
minun valintani
ADVOK A AT T I / 6-2 017 29
SUOMEN ENSIMMÄISET 18 asessoria eli
tuomarikoulutettavaa aloittivat kolmevuotisen
koulutusohjelmansa syyskuun alussa.
Ensimmäiset virat perustettiin hovi- ja hallinto-
oikeuksiin eri puolille Suomea sekä vakuutusoikeuteen.
Lisäksi asessoreja voidaan sijoittaa
markkinaoikeuteen ja työtuomioistuimeen.
Virkojen perustamisesta päättää oikeusministeriö.
Suomessa ei ole aiemmin ollut nimenomaisesti
tuomarin tehtäviin valmistavaa koulutusohjelmaa.
Koulutuksen tavoitteena on syventää
asessorin laintuntemusta ja oikeudellista
osaamista sekä antaa hänelle hyvät valmiudet
itsenäiseen oikeudelliseen ratkaisutoimintaan
myös laajoissa ja vaikeissa asioissa.
Tuomarinkoulutuslautakunnan sihteerin
Minna Hyttisen mukaan asessorin virka avaa
uuden väylän tuomioistuinuralle.
– Uusien koulutusvirkojen yhtenä tavoitteena
on helpottaa tuomioistuinuralle hakeutumista
tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta.
Asessorin viran kelpoisuusvaatimuksena on
oikeustieteen maisterin tutkinto ja vähintään
kolmen vuoden työkokemus juristin tehtävistä
tutkinnon suorittamisen jälkeen. Asessorin
koulutusohjelman suorittaminen ei takaa
tuomarin virkaa. Määräaikaisen pestin jälkeen
koulutettava voi hakea tuomarikoulutetun
nimikettä ja tuomarin virkoja normaalin hakumenettelyn
kautta.
Uudet 17 asessorin virkaa ovat haettavina.
Hakuaika päättyy 19. joulukuuta 2017. Valitut
aloittavat tehtävässään syyskuussa 2018.
Uusi haku on käynnissä