
26 Moodi 1/2019
Olisiko sinulla dataa,
jota haluaisit tuoda esille
ensi vuoden tapahtumassa?
Rohkaisemme kaikkia mukaan
matalalla kynnyksellä vuoden 2020
ePoster näyttelyyn.
Labquality Days kongressin tieteellinen
ohjelma jatkui luentojen lisäksi tänäkin
vuonna ePoster näyttelyn merkeissä. Tämä oli
kolmas vuosi, kun kongressiosallistujilla oli
mahdollisuus tuoda omia töitään esille sähköisen
posterin avulla. ePoster on helppo tapa julkaista
mielenkiintoisia tuloksia ja saada omalle
työlleen näkyvyyttä. Kuten aikaisempina vuosina,
ePoster näyttely oli hyvin kansainvälinen
ja toivomme, että jatkossa myös kotimaista
osaamista tuotaisiin esille enenevissä määrin.
ePoster alue oli tuotu sisääntuloaulan näyttelytilan
yhteyteen ja työt olivat esillä kahdella
interaktiivisella näytöllä koko kongressin ajan.
Perjantai iltapäivänä oli vuorossa lyhyt
ePoster sessio, joka alkoi palkintojenjaolla.
Kongressin kansainvälinen tieteellinen komitea
oli valinnut kaksi parasta posteria abstraktien
perusteella ja komitean puheenjohtaja
Päivi Laitinen luovutti voittajille kunniakirjat.
Palkitsemisen jälkeen voittajat esittelivät
työnsä. Myös muut ePoster esittäjät olivat
paikalla vastaamassa kysymyksiin töistänsä.
Iloksemme voimme todeta, että session aikana
syntyi vilkasta keskustelua ja paikalla oli paljon
postereista kiinnostuneita osallistujia.
Tämä selvästi kertoi siitä, että ePostereihin oli
tutustuttu kongressin aikana, ja siten ne tuovat
lisäarvoa niin töitä esitteleville kuin kongressivieraillekin.
Palkitut ePosterit olivat:
Analytical Performance of Iohexol Determination
by European Laboratories Participating
in Equalis’ Iohexol EQA scheme (Ekvall
S, Nordin G, Kristoff ersson C, Jonsson AS,
Bäck SE, Rollborn N, Larsson A), esittelijänä
Sara Ekvall, Eqaulis AB, Uppsala, Ruotsi.
sekä
Chitotriosidase Enzyme and MiRNA-
146a Expression; Th eir Value as Potential Biomarkers
of Subclinical Atherosclerosis in Type
2 Diabetes Mellitus (H Demerdash, R ElSharaby,
Y Abdel Raouf3), esittelijänä Hala
Demerdash, Clinical Pathology Department,
Faculty of Pharmacy, Alexandria University
Hospitals. Alexandria University, Egypt.
Palkittavat posterit valitsi kongressin kansainvälinen
tieteellinen komitea, johon kuuluvat:
Päivi Laitinen (pj.), PhD, Chief chemist,
HUSLAB
Piet Meijer, Director, ECAT Foundation
Elvar Th eodorsson, Professor, University of
Linköping
Dalius Vitkus, Associate professor, University
of Vilnus
ePosterit keräsivät kiinnostusta