PROFESSORI POHTII
VTT Markku Henriksson on Helsingin yliopiston Yhdysvaltain
tutkimuksen McDonnel-Douglas -professori emeritus.
Juoksevia intiaaneja
Suomalaiset urheiluhullut muistavat vuoden 1912 Tukholman
olympialaisten 10 000 metrin juoksun voittajan
Hannes Kolehmaisen, mutta toiseksi samalla
matkalla tuli hopi-intiaani Louis Tewanima. Hänen
kunniakseen hopit järjestävät edelleen joka vuosi
muistojuoksutapahtuman. Tukholmassa oli mukana
voitokkaasti myös toinen intiaani, Jim Thorpe, josta
Ruotsin kuningas Kustaa V totesi, että tämä on maailman
suurin urheilija. Thorpe voitti sekä viisiottelun
että kymmenottelun.
Louis Tewanima syntyi Hopimaan Shungopavissa
vuonna 1879 ja hopien perinteiseen tapaan opetteli
juoksemaan jo varhain. Juokseminen oli varsinkin
jalan liikkuville hopeille hyvin tärkeä tapa säästää
aikaa kuljettaessa kaukaisille pelloille ja tietenkin
metsästettäessä. Tarinan mukaan Tewanima juoksi
paljasjaloin kotikaupungistaan lähes sadan kilometrin
matkan Winslowhon vain nähdäkseen junan.
Tewanima lähetettiin Carlislen intiaanikouluun
Pennsylvaniaan, jossa Jim Thorpe oli hänen luokkatoverinsa.
Vuoden 1908 olympialaisissa Tewanima
oli maratonilla yhdeksäs, mutta voitti 1911 New Yorkin
puolimaratonin. Vaikka hän Tukholmassa jäikin
toiseksi, hänen aikansa 32.06,06 säilyi Yhdysvaltain
olympiaennätyksenä 52 vuotta. Vasta Tokion olympialaisissa
10 000 metrin juoksun 1964 voittanut
oglala-lakota Billy Mills saavutti yhdysvaltalaisista
paremman olympia-ajan 28.24,04.
Oklahomassa syntynyt sac-fox-intiaani Charles
Thorpe aloitti opintiensä reservaatin omassa koulussa
ja jatkoi sitten Haskell-instituutissa ja Carlislen
intiaanikoulussa. Haskellissa hän alkoi pelata
amerikkalaista jalkapalloa, mutta halusi opiskella
sähköteknikoksi. Carlislessa hänen urheilulliset kykynsä
herättivät kuitenkin niin paljon huomiota, että
hän alkoi vakavasti harrastaa sekä yleisurheilua että
jalkapalloa. Hän pystyi parhaimmillaan juoksemaan
sata metriä aikaan 10,8 sekuntia.
Vuosina 1908-1910 Thorpe pelasi sekä jalkapalloa
että baseballia ammattilaisena. Tämä koitui kuitenkin
hänen olympiamitaliensa kohtaloksi. Tammikuussa
1913 hänet todettiin ammattilaisena kelvottomaksi
osallistumaan olympialaisiin, hänen mitalinsa vietiin
häneltä ja hänen saavutuksensa pyyhittiin pois olympialaisten
tulosrekisteristä. Thorpe jatkoi baseballin
pelaamista New York Giantsien, Cincinnati Redsien
ja Boston Bravesien riveissä ja oli asiantuntijoiden
mukaan maan parhaita pelaajia. ”Sivutoimenaan”
hän pelasi amerikkalaista jalkapalloa.
Vuonna 1920 hän oli mukana perustamassa Yhdysvaltain
ammattijalkapalloyhdistystä (American
Professional Football Association, APFA) ja toimi sen
ensimmäisenä puheenjohtajana. Parin vuoden sisällä
APFA:sta kasvoi nykyinen kansallinen jalkapalloliiga
(National Football League, NFL). Thorpen joukkueita
olivat muun muassa Canton Bulldogs, Toledo Maroon,
New York Giants ja Chicago Cardinals. Osassa joukkueita
hän toimi myös valmentajana. Lopuksi hän
perusti uuden joukkueen nimeltään Oorang Indians,
jossa pelasi lähinnä hänen vanhoja tovereitaan Carlislen
ajoilta. Viimeiset varsinaiset ottelunsa Thorpe
pelasi vuonna 1929 ollessaan 41-vuotias.
Luovuttuaan ammattijalkapallosta Thorpe matkusti
Hollywoodin, jossa hän yritti myydä elämäntarinsa
elokuvaksi. Metro-Goldwyn-Mayer ostikin
kuvausoikeudet, mutta elokuvaa ei koskaan tehty.
Niinpä Thorpe kirjoitti kirjan olympiakokemuksistaan
vuonna 1932. Vuosikymmenen lopulla hän sai joitakin
pikkuosia elokuvissa.
Thorpe palasi Oklahomaan 1937 ja ryhtyi aktiivisesti
ajamaan intiaanien asioita. Hän kiersi eri puolilla Yhdysvaltoja
puhumassa urheilusta ja sen merkityksestä,
omasta urastaan ja intiaanikulttuurista.
Sodan jälkeen Thorpe palasi Kaliforniaan, jossa
Warner Brothers oli ostanut hänen elämäkertaelokuvansa
oikeudet. Vuonna 1951 valmistuneessa elokuvassa
Burt Lancaster näytteli pääroolin. Thorpe oli
mukana teknisenä asiantuntijana. Jo edellisenä vuonna
urheilutoimittajat olivat valinneet hänet 1900-luvun
ensimmäisen puoliskon suurimmaksi urheilijaksi ja
jalkapalloilijaksi. Lähes 50 vuotta kestäneet yritykset
Thorpen olympiamitalien palauttamiseksi tuottivat
vihdoin tulosta 1982, kun kansainvälinen olympiakomitea
palautti Jim Thorpen nimen olympialaisten
tulosluetteloon ja mitalit hänen perheelleen. Thorpe
itse oli kuollut 1953.
Oglala-lakota William ”Billy” Mills syntyi 1938
Pine Ridgen reservaatissa, mutta jäi orvoksi jo 12-vuotiaana.
Hän valmistui Haskell-instituutista Kansasin
Lawrencessa 1957. Hän jatkoi opintojaan urheilustipendin
turvin Kansasin yliopistossa, jossa keskittyi
pitkän matkan juoksuihin.
Yliopistossa Mills nimettiin kolmesti parhaaksi urheilijaksi
ja hän voitti pari Yhdysvaltain mestaruutta.
Valmistuttuaan voimistelunopettajaksi 1962 hän liittyi
merijalkaväkeen ja luuli juoksijauransa jo olevan ohi.
Hän pystyi kuitenkin jatkamaan juoksemistaan ja pian
hänet valittiin Yhdysvaltain olympiajoukkueeseen Tokioon.
Olympialaisten jälkeen hän teki vielä maailmanennätyksen
kuuden mailin juoksussa ja Yhdysvaltain
ennätykset 10 000 metrillä ja kolmella maililla. Millsin
elämästä tehtiin vuonna 1984 elokuva Running Brave.
Mills on kirjoittanut elämänohjeita sisältäviä kirjoja ja
toiminut aktiivisesti intiaaninuorten puolestapuhujana.
SAM MAGAZINE 3/19 | 33