
 
		olevan erityisen itsenäisiä. Verkostoituminen  
 on tärkeää, sillä professorit ovat  
 kiireisiä  ja usein  joutuu turvautumaan  
 muiden  postdocien  ja  opiskelijoiden  
 apuun ongelmien ilmaantuessa. Kommunikaatiokyvyillä  
 on myös merkittävä  
 rooli. Aloittelevat jatko-opiskelijat keskustelevat  
 jo asiantuntevasti tutkimusongelmista, 
  ja heitä näkee usein käytävillä  
 liitutaulun ääressä raportoivan ohjaavalle  
 professorille tutkimuksen edistymistä.  
 Omat verkostoitumis- ja kommunikointitaitoni  
 ovat joutuneet koetukselle,  
 mutta haastava tutkimusympäristö on  
 myös auttanut kehittämään niitä huomattavasti. 
 Princetonin yliopistossa työskentely  
 on  ollut  paljon  intensiivisempi  kokemus  
 kuin mitä  tohtorikoulutukseni  
 oli  Suomessa. Olen  joutunut olemaan  
 oma-aloitteinen ja ottamaan vastuun  
 omasta edistymisestäni tutkimustyössä.  
 Kulunut vuosi on ollut täynnä haasteita, 
  mutta ammatillisesti se on ollut  
 kehittävä sekä kokemuksena ainutlaatuinen. 
  Ennen Princetoniin tuloa en olisi  
 osannut aavistaa, mitä kaikkea  tuleva  
 vuosi tulee pitämään sisällään. Minulla  
 on vielä toinen vuosi edessä ja odotan  
 innolla uusia, odottamattomia haasteita  
 ja kehittymismahdollisuuksia. 
 Tämän vuoden Björn Savén Finnish  
 American Scholarshipin saajalle Richard  
 Cawénille toivotan onnea ja menestystä  
 opinnoissa Harvardissa! Toivon, että  
 sinunkin Amerikan vierailusi tulee olemaan  
 paljon enemmän kuin mitä osasit  
 ennalta odottaa, joten kannattaa pitää  
 mieli avoinna! 
 SAM:n Apurahasäätiön hallinnoima  
 Björn Savén Finnish American 
 stipendi mahdollisti Joel  
 Röntysen postdoc-tutkimuksen  
 Princetonissa lukuvuonna 2016–17.  
 Richard Cawén Harvard Business Schooliin 
 RUOTSALAINEN Björn Savén on tukenut  
 suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden  
 jatko-opintoja amerikkalaisissa huippuyliopistoissa  
 Björn Savén Finnish American -stipendin saajalle järjestettiin juhlava vastaanotto Yhdysvaltain  
 suurlähetystössä 15. elokuuta, jossa olivat paikalla (vas.) SAM:n toiminnanjohtaja Lena   
 Hartikainen, IK Investment Partnersin hallituksen puheenjohtaja Björn Savén, Richard Cawén,  
 SAM:n puheenjohtaja Kristiina Helenius ja ja suurlähetystön Chargé d’Affaires Donna Welton.  
 yli 400 000 eurolla 2000-luvulta  
 alkaen. Apurahaa on hallinnoinut  
 alusta alkaen SAM:n Apurahasäätiö.  
 Mikä saa ruotsalaisen jakamaan  
 stipendejä suomalaisille? Suomesta on  
 lähdetty ja lähdetään edelleen Ruotsia  
 ja Norjaa harvemmin opiskelemaan  
 Yhdysvaltoihin.  
 - Suomi kaipaa ideoita talouden ja  
 tekniikan alalla. Yhdysvaltalaisissa yliopistoissa  
 tehdään suurin osa akateemisesta  
 huippututkimuksesta, siksi on  
 tärkeää opiskella ja hakea opit sieltä.  
 Kotimaahan palatessaan stipendiaatit  
 tuova tullessaan uusia ideoita ja ajattelutapoja, 
  jotka voivat olla merkittävä etu  
 suomalaisyritysten menestykselle. Olen  
 halunnut olla tukemassa tätä kehitystä,  
 sanoo IK:n Investment Partnersin perustaja  
 (aiemmin nimellä Industri Kapital) ja  
 hallituksen puheenjohtaja Björn Savén.  
 Richard Cawén, 28, on järjestyksessään  
 15. Björn Saven Finnish American  
 -apurahan saaja. Hän aloitti kaksivuotisen  
 Master of Business Administration 
 tutkintonsa Harvard Business Schoolissa  
 syyskuussa.  
 Vuonna 2013 Hankenista valmistunut  
 Richard Cawén haluaa tulevaisuudessa  
 viedä suomalaista teollisuutta eteenpäin. 
  Hän uskoo saavansa Harvardista  
 tärkeät opit kolmessa asiassa: verkostoitumisessa, 
  johtajuustaitojen käytännön  
 kehittämisessä sekä liikkeenjohdon strategisen  
 ajattelun kehittämisessä.  
 - Toisin kuin suomalaisissa yliopistoissa, 
  Harvard Business Schoolin opetus  
 perustuu tapaustutkimuksiin, case studyihin. 
  Saamme oppituntia edeltävänä  
 päivänä professorilta casen, jossa  
 on kuvattu jokin liike-elämän ongelma.  
 Luennolla professori puhuu ajasta 15  
 prosenttia ja loppuosan käytämme tapauksien  
 ratkomiseen muiden opiskelijoiden  
 kanssa, kertoo Richard Cawén.  
 © US EMBASSY HELSINKI 
 SAM  |  19