
Koitosten kevät:
New Yorkista
Montanaan ja takaisin
TEKSTI JA KUVAT: MEERIA VESALA
Kotimme New York City on
kokenut tänä vuonna kovia.
Kirjoittaessani helmikuun
SAM Magazineen Manhat-tanin
vaihtoehtoisista eloku-vateattereista
en arvannut, että hetkeä
myöhemmin teatterit sulkeutuisivat ja
ihmiset kaikkoaisivat kaupungin kaduil-ta
koteihinsa. New York muuttui kevään
aikana kauhujen kaupungiksi, ja elämi-nen
kaiken kattavan kaaoksen keskellä
tuntui epätodelliselta. Eksistentiaaliset
kysymykset takoivat päässäni: Mihin
tämä kaikki lopulta johtaa? Kannattaa-ko
meidän jäädä vai lähteä? Miten tästä
ikinä selvitään? Globaalin pandemian
aiheuttama tuho näkyi kaikkialla - ko-deissa,
kaduilla ja töissä - ja jokainen
kaupungissa asuva koki sen vaikutukset
omalla tavallaan. Uutiskuvat ja -jutut
NYCistä kantautuivat myös Suomeen ja
seurasin raportointia niin Yhdysvaltain
kuin Suomen medioista. Tapahtumien
reaaliaikainen seuraaminen ja läpi elä-minen
oli raskasta, ja koko kaupungin
mieli oli maassa. Sydämeni ja ajatukseni
ovat edelleen niiden tuhansien luona,
jotka joutuivat jättämään kaupungin
sen kaikista metaforisimmassa merki-tyksessä:
heidän, jotka eivät keväästä
selvinneet.
Vuoden ensimmäiset kukat alkoivat
kukkia. Etätyöt jatkuivat jatkumistaan,
toimistolle tai kaupoille ei ollut asiaa,
metrolla ei pystynyt matkustamaan ja
lyhyitä kävelyjä lukuun ottamatta ulkona
liikkumista ei katsottu hyvällä. Tunte-mamme
värikäs kaupunki oli autioi-tunut
ja hiljentynyt, muuttunut mus-tavalkoiseksi.
Toukokuussa istuimme
avomieheni kanssa kotona jo kolmat-ta
kuukautta ja yritimme keksiä, mitä
tehdä. Brooklynissä koko aikuisikänsä
asunut amerikkalainen avomieheni on
alun perin kotoisin Montanasta, ja hä-nen
ehdotuksestaan päätimme viikkojen
pohtimisen jälkeen lähteä hetkellisesti
länteen. Lentää emme halunneet, joten
matka Amerikan halki taittui kahdella
eri junalla kolmessa päivässä. Matkasta
nauttiminen oli maan vakavasta tilan-teesta
johtuen mahdotonta, ja huokai-simme
helpotuksesta vasta Amtrakin
kuuluttajan lausuessa sanat: “Next stop:
Whitefish, Montana.” Olimme saapuneet
väliaikaiseen turvapaikkaamme, toiseen
kotiimme.
Lopullinen määränpäämme (kahden
viikon karanteenin jälkeen) Montanassa
oli idyllinen, alle 5000 asukkaan pikku-kaupunki
Hamilton, joka sijaitsee kor-
Lake Como, Bitterroot National Forest (Darby, MT)
36 | SAM MAGAZINE 3/20