ADVOK A AT T I / 6-2 017 27
KOLUMNISTI ELINA GRUNDSTRÖM ON JULKISEN SANAN NEUVOSTON PUHEENJOHTAJA. @ELINAGRUNDSTROM
Voittaako isänmaa äidinkielen?
Vieläkö muistat filosofitoimikunnat? Kun Suomi
oli 1990-luvun alkupuolella ennätysmäisen
syvässä talouslamassa, poliitikot hakivat turvaa
filosofisista visiopapereista. Esko Ahon hallitus
tuotti puoli tusinaa kulttuuripoliittista
mietintöä tai tulevaisuusvisiota vain yhden vuoden aikana.
Se oli vuosi 1993. Muistan sen hyvin, koska haastattelin
Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori Ilkka
Niiniluotoa Hiidenkivi-lehteen joulukuussa 1993. Hän oli
voipuneen oloinen. Samalla viikolla oli julkaistu sekä Kansallinen
sivistysstrategia että filosofiryhmän Kansalaispuheenvuoro
Suomen henkisestä tilasta. Niiniluoto oli osallistunut
molempien laatimiseen.
NEUVOSTOLIITTO oli hajonnut ja Suomi hävinnyt katkeran
taistelun vakaan markan puolesta kansainvälisille markkinavoimille.
Jäsenyys Euroopan unionissa näytti väistämättömältä.
Niiniluodon tulkinnan mukaan kulttuuripoliittisia mietintöjä
tehtailtiin siksi, että hallitus etsi lujuutta ja ankkuria
sivistyksestä, kun sen mahdollisuudet ohjata talouspolitiikkaa
olivat heikentyneet.
Ja sehän oli ihan järkevää. Kieli ja kulttuuri yhdistävät ihmisiä
toisiinsa lujemmin kuin valtioon liittyvä alamaisuus. ”Äidinkieli
voittaa isänmaan”, kuten filosofityöryhmän raportti
siteerasi Päivi Setälän käyttämää iskulausetta. Niiniluoto
tulkitsi sitä niin, että kulttuuri voittaa valtion. Sen vuoksi
valtion pitäisi satsata juuri sivistykseen ja koulutukseen.
1990-LUVULLA filosofitoimikunnille vähän naureskeltiin.
Nykyään niitä tulee ikävä. Kulttuuripolitiikka ja tulevaisuusvisiot
ovat saaneet väistyä turvallisuuspoliittisten
työryhmien tieltä. Optimistiset tulevaisuusskenaariot on
korvattu ulkopoliittisten uhkakuvien maalailulla.
Isänmaa voittaa äidinkielen ainakin julkisessa keskustelussa.
Sitä hallitsevat turvallisuuteen liittyvät teemat. Median
kestohaastateltavia eivät ole enää filosofit, vaan Ulkopoliittisen
instituutin ja Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijat.
Edes Sixten Korkman ja muut pari vuotta sitten jatkuvasti
mediassa näkyneet ”talousviisaat” eivät ole enää yhtä paljon
esillä kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijat.
Nykyään talousviisaitakin tulee ikävä. Konservatiivisetkin
taloustieteilijät olivat aina etsimässä positiivisen tulevaisuuden
mahdollisuuksia. He myös korostivat tutkimuksen ja
koulutuksen merkitystä suomalaisille.
NYKYÄÄN koulutuksellakaan ei enää tunnu olevan väliä.
Turvallisuuteen keskittyminen hautaa alleen ajatuksen, että
kansakunta voisi edistyä ja valistua. Ja toden totta: suomalaisten
koulutustaso on kääntynyt laskuun. Ammattikouluissa
opetus vähenee leikkausten seurauksena. Lukioiden
suosio on heikentynyt. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden
suomalaisten osuus on pienentynyt nuorimmissa
aikuisikäluokissa. Uusimmassa OECD-maiden välisessä
vertailussa 25-34-vuotiaiden suomalaisten koulutustaso
on jo jäänyt alle OECD-maiden keskiarvon.
Suomalaisen kulttuurin perinteisiä arvoja ovat olleet
koulutuksen, sivistyksen ja totuudenmukaisen tiedonvälityksen
arvostaminen. Meillä on maailman vanhin lehdistönvapauslaki
ja sanomalehtien lukeminen on meillä yhä
maailman huippua.
Nykyään turvallisuusuhatkin liittyvät pitkälti tiedonvälitykseen
eli valeuutisiin ja informaatiovaikuttamiseen.
Niitä ei ehkäistä valtion mahtikäskyillä, mutta niihin voidaan
vaikuttaa esimerkiksi koulutuksen ja vastuullisen
journalismin keinoin. Äidinkieli voittaa hybridisodankin
aikana isänmaan.
”Hallitus etsi
1990-luvulla
lujuutta ja
ankkuria
sivistyksestä.”
tulokulma