
aippuaa sekä kasvo- että kylpypyyhkeet,
joten niitäkään ei ole välttämätöntä pakata
parin yön junamatkaa varten. Varsinkin
roometessa on sen verran vähän
tilaa tavaroille, että iso matkalaukku
ei yksinkertaisesti mahdu huoneeseen.
Vaunun alatasolla on matkatavarahyllyt,
mutta niitä käyttävät yleensä matkustajat,
jotka jäävät pois väliasemilla.
Yksi tärkeimmistä tavaroista, joka
kannattaa pakata mukaan, on kamera.
Matkan aikana maisemat vaihtuvat koko
ajan ja juuri kun olet arvelet, että voisit
seuraavaksi vaikka lueskella, ikkunasta
näkyy taas uskomattoman hieno maisema.
Vastaavasti siinä vaiheessa, kun olet
tuijottanut ikkunasta autiomaata viimeiset
kaksi tuntia, saattaa joko kannettavasta
tietokoneesta tai tabletista olla
iloa. Puhelinverkko ei toimi autiomaassa
eikä junissa ole langatonta verkkoa, joten
viihdykettä kannattaa olla mukana
etukäteen laitteelle ladattuna. Muista
pakata mukaan myös laturi ja adapteri,
koska eurooppalaiset laturit eivät suoraan
käy amerikkalaisiin pistorasioihin.
Ajanviete junassa
Meiltä on kysytty monesti, miten saamme
ajan kulumaan pitkillä junamatkoilla.
Vastaus kuuluu: hyvin! Yllättävän paljon
aikaa menee maisemien katseluun,
aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä
Sleeperissä matkustavat ovat ensimmäisen
matkalipun hintaan kuuluu hytin lisäksi
kolme lämmintä ateriaa päivässä. Aamiaiselle
paikkavarausta, mutta päivälliselle tehdään
aina varaus. Ravintolavaunun vastaava
kiertää sleepereissä ja kysyy kaikilta
matkustajilta vuorollaan, mihin
aikaan kukakin haluaa tulla illalliselle.
Puolisoni mielestä yksi näiden junamatkojen
ravintolavaunun ”community seating”.
Pöydät ovat neljälle ja pariskunnat istuvat
vierekkäin. Jokaisella ruokailukerralla
vastapäätä istahtaa uusi tuttavuus/
pariskunta, jonka kanssa keskustellaan
enemmän tai vähemmän vilkkaasti.
Yleensä keskustelu alkaa kysymyksellä
”Where are you from?” ja jatkuu erilaisten
aiheiden merkeissä ruokailun ajan.
Roomette vai bedroom?
Junat ovat kaksikerroksisia, joten hyttejäkin
on kahdessa kerroksessa. Alemmalla
tasolla sijaitsevat suihkutilat ja
kaksi vessaa, joten siellä oleviin hytteihin
voi helposti majoittua myös sellainen
henkilö, jolla on vaikeuksia kulkea
portaissa. Ylemmällä tasolla on kahdenlaisia
sleeper-matkustusluokan hyttejä.
Roomette on pieni hytti, jossa on leveät
istuimet vastakkain. Istuimista tulee
yöksi alapeti ja yläpeti lasketaan katon
rajasta alemmas. Hyttiin mahtuu nukkumaan
Toinen vaihtoehto on varata bedroom.
Siinä on leveä alasänky ja kapeampi
yläsänky, yksi istuin ikkunan luona,
oma pieni wc ja erillinen pesuallas/peili/
kaappi-yhdistelmä. Jos lähdet matkaan
3
luokan matkustajia, ja heillä
ja lounaalle voi mennä ilman
mukavimmista asioista on
hyvin kaksi sopuisaa aikuista.
junamatkailun
plussaa
Matkustamisen helppous; junalla
pääsee keskustasta keskustaan.
Sosiaalisuus; tutustut uusiin ihmisiin
matkan aikana.
Palvelu; oman junavaunun emäntä/
isäntä huolehtii koko matkan ajan.
Varsinkin iäkkäistä matkustajista pidetään
erittäin hyvää huolta ja näin varmistetaan,
että kaikki menee hyvin.
1.
2.
3.
Coast Starlight ja Tyynen meren rantaa.
Chicagosta, lippusi hintaan kuuluu Chicago
Union Stationilla pääsy loungeen,
jossa voit rauhassa odotella junan lähtöä
ja nauttia pientä välipalaa.
Hinnat vaihtelevat kysynnän mukaan
Junamatkaa varatessa pätevät samat
säännöt kuin lentomatkoissakin. Perusmatkalipusta,
johon kuuluu pelkkä
istumapaikka, on mahdollista saada erilaisia
alennuksia, mutta bedroomien ja
roomettejen hinnat vaihtelevat kysynnän
mukaan.
Jos haluat vaikkapa matkustaa itsenäisyyspäiväksi
Chicagosta Seattleen,
liput ovat kalleimmillaan 1.-2.7. Joskus
taas suuremman bedroomin voi saada
halvemmalla kuin roometen. Kannattaa
siis vaihdella päiviä ja olla silmät auki,
kun etsii sopivia matkoja. Junalippuja
kannattaa alkaa katselemaan muutama
kuukausi ennen varsinaista matkaa, sillä
kesäaikaan junat ovat yllättävän täysiä.
Pakkaa tarvittavat tavarat reppuun
Amerikkalaisissa pitkän matkan junissa
on käytössä checked baggage -palvelu.
Voit jättää matkatavarat jo asemalla kuljetettavaksi
suoraan matkatavaravaunuun
ja hakea sen sitten pääteasemalla
vastaavasta paikasta. Junaan kannattaa
pakata vain reppu tai laukku, jossa on
vaatteet ja muut tarpeelliset tavarat pelkästään
junamatkaa varten. Junan suihkuhuoneessa
on shampoota ja suihkus-
Kahviautomaatti roometessa
Superliner roomette. Wiewliner junan yläkerrassa. jota ei voi käyttää!
on wc-pytty,SAM MAGAZINE 3/19 | 35