut kysymysmerkki
oli Leskisen kokemattomuus keilanpystytyskoneiden
toiminnasta, mutta tekemällä oppii.
Tarvittaessa oppi-isä Pakarinen on toiminut
taustalla ja auttanut mahdollisten ongelmien
kanssa oman tukiverkostonsa avulla. Muun
muassa kuusankoskelaisen Tapio Malinin
osaamiselle koneiden parista Pakarinen antaa
kiitosta. Noin kolmekymmentä vuotta vanhat
koneet ovat toimineet moitteettomasti
ja myllykoskelainen keilailu koki uudelleensyntymän.
Omilla vahvuuksilla
Myllykosken hallin toiminta nojaa omiin
vahvoihin käytäntöihinsä, jotka joiltain osin
poikkeavat muista keilahalleista. Esimerkiksi
kilpakeilailulle Myllykoskella annetaan suurta
arvoa. Nykypäivänä harvassa suomalaisessa
keilahallissa pääsee kilpailemaan perjantai-,
lauantai- ja sunnuntai-iltaisin kello 18. Hohtokeilailua
hallissa ei nähdä.
– Tämä on kilpakeilahalli, Pakarinen korostaa.
Kilpailuperinteet voi huomata erimerkiksi
erikoiskilpailujen finaalipäivinä, jolloin hallin
tiivis katsomo pursuaa yleisöä, eikä kaikkia
kannustava tunnelma jätä ketään kylmäksi.
Keilahallin päivittäinen toiminta pyörii
suhteellisen hyvällä käyttöasteella ja ovet ovat
auki tiistaista sunnuntaihin. Neliratainen halli
tarjoaa mahdollisuuksia monin eri tavoittein
keilaaville harrastajille. Tiistaina ohjelmassa
on perinteinen puulaaki, joka on liikuttanut
paikallisia jo lähes kolmenkymmenen vuoden
ajan. Keskiviikkona veteraanit täyttävät
radat ja torstaista eteenpäin loppuviikko sujuu
tavallisten kilpailuerien merkeissä. Päivät
on jaettu kolmeen kilpailuvuoroon ja etenkin
iltakuuden vuorot ovat suosittuja. Kilpailijoiden
sekaan pääsee harjoittelemaan ja silloin
tällöin radoilla nähdään myös vakiovuorolaisia
erilaisista paikallisista järjestöistä.
Yhtenä hallin merkittävänä kilpailullisena
vetovoimana ovat Pakarisen kehittämät viikko-
ja luokkakilpailut, joiden ansiosta kilpailtavaa
riittää erikoiskilpailuiden lisäksi.
– Meidän toimintamme perustuu hyvin
pitkälti viikko- ja luokkakilpailuihin, Leskinen
sanoo.
– Keilailuliiton ainoana tarkoituksena
on antaa ihmisille mahdollisuus keilata ja
tarjota yhdelle ihmiselle työpaikka. Tällä ei
tehdä bisnestä, vaan ainoana tarkoituksena
on toiminnan pyörittäminen, Risto Pakarinen
valottaa.
Myllykosken liiton historiaan kuuluivat
pitkät liitto-ottelut muun muassa Jämsänkosken,
Helsingin ja Tampereen paikallisliittojen
kanssa, mutta ne on jouduttu jättämään unholaan.
Sen sijaan yhden Suomen vanhimpiin
seuroihin kuuluvan Myllykosken Puntarin
seuraottelu Helsingin Keilaajia vastaan on
kestänyt jo yli kuusikymmentä vuotta ja jatkuu
edelleen vuorovierailuin.
Keilahallin vahvuutena Vesa Leskinen
näkee paikallisen yhteisöllisyyden. Kaikki
tuntevat toisensa, vieraat otetaan lämpimästi
vastaan ja kilpailuerien jälkeen pukuhuone
sekä lämmin sauna tarjoavat oivalliset puitteet
jälkipeleille.
– Tämä on paikallisille laji-ihmisille kuin
olohuone. Tänne tullaan pyörähtämään ja
tapaamaan ihmisiä, vaikka ei oltaisi tulossa
edes keilaamaan.
Tulevaisuutta miehet katsovat rauhallisin
ajatuksin. Myllykosken Keilailuliiton jäsenmäärä
on mukaillut yleistä hieman laskevaa
trendiä. Yhden työntekijän voimin pyörivä
toiminta on sekä vahvuus että mahdollinen
vaaniva vaara. Kustannukset pysyvät maltillisina,
mutta esimerkiksi tapaturmiin ja sairaslomiin
ei olisi varaa.
– Kausi kerrallaan mennään. Muutamia
uusia jäseniä pitäisi saada vuosittain, jotta
toiminta pysyisi turvattuna. Eiköhän me muutama
kausi vielä ainakin jatketa, Pakarinen
toteaa tuttuun viekkaaseen tyyliinsä.
Myllykosken radoilla nähtävät keilaajat
eivät koostu ainoastaan Myllykosken liiton
jäsenistä, vaan muidenkin Kymenlaakson liittojen
keilaajat ovat viikoittaisia vieraita. Leskinen
onkin ylpeä Myllykosken radoilla oppinsa
saaneista kansallista kilpakeilaajista.
– Moni entinen ja nykyinen liigakeilaaja
on täältä kotoisin. Ja onhan se kiva katsoa, kun
tämän hallin yksi vakiokävijä, Niko Oksanen,
menestyy tällä hetkellä maailman huippujen
seurassa, Leskinen päättää.