ILMASTONMUUTOS
Hyönteisvälitteiset sukkulamadot,
uusi uhka Fennoskandiassa
SAULI LAAKSONEN
Hirvieläinsairauksien dosentti, Helsingin yliopisto
Filarioidea-sukkulamatoheimo on maail-
manlaajuisesti merkittävin ihmisten
ja eläinten terveyteen vaikuttava loisryhmä.
Niiden aiheuttamiin sairauksiin
ihmisillä kuuluvat mm. elefantiaasi
(Wuchereria sp., Brugia spp.), jokisokeus
(Onchocerca sp.) ja Loa loa -tauti. Eläimillä Filarioidea
heimon loiset aiheuttavat suuren joukon
vaikeita sairaustiloja. Useat näistä ovat zoonoottisia,
voivat tarttua ihmisiin ja kehittyä niissä eri
asteisiksi loisiksi, osa jopa sukukypsiksi. Viimeksi
kuluneena parina vuosikymmenenä nämä, aikaisemmin
lähinnä trooppisina ongelmina pidetyt,
loiset ja niiden aiheuttamat taudinpurkaukset
ovat yleistyneet Suomen hirvieläimissä.
Filarioidea-heimo
Filarioidea-heimo käsittää kaksi alaheimoa,
Filariidae ja Onchocercidae. Kaikki niihin
kuuluvat loiset ovat verta imevien hyönteisten
välittämiä. Aikuinen loinen elää isäntäeläimen/
-ihmisen kudoksissa tai ruumiinonteloissa. Ne
pariutuvat ja tuottavat satoja tuhansia toukkia,
ns. mikrofilarioita isäntäeläimen verenkiertoon
tai ihoon. Verta imevä hyönteinen saa näitä
toukkia aterioidessaan isäntäeläimen verellä.
Hyönteisessä mikrofilaria jatkaa kehitystään
kahden nahanluonnin kautta tartuntakykyiseksi
toukaksi. Tämä kehitys on lämpötilariippuvainen,
eikä sitä kylminä kesinä tapahdu ollenkaan.
Kun hyönteinen seuraavan kerran aterioi
uudessa uhrissa, pääsevät tartuntakykyiset,
noin 1 mm pituiset toukat uuden isäntäeläimen
elimistöön. Toukat vaeltavat elimistössä kullekin
lajille mieleisiin kohde-elimiin ja jatkavat
kehitystään aikuisiksi sukukypsiksi sukkulamadoiksi.
Näin loisen elämänkierto on täyttynyt.
Useat Filarioidea-sukkulamadot ovat varsin
hyvin siedettyjä varsinaisessa isäntäeläimessään,
eivätkä useimmiten aiheuta merkit-
16 Moodi 1/2019
täviä oireita. Mutta tilanne muuttuu, kun loinen
hyppää uuteen isäntäeläimeen, joka ei ole
sopeutunut loisen vaikutuksiin.
Tartunta diagnosoidaan tavallisesti mikrofilarioista
verenkierrosta tai aikuisesta loisesta
kudoksesta joko geneettisin tai anatomisin tunnistuskeinoin.
Poron vatsakalvomato, Setaria tundra
Vuonna 2003 havaittiin poronhoitoalueen
eteläosan poroissa tulehdusepidemia, jonka
aiheuttajaksi paljastui S. tundra -loinen. Loistartunta
oli yleisin vasoilla. Loisen aiheuttamien
tulehdusmuutoksien takia runsaasti
porojen elimiä jouduttiin hylkäämään lihantarkastuksessa.
Joillakin alueilla hylkäysprosentti
oli yli 50. Loisista kärsineet vasat olivat
pienempiä ja vähärasvaisempia. Epidemia
levisi kohti pohjoista noin 100 km vuodessa
2004–05. Edellinen vastaavanlainen kuvattu
epidemia poroissa oli Pohjois-Skandinaviassa
30 vuotta aikaisemmin, 1970-luvun alussa.
Setaria S. tundra -loinen aiheutti tuolloin
kymmenientuhansien porojen kuoleman. Kolmas
tunnettu epidemia syntyi vain 10 vuotta
edellisestä, vuosina 2014–15. S. tundra -loista
esiintyy nykyisin myös hirvellä ja metsä-
kauriilla. Viimeksi mainittua pidetään loisen
alkuperäisenä isäntänä, jolle loinen ei aiheuta
haittaa. Teoriamme mukaan loinen hyppäsi
1960-luvun lopulla poroon ja koska se ei ole
sen normaali isäntäeläin, aiheuttaa se porossa
patologisia muutoksia ja sairautta.
Tehokkaat hyttyset
Aikuinen S. tundra elää poron vatsaontelossa
ja tuottaa mikrofilarioita poron vernkiertoon.
Mikrofilarioiden tiheys verenkierrossa
voi kesäaikana olla jopa 5 000 kpl millilitrassa
verta. Loisen väli-isäntinä ja levittäjinä toimivat
hyttyset, etupäässä runsaslukuisin Aedes-hyttysten
suku. Tutkimuksissa loista kantavia luonnon
hyttysiä löytyi epidemia-alueilla 0,5–2 %.
Eräiden tutkimusten mukaan poro voi tunnissa
joutua jopa 7 000 verenimijän kohteeksi, jolloin
tartuntapaine on suuri. Tämä selittää loisen
nopean leviämisen poronhoitoalueelle vastustustoimista
huolimatta.
Hirvieläinten jalkamato
(Onchocerca spp.)
Onchocerca-suvun sukkulamadoissa on useita
sekä ihmisille että eläimille sairauksia aiheuttavia
loisia. Suomessa hirvieläimillä esiintyvät lajit
asustavat nivelkalvoilla ja lihaskalvojen välitiloissa.
Ne aiheuttavat asumisalueelle tulehduksellisia
muutoksia, kivuliasta ontumista ja aiheuttavat
hylkäyksiä lihantarkastuksessa. Onchocerca-
loiset tuottavat mikrofilarioita ihoon loisen lähialueille
ja mäkäräiset ovat niiden levittäjiä eläimestä
toiseen. Jalkamadon aiheuttamat muutokset
yleistyivät hylkäyssyinä poroteurastamoilla
samanaikaisesti S. tundra -epidemian
aikana. Loinen on vastustuskykyinen tavanomaisille
loislääkkeille ja joissakin teuraserissä 100 %
aikuisista poroista saattoi olla loisen kantajia.
Alkuperäinen teoria on, että loinen on alun
perin saksanhirven eli isokauriin loinen ja hyppäsi
muihin hirvieläimiin 1960-luvulla Ruotsissa.
Loinen on sen jälkeen levittäytynyt koko
Fennoskandiaan. Vuonna 2007 tehdyn pilottitutkimuksen
mukaan oli Suomen naudoista
37 % tunnistamattoman Onchocerca-lajin tartuttamia.
Tutkimus tehtiin, koska lihantarkastuksissa
oli havaittu lisääntyvässä määrin loiseen
viittaavia muutoksia. Onchocerca-loisen aiheuttamia
muutoksia on raportoitu 2000-luvulla yhä
yleisemmin myös metsästetyillä hirvillä.
Uusi loinen, hirvieläinten
imusuonistomato
(Rumenfilaria andersoni)
Setaria S. tundra -epidemian tutkimuksien
yhteydessä poron verenkierrosta löytyi uusi,
tunnistamaton mikrofilaria vuonna 2003.
Pitkällisen etsinnän jälkeen aikuinen, useita
Kuva 1. Setaria S. tundra -sukkulamatoja ja niiden
aiheuttama tulehdusreaktio maksan pinnalla.
Kuva 2. Setaria S. tundra -mikrofilaria poron
verenkierrossa.
Kuva 3. Onchocerca-sukkulamadon aiheuttamia
muutoksia hirven kinnernivelissä.