
George H. W. Bush, Dan Quayle sekä
Joe Biden.
48. Suomen presidenteistä Yhdysvalloissa
on vieraillut virkakautensa aikana
viisi presidenttiä: Urho Kekkonen,
Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari,
Tarja Halonen sekä Sauli Niinistö.
49. Yhdistyneet kansakunnat, YK, perustettiin
toisen maailmansodan jälkeen
edistämään kansainvälistä rauhaa ja
turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta
sekä ihmisoikeuksia. Maailmanjärjestön
pääkonttori on Manhattanilla
John D. Rockefeller nuoremman lahjoittamalla
tontilla. Muutamia suomalaisia
on ollut YK:ssa korkeissa
asemissa: Helvi Sipilä, Martti Ahtisaari,
Elisabeth Rehn ja Harri Holkeri
sekä Ensio Siilasvuo.
50. Ensimmäinen Suomessa vieraillut Yhdysvaltain
presidentin puoliso oli
Eleanor Roosevelt. Rovaniemi ja Lappi
olivat Unicefin edeltäjän UNRA:n
ensimmäisiä avustuskohteita sodanjälkeisessä
Suomessa. Ihmisoikeusaktivistina
tunnettu Roosevelt saapui
yllättäen Rovaniemelle kesäkuussa
1950. Lappilaiset isännät rakensivat
Napapiirin majan parissa viikossa
vastaanottoseremonioita varten, joka
on edelleen paikallaan Joulupukin
Pajakylässä ja se tunnetaan Rooseveltin
majana.
Kirjallisuus ja journalismi
51. Central Connecticut State Universityn
vuonna 2016 tekemässä lukutaitoa
käsittelevässä tutkimuksessa (World’s
Most Literate Nations) Suomi sijoittui
ensimmäiseksi, Yhdysvallat seitsemänneksi.
Tutkimuksessa otettiin
huomioon muun muassa kirjastojen
määrä ja sanomalehtien lukijamäärät.
52. Suomessa on 284 pääkirjastoa, 436
sivukirjastoa, 24 laitoskirjastoa sekä
137 kirjastoautoa. Kokonaislainauksien
määrä Suomessa vuonna 2016
oli yli 87 miljoonaa, asukasta kohden
lainoja oli 16. Uusimpien, vuodelta
2014, saatavilla olevien tilastojen
mukaan Yhdysvalloissa oli yhteensä
17 000 pää- ja sivukirjastoa sekä kirjastoautoa.
Yhteisiä lainaustilastoja
ei ole saatavilla.
53. Anselm Hollo oli suomalaissyntyinen
runoilija ja kääntäjä. Hän asui
1960-luvun lopulta lähtien pysyvästi
Yhdysvalloissa. Runoilijan puoliso
Jane Dalrymple-Hollo on lahjoittanut
vuonna 2013 kuolleen runoilijan
laajan kirjakokoelman Suomen
Kansalliskirjastolle. Kokoelma säilytetään
”Anselm Hollo Poetry Collection”
nimisenä kokonaisuutena,
joka sisältää etupäässä englanninkielistä
lyriikkaa.
54. Intiassa syntynyt ja Yhdysvalloissa
kasvanut Mintie Das (s. 1976)
asuu nykyisin Helsingissä ja kirjoittaa
englanniksi kansainvälistä
Storm Sisters-kirjasarjaa tyttömerirosvoista.
Young adult, YA-kirjallisuus,
on yksi tällä hetkellä kiivaimmin
kasvavia kirjallisuudenlajeja,
jonka kohderyhmänä ovat erityisesti
13–21-vuotiaat.
55. Benjamin Franklin perusti Yhdysvalloissa
ensimmäisen lainakirjaston
Philadelphiaan vuonna 1731. Suomi
seurasi perässä reilut 60 vuotta myöhemmin,
kun ensimmäinen kirjasto
avattiin Vaasaan vuonna 1794. On
jopa arvuuteltu, että Franklinin perustama
kirjasto olisi toiminut esikuvana
Vaasan kirjastolle.
56. Tiesitkö, että Kongressin kirjastossa
on oma Suomi-osasto, jota ylläpitää
suomalainen kirjastonhoitaja?
Suomi-hyllyistä löytyy noin 50 000
Suomeen liittyvää nimekettä, jotka
55
käsittelevät esimerkiksi Suomen
historiaa ja kulttuuria. Joukossa on
myös suomalaisten lastenkirjailijoiden
teoksia sekä noin 400 Kalevalaan
liittyvää kirjaa.
57. Tiedonvälitys Yhdysvalloista Suomeen
on sujuvaa, sillä suomalaiset
tiedotusvälineet lähettävät kirjeenvaihtajiaan
paikan päälle. Wikipedian
kokoaman listan mukaan Yhdysvalloissa
on ollut 1960-luvulta
lähtien raportoimassa 40 suomalaista
kirjeenvaihtajaa.
58. Suomi ja tango nostettiin maailmankartalle
1990-luvun alussa, kun amerikkalainen
ajankohtaisohjelma 60
Minutes teki Tango Finlandia -reportaasin.
Ohjelmassa haastateltiin myös
Suomessa tuolloin työskennellyttä
amerikkalaista toimittajaa Teri
Schultzia, joka palasi viime vuonna
Suomeen puhumaan Amerikka-kirjaston
70-vuotisjuhlaseminaarissa.
59. Oletko jo lukenut viime vuonna ilmestyneen
Anu Partasen tietokirjan
”The Nordic Theory of Everything”, jossa
Partanen vertailee amerikkalaisen
ja pohjoismaisen yhteiskunnan eroja?
Anu Partanen on New Yorkissa asuva
toimittaja ja kirjailija.
60. Jean Marie Untinen-Auel (s. 1936),
kansainväliseltä nimeltään Jean M.
Auel, on suomalaista sukujuurta oleva
yhdysvaltalainen kirjailija, joka
on kirjoittanut jääkauden aikaiseen
esihistorialliseen Eurooppaan sijoittuvan
Maan lapset -kirjasarjan. Sarjan
ensimmäinen teoksesta Luolakarhun
klaani on tehty myös elokuvaversio.
48 51
Varapresidentti Joe Biden ja presidentti
Tarja Halonen vuonna 2011.
(Kuva: Yhdysvaltain suurlähetystö)
Ihmisoikeusaktivistina tunnettu Eleanor
Roosevelt vieraili Suomessa vuonna 1950.
(Kuva: Wikipedia)
Benjamin Franklin teki paljon muutakin kuin
perusti Yhdysvaltain ensimmäisen laina-
kirjaston. Hän oli myös toimittaja, kirjailija,
filantrooppi, tiedemies, keksijä ja diplomaatti
sekä yksi Yhdysvaltain perustajajäsenistä.
(Kuva: Wikipedia)
40 | SAM