
Nämä 4 huikeaa junareittiä
kannattaa kokea!
1. California Zephyr kulkee väliä Chicagosta
Emeryvilleen, josta on San
Franciscoon puolen tunnin bussimatka).
Matka kestää noin 51 tuntia, roomette
maksoi tänä kesänä 650 dollaria kahdelta
matkustajalta.
Tämä oli ensimmäinen pitkä matkamme
ja tänä kesänä matkustimme
saman reitin vastakkaiseen suuntaan.
Chicagosta lähtiessä parhaat näkymät
ovat menosuuntaan vasemmanpuoleisissa
hyteissä ja toiseen suuntaan kuljettaessa
oikeanpuoleisissa. Amtrakin
pitkillä junamatkoilla on yleensä pari
noin puolen tunnin taukoa, mutta välilläkin
pääsee silloin tällöin vähän jaloittelemaan.
Parhaat reitin osat ovat välillä
Denver-Grand Junction, missä juna ylittää
Kalliovuoret ja kulkee Coloradojoen
vartta pitkin syvissä kalliosolissa sekä
toisena aamuna kiipeäminen Sierra Nevadan
ylitse. Lumihuippuja näimme Lake
Tahoen alueella. Loppumatkasta junaan
nousee opas (Trails and Rails) kertomaan
alueen historiasta.
2. Chicagosta Seattleen kulkeva juna
on nimeltään Empire Builder (kesto 45
tuntia, hinta on noin 650 dollaria kahdelta
roometessa). Junan reitti noudattelee
Kanadan rajaa. Parhaat maisemat
ovat toisena aamuna Glacier National
Parkissa ja siitä loppumatkan on hienoja
vuoristomaisemia Seattleen saakka.
3. Southwest Chiefin reitti on Chicagosta
Los Angelesiin (43 tuntia, hinta
kahdelta roometessa noin 620 dollaria).
Maisemat ovat vaihtelevia koko matkan
ajan ja etelän asemilla on mukava
yllätys kuulla espanjan kieltä. Albuquerquesta
Los Angelesiin saakka rakennukset
ovat hyvin espanjalaistyylisiä. Ulkona
on kuuma, oikea desert heat, mutta
junassa on mukavan viileää.
4. Länsirannikon Seattle-San Francisco
Los Angeles-reitillä kulkee Coast
Starlight (35 tuntia, 490 dollaria). Alkumatkasta
on paljon vuoristo- ja metsämaisemia,
mutta San Franciscon jälkeen
rata seurailee Tyynen valtameren rantaa
koko päivän. Matkalla voi nähdä
esimerkiksi delfiinejä ja valkopäämerikotkia.
Ja jos niitä on näköpiirissä, saattaa
joko veturinkuljettaja ja konduktööri
kuuluttaa matkustajille “nyt kannattaa
katsoa meren rantaan!” Kannattaa siis
yrittää saada paikat merenpuolelta
junaa.
Muista vierailla Amtrakin nettisivuilla,
junamatkainto alkaa juuri sieltä!
käyntiin, mahdollisessa näköalavaunussa
istumiseen ja tietenkin pidempien
pysähdysten aikana laiturialueella
kävelyyn ja muiden matkalaisten kanssa
jutteluun.
Kun olet tutustunut ravintolavaunussa
muihin ihmisiin, saatat jutella heidän
kanssaan seuraavassa pysähdyspaikassa.
Pitkät junamatkat ovat siis melko tavalla
sosiaalinen tapahtuma monine ruokailuineen
ja keskustelumahdollisuuksineen.
Ja vaikka ajattelisit suomalaisittain, että
osaatko puhua tarpeeksi hyvin englantia
ja onko sanavarastosi riittävä, saat amerikkalaisilta
kanssamatkustajilta ihmetteleviä
kommentteja hyvästä kielitaidostasi.
Onpa meiltä joskus jopa kysytty, puhutaanko
Suomessa äidinkielenä englantia.
Junalla, lentäen vai autolla?
Junalla kulkeminen USA:ssa on hidasta
matkustamista, mutta vastaavasti
millään muulla kulkuneuvolla ei pääse
esimerkiksi Colorado-joen kapeimmissa
paikoissa ihastellen huikeita maisemia.
Junareittejä on paljon, ja jos junarata ei
kulje aivan läheltä sitä paikkaa, johon
olet menossa, Amtrakilla on ”Thruway
connection”-busseja. Nämä bussit kulkevat
suoraan Amtrak-asemille ja matka
kuuluu lipun hintaan. Esimerkiksi San
Franciscoon mennessä juna jää Emeryvilleen
ja sieltä on bussikuljetus kaupunkiin
useille pysäkeille. Mantereen
osavaltioista vain South Dakota ja Wyoming
ovat ilman rautatietä, mutta Wyomingista
pääsee Salt Lake City Utahiin ja
Denver Coloradoon Amtrakin busseilla.
Jos vertaa junalla matkustamista lentämiseen
ja auton vuokraukseen, lentäminen
on tietenkin nopein tapa kulkea
mantereen poikki. Autolla ajaessa et ole
kiinni aikatauluissa, voit poiketa monissa
sellaisissa paikoissa, joihin ei pääse
junalla ja voit valita yöpymispaikkasi
vapaasti.
Mutta jos sinulla on aikaa etkä halua
ajaa, kannattaa harkita vakavasti ainakin
yhtä junamatkaa. Jo pelkästään New
York-Washington D.C. -väli on hyvä alku,
ja siinäkin voit valita joko nopean ja
kalliin Acela Expressin tai hitaamman
ja edullisemman Northeast Regionalin.
36 | SAM MAGAZINE 3/19