
verrattuna erityisesti muihin tuottajiin.
Hänen musiikissaan on aina tietynlaista
ainutlaatuisuutta ja syvyyttä. Se ei ole
surullista ‘apua, en pääse ylös sängystä’
-tyyliin, vaan se on samanaikaisesti
romanttista, kaunista ja surullista.
Sidibe havainnollistaa, että Reckless
Abandon ja sen dramaattiset melodiat
ovat hyvä esimerkki tästä tyylistä, minkä
jälkeen hän antautuu hyräilemään
kaihoisaa, tangoa muistuttavaa melodiaa.
Sävelmän jälkeen hän hehkuttaa
sitä, miten ihmiset eivät välttämättä
usein yhdistä suomalaisia ihmisiä ja
R’n’B-musiikkia toisiinsa, mutta miten
Los Angelesissa paikalliset soul- ja
R’n’B-ammattilaiset arvostavat ja kunnioittavat
Stadia.
- Suomalaiset saavat olla todella ylpeitä
Nicosta, Sidibe iloitsee.
Sidibe ja Stadi tutustuivat toisiinsa
manageriensa kautta kuluvan vuosikymmenen
taitteessa. Kaksikkoa yhdistivät
musiikkiteatteri ja muut lapsuuden
harrastukset, ja se, miten molemmat
kasvoivat kuunnellen Andrea Bocellia
sekä monia muita samankaltaisia artisteja.
Sidibe ei tapaamishetkellä osannut
arvata, miten merkittävää yhteistyöstä
lopulta tulisi.
- En aluksi tiennyt, kuinka loputon
Nicon mielikuvitus on, mutta pystyin
heti näkemään, miten luova ja vilpittömän
utelias hän oli. Hän suhtautui
asioihin avoimin mielin, ja pidin siitä
välittömästi.
Yksi kaksikon ikimuistoisimpia hetkiä
tähän asti oli herätä eräänä aamuna
uutiseen siitä, että itse Prince oli jakanut
heidän kappaleensa omalla soittolistallaan.
Legendaarinen muusikko jakoi
soittolistallaan yhden kappaleen kerran
viikossa. Sinä päivänä he eivät kuitenkaan
tienneet sitä, että kappale jäisi
viimeiseksi ennen artistin kuolemaa.
- Emme ikinä tavanneet häntä, emmekä
koskaan saa tietää, miten hän löysi
kappaleen. Joka tapauksessa se oli suuri
kunnia. Minusta on tosi makeeta, että
Nico on kirjoittanut ja tuottanut laulun,
jota Prince arvosti tarpeeksi jakaakseen
sen listallaan.
Ensiesiintyminen Suomessa
Ilta SAM-tähtien seurassa -tapahtuma
tuo Sidiben Suomeen ensimmäistä
kertaa. Artisti kertoo olevansa todella
innoissaan, mutta ei tiedä lainkaan,
mitä odottaa. Sidibe pohtii myös sitä,
R’n’B:tä ja poppia musiikissaan yhdistelevä Sidibe julkaisi heinäkuussa uusimman EP:nsä, nimeltään
Koe sielukas Sidibe ja vietä ainutlaatuinen ilta,
joka on täynnä tähtiloistoa. Varaa lippusi Ilta
SAM-tähtien seurassa -juhlaan nyt!
millaisia suomalaiset ovat, sillä hänen
tuottajansa on varttunut Yhdysvalloissa
suomalaistaustasta huolimatta.
- Nico ja hänen suomalainen vaimonsa
ja äitinsä ovat ainakin mahtavia.
Suomalaiset vaikuttavat hyvin huomaavaisilta
ihmisiltä.
Sidibe on kuullut heiltä myös sen, että
Suomi on kaunis maa, jossa on paljon
metsää ja luontoa. Koska luonto merkitsee
myös Sidibelle paljon, hän toivoo
pääsevänsä tutustumaan siihen vieraillessaan
maassa. Luonnon lisäksi Stadi on
esitellyt Sidibelle toisen suomalaisklassikon:
salmiakkisuklaan. Suomen matkoilta
tuliaisiksi saatu suklaa on Sidiben
mukaan erityinen juttu, jonka hän jakaa
ystäviensä kanssa.
- Rakastan sitä, se on niin hyvää.
Luulen, että minulla on aika seikkailullinen
makuaisti. Olen kuullut, että teillä
on saman makuista jäätelöä!
Lokakuun juhlassa Sidiben kanssa
lavalla nousee myös tuottaja Stadi, joka
vastaa esiintymisen aikana koskettimista.
Sibide kertoo, että uusin projekti
Reckless Abandon herättää hänessä niin
paljon intoa, että illan aikana tullaan
kuulemaan maistiaisia ainakin uusimmalta
levyltä. Yksityiskohdista artisti
pysyttelee kuitenkin tarkoituksenmukaisesti
salaperäisenä.
- Tulette näkemään todennäköisesti
akustisen esityksen. Haluan, että ihmiset
saavat kanssamme kauniin kokemuksen
ja uppoutua hetkeksi siihen kauneuteen.
Sidiben kaikki EP:t ovat saatavilla
kaikilla digitaalisilla alustoilla, ja artisti
on julkaissut Youtubessa akustisia versioita
kappaleistaan.
Reckless Abandon.
10 | SAM MAGAZINE 3/19