heti amerikkalaiseen tyyliin donitseilla
terästetyille tervetuliaiskahville Marjutin,
Tuomaan ja Doriksen luo.
Uusia ja tuttuja maisemia
Ehdimme vielä saman iltapäivänä Keskuspuistoon,
Central Parkiin, joka oli
viisivuotiaan Doriksen suosikkipaikkoja
New Yorkissa. Kas, siellä on useampikin
kiinnostavia lasten leikkipaikkoja
– ja kummisetänsä Tapani jaksoi vielä
tytön kanssa peuhata selvästi puuhasta
nauttien.
Central Park – New Yorkin vihreät
keuhkot – oli uutta, eipä aiemmin ollut
tullut kunnolla käytyä. Hölkkääjiä,
pyöräilijöitä, koirien taluttajia, lapsiperheitä...
Kaupungin siluetti kuten välittömästi
puiston naapurustossa reunustavat
talot herättävät ihan nostalgisia
tunteita. Niissä on vielä jäljellä sitä entistä
New Yorkia. Muualla on menossa
raju rakennusbuumi, joka nostaa yhä
uusia, yhä korkeampia lasi-teräs pilvenpiirtäjiä
ja muokkaa samalla voimakkaasti
kaupungin kasvoja. Kiva siis
löytää jotakin vähän perinteisempääkin.
Haimme myös yleisnäkymiä New
Yorkiin useammallakin tavalla. Se kävi
mainiosti esimerkiksi nousemalla Rockefeller
Centerin Top of The Rock-näköjärjesti
lomansa samalle ajalle ja niin
koko perhe – myös 5-vuotias Doris -
pääsi yhdessä New Yorkiin. Tulipa näin
minullekin inspiraatio ja mahdollisuus
toteuttaa tuo unelman päästä vielä kerran
New Yorkiin. Matkaseuranani oli nyt
kuopuksemme Tapani.
Matkaan vain, matkaan päivittämään
mielikuvia ja myös uusia elämyksiä ja
tietoakin New Yorkista keräämään - toki,
sillä elämähän on sykkinyt kiivaasti New
York Cityssä kaikki nämä väliin jääneet
viimeiset 27 vuottakin eikä läheskään
kaikkea ollut vielä muutenkaan ehtinyt
nähdä ja kokea.
On muuten melkoisesti helpompaa
nykyisin päästä sinne New Yorkiin kuin
silloin 57 vuotta aiemmin ensivisiitille.
Näin se meni silloin: ensin menimme
laivalla Helsingistä Tukholmaan, sieltä
junalla Kööpenhaminan kautta Brysseliin
ja vasta Brysselistä pääsimme siiville,
jotka kantoivat valtameren yli New
Yorkiin Idlewildin kansainväliselle lentokentälle.
Sillä nimellä Kennedyn kenttä
silloin tunnettiin.
Nyt syyskuussa lentokentältä oli noin
tunnin taksimatka Harlemiin. Jo sekin oli
koko ajan mielenkiintoista sightseeingiä.
Niin ajat muuttuvat – aiemmin varoiteltiin
Harlemista vaarallisena paikkana.
Nyt se on keskiluokan suosimaa, siistiä
asuinaluetta. Majoituimme omaan tukikohtaamme,
Gallery Housiin ja sitten
Heijastuksia uudesta
World Trade Centeristä.
alatasanteelle. Maisemat olivat aurinkoisen
ystävälliset, emmekä suinkaan
olleet ainoa valokuvien napsijat. Myös
Circle Linen laivamatkaa voi suositella
yleiskuvaa etsiville. Mainio opas selosti
niin kotikaupunkinsa historiaa kuin
nykypäivää. Laiva kiertää koko Manhattanin
saaren, joten taatusti ihmeteltävää
riittää.
Tietysti muutamassa päivässäkin ehtii
kokea kaikkea kivaa, vaikkei ravaisikaan
kieli vyön alla paikasta toiseen.
Tarinaa riittäisi, mutta kerrottakoon
vielä lopuksi, että tennispelimme Keskuspuistossa
ei jäänyt ainoaksi palloilutapahtumaksi.
Jalkapallotuomarointia
harrastava Tapani oli ottanut nimittäin
selvää, että lauantaina iltapäivällä Yankee
Stadiumilla pelaisivat jalkapalloa
New York Football Club ja Portland –
kunnon socceria, ei mitään jenkkipalloa!
Seuraavana päivänä New York Times
noteerasi ottelun yhdellä ainoalla rivillä
– sekin tuloksissa, jossa kerrottiin Portlandin
voittaneen kotijoukkueen 0–1.
No, erikoinen urheilullinen elämys kuitenkin
sekin New Yorkissa.
Jätskitauko Times Squarella.
Macy's vuonna 1960.
Pekka Olkku on SAM Kouvolan pitkäaikainen
jäsen ja kirjoittanut jäsenlehteen
1970-luvulta lähtien.
SAM | 17