MINUN AMERIKKANI
ylisuorittamisen ja stressaamisen ilmapiiri,
joka on kuluttavaa. Paljon ääripäiden
joko-tai-elämää, jossa eletään joko
streittareina tai 24h bilettäen. Kurin-
alaisesti elävät menestyvät 2000-luvun
viihdealalla paremmin ja kreisibailaajat
huonommin. Mutta yhteistä
molemmille on, että lähes kaikki ovat
stressaantuneita kaupungin aiheuttamien
työpaineiden alla. Vaikka ulospäin
pitää näyttää rennolta, monilla on hirvittävä
tarve olla jotain enemmän kuin
he ovat. Jopa useat jo alansa huipuista
haluaisivat olla vielä enemmän. Kyse
on luonnollisesta, mutta raadollisesta
ihmismielen puolesta, jota Hollywoodin
ilmapiiri vahvistaa. Harva osaa olla
tarpeeksi vahva sen keskellä. En ainakaan
minä. Ja mitä enemmän se puoli
vahvistui minussa, sitä pahemmaksi
myös alkoholiongelmani kehittyi.
Vajaan neljän vuoden jälkeen minulle
tuli pakottava tarve päästä ulos siitä ja
nollata totaalisesti. Lähdin kävelemään
Santiagon tietä, vanhaa pyhiinvaellusreittiä
Espanjassa. 1000 kilometriä.
2 kuukautta. Lukuun ottamatta muutamaa
puhelua äidilleni suljin yhteyden
muuhun maailmaan täysin.
Noin puolessa välissä matkaa minulta
varastettiin kaikki. Sen jälkeen
elin nukkuen metsissä pelkässä makuupussissa
syöden mitä luonto tai ihmiset
tarjosivat. Santiagoon saavuttuani asuin
jonkin aikaa paikallisten kodittomien
kanssa sillan alla.
Juuri tuo loppu oli siihen mennessä
eletyn elämäni parasta aikaa. Siinä kaiken
yksinkertaisuudessa oli jotain tosi
hienoa. Erityisesti se energia ympärillä,
kun kukaan ei yritä olla mitään. Se toi
myös tyyneyden elämään joksikin aikaa,
mutta en silti puhuisi mistään lopullisesta
valaistumisesta. Tärkeimpiä oivalluksia
oli tajuta, että tarvitsen hektisen
työelämän vastapainoksi jotain tasapainottavaa
Moni elää Hollywoodissa joko-tai-elämää.
ja rauhoittavaa. Ensin kävin
loppuun taisteluni alkoholin kanssa ja
olen ollut kuivilla loppuvuodesta 2011.
Seuraavana vuonna tapasin vaimoni ja
nyt meillä on kaksi lasta.
Lasten tulon jälkeen olen ollut enemmän
Suomessa ja tehnyt töitä Euroopassa
lähempänä kotia. Ei lapsiperheen arki ole
aina rauhallista, mutta se antaa selkeää
vastapainoa työelämälle. Moni ajattelee,
että tekee työnsä tehokkaammin keskittyessään
pelkkään työhön. Tämä ajattelutapa
tuntuu olevan vallalla erityisesti
Los Angelesissa ja New Yorkissa, joissa
useimmat tekevät töitä koko hereilläoloaikansa.
Ja se tuntuu olevan kasvava
trendi myös Suomessa. Olen huomannut,
että oma luovuus on parantunut
valtavasti, kun olen saanut vastapainoa
työlle. Jos työ on ainoa tärkeä asia elämässä,
luovuus menee tukkoon.
Uraa voi tehdä myös Lohjalta
Kun olen jo asunut Los Angelesissa, on
helpompaa tehdä kansainvälistä uraa
Suomesta käsin. Lähes kaikki kansainväliset
kuvaajat tai ohjaajat tekevät töitä
monissa suurkaupungeissa ympäri maailmaa,
vaikka käytännön syistä asuvat
vain yhdessä. Moni asuu isossa kaupungissa,
mutta on täysin mahdollista
asua pienemmissäkin kunhan vain on
tehnyt tarvittavan pohjatyön. Sosiaalisen
median aikana monet asiat voi tehdä
etänä, mutta edelleen jotkut asiat täytyy
tehdä fyysisesti paikan päällä. Uskon,
että tämän kaltaisen kansainvälisen
uran pohjatyö on hyvin vaikeaa pelkän
sosiaalisen median varassa vaan jonkin
aikaa pitää myös asua jossain isossa tärkeässä
kaupungissa. Mutta sen jälkeen,
kun tarvittava työ on tehty, nykytekniikka
mahdollistaa asumisen missä vain.
Myönnän toki, että töitä olisi enemmän,
jos asuisimme Los Angelesissa tai
New Yorkissa, mutta pienten lasten
kanssa Lohja tuntuu juuri oikealta ratkaisulta.
Olen huomannut myös, että
pikkukaupungissa asuminen voi hyvin
olla jopa vahvuus työelämässä. Jatkuvan
ylisuorittamisen ilmapiiri kasvaa aina
mitä isompiin kaupunkeihin mennään.
Pienessä kaupungissa asuminen on hyvä
keino tuoda vastapainoa työelämälle. Sitä
kautta luovuus kasvaa ja työn jälki on
laadukkaampaa, vaikka määrällisesti tekisi
vähemmän. Ja hyvin tuntuu kansainvälisiä
töitä riittävän Lohjaltakin käsin.
Viime vuonna isoimpia töitäni olivat
Ison-Britannian Universalin tilaama
Bullet For My Valentinen musiikkivideo
ja YK:n tilaama pääsihteeri Ban
Ki-moonin muotokuva. Teimme taulun
shotpaint-tekniikalla, jossa taidemaalari
Rauli Mård teki taiteellisen värityksensä
kuvaamaani mustavalkoiseen potrettiin.
Muotokuva luovutettiin pääsihteerille
läksiäisjuhlallisuuksissa Metropolitan
Clubilla New Yorkissa ja paikalla oli eri
maiden suurlähettiläiden lisäksi muun
muassa Aerosmithin laulaja Steven Tyler.
Tämän vuoden kohokohta tähän
mennessä on ollut HIM-yhtyeestä kertova
valokuvanäyttelyni Helsingin taidemuseo
HAM:ssa, mutta henkilökohtaisesti
isoin juttuni on vasta tulossa.
Näyttelyni on tilattu Morrison Hotel
Galleryyn, joka on ollut aina silmissäni
maailman legendaarisin ja tärkein
rockvalokuvauksen taidegalleria. Tuntuu
hienolta, että he haluavat laittaa kuviani
esille New Yorkin SoHossa sijaitsevaan
galleriaansa.
10 | SAM