
takaikkuna
ADVOK A AT TI / 6-2017 35
SARJASSA KERROTAAN ALALLA VAIKUTTAVASTA HENKILÖSTÄ
Avointa
ajatustenvaihtoa
Työoikeuden asiantuntijaryhmän
puheenjohtaja Minna Saarelainen haluaa
lisätä kollegoiden välistä keskustelua
ja avointa ajatustenvaihtoa. Yhtenä
vastauksena keskustelun tarpeeseen
on Asianajajaliitossa käynnistetty työoikeuteen
erikoistuneiden asianajajien
klubitoiminta.
Mistä tuli idea työoikeusklubin perustamiseen?
Asianajajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola otti
alkusyksystä yhteyttä. Hän oli miettinyt, että työoikeusasioiden
kimpussa työskentelevien asianajajien
tapaamisille olisi tarvetta.
Perinteisestihän työnantajien ja työntekijöiden asiamiehet
ovat vastakkain. Työoikeusklubin tavoitteena
on keskustella rauhassa silloin, kun ei olla riidan
keskellä käräjäoikeudessa. Idea oli minusta hyvä,
ja päätimme polkaista klubin rivakasti liikkeelle.
Työoikeusklubi on kokoontunut jo kerran.
Mistä tapaamisessa keskusteltiin?
Aiheenamme oli häirintä ja epäasiallinen kohtelu
prosessina sekä mitä asianajajan on hyvä tietää tällaisesta
prosessista. Näitä tapauksia tutkii Aluehallintovirasto,
ja klubissa olikin Avin tarkastaja pitämässä
alustuksen siitä, mihin seikkoihin he kiinnittävät
huomiota. Tämän jälkeen keskustelimme yhdessä
näkemyksistä ja kokemuksista.
Tuntuu erittäin hyödylliseltä, että meillä on nyt
epävirallinen foorumi, jossa vaihdamme ajatuksia.
Onko jatkoa luvassa?
Vastaanotto oli erittäin innostunutta, mitä kuvastaa
sekin, että ilmoittautuneita oli enemmän
kuin pystyimme tällä kertaa ottamaan mukaan.
Sovimme yksimielisesti, että tapaamisia jatketaan.
Seuraava tapaaminen on helmikuussa, jolloin
keskustelemme työsuhteen muutostilanteisiin
liittyvistä sopimuksista. Kutsu tulee liiton uutiskirjeessä.
TEKSTI SARI ALHAVA // KUVA MIKKO KAUPPINEN
Työoikeuden asiantuntijaryhmän puheenjohtaja
Minna Saarelainen on vakuuttunut
uuden klubitoiminnan hyödyllisyydestä.
Liiton on tarkoitus laajentaa vastaavaa
toimintaa myös muille oikeudenaloille.