
Ronald Reaganin kirjasto
Simi Valleyssä
Kaliforniassa lähellä Los Angelesia sijaitsevan museon
näyttely kattaa koko presidentti Reaganin elämän.
TEKSTI JA KUVAT: ILONA KANTO, KALIFORNIA
Ronald Reagan Presidental
Library and Museum sijaitsee
Simi Valleyn kaupungissa
suur-Los Angelesin
alueella. Siellä on myös Ronald
Wilson Reaganin sekä hänen vaimonsa
Nancy Reaganin hautapaikka.
Museon osoite on 40 Presidental Drive,
jonka katunumero tulee siitä, että Reagan
oli Yhdysvaltojen 40. presidentti.
Sana kirjasto on harhaanjohtava, sillä
paikka muistuttaa kävijälle enemmänkin
museota. Vuonna 1991 avattu museo
on presidentillisistä kirjastoista suurin,
sillä siinä on tilaa 22 600 neliömetriä.
Neliömäärässä on mukana myöhemmin
lisätty alue Air Force One -lentokoneen
esittelyä varten. Tosin Little Rockissa
Arkansasin osavaltiossa sijaitseva William
J. Clintonin presidentillinen keskus
sanoo heillä olevan enemmän dokumentteja
ja valokuvia.
Kuten kaikki presidenttien museot
Franklin D. Rooseveltista lähtien, Reagan
Library rakennettiin yksityisillä lahjoituksilla.
Sen rakentaminen maksoi 60
miljoonaa dollaria, joka on nykyrahaan
muutettuna noin 97 miljoonan dollaria.
Nykyisin presidenttien kirjastoja on 14 ja
ne sijaitsevat eri puolilla Yhdysvaltoja.
Museossa on pysyvä näyttely, joka
kattaa presidentti Reaganin elämän.
Näyttely alkaa Dixonissa Illinoisissa syntyneen
Reaganin lapsuudesta ja seuraa
hänen elämäänsä elokuvamaailmassa
jatkuen avioliittoon Nancy Davis Reaganin
kanssa ja kattaen tietenkin myös poliittisen
uran. Arkistot sisältävät 50 miljoonaa
sivua dokumentteja, 1,6 miljoonaa
valokuvaa, 150 kilometriä elokuvafilmiä
sekä tuhansia ääni- ja videonauhoja.
Presidentti Reaganin käyttämä
Boeing 707 toimi Air Force One -nimellä
hänen kautensa aikana. Lentokonetta
käytti myös kuusi muuta Yhdysvaltojen
presidenttiä vuosina 1973-2001. Vuonna
1990 se toimi varakoneena, koska Boeing
747 otettiin pääkoneeksi.
Ronald Reaganin kirjasto on presidenttien kirjastoista suurin.
Kun varakone päästettiin eläkkeelle
vuonna 2001, se lennätettiin San Bernardinon
lentokentälle, jossa se luovutettiin
Reagan Foundationille. Lentokoneen
rakentaja purki koneen palasiksi ja kuljetti
sen Simi Valleyn kirjasto-museoon
osina. Siellä se koottiin museokelpoiseksi
ja asennettiin seitsemän metrin
korkuiselle jalustalle. Nyt yleisö pääsee
kävelemään koneen läpi ja heille esitellään
sen sisustaa.
”Dosenttina” Suomen ystävä
Lisa Martin
Amerikan englannissa sana ”docent”
tarkoittaa museon opasta. Kirjaston eri
huoneissa on oppaita, joilta voi kysyä
kysymyksiä. He valvovat myös, että salamalla
ei oteta kuvia tai tehdä muuta
luvatonta. Eräänä vapaaehtoistyötä tekevänä
oppaana toimii Lisa Martin. Lisalla
on paljon muistoja Suomesta.
– Minulla oli mahdollisuus mennä
Suomeen työn merkeissä vuonna 1993.
Toimin ostajana Siperian länsiosan putkiprojektissa.
Laitoin kokoon työryhmiä
venäläisten ja amerikkalaisten välillä.
Tein työtä tamperelaisen yhtiön kanssa,
joka teki alhaisiin lämpötiloihin sopivia
terästuotteita. Tällä tavoin tutustuin
suomalaisiin.
– Ihailin eniten Suomessa sitä, kuinka
ylpeitä suomalaiset ovat maastaan ja
kuinka mielellään he esittelivät minulle
sitä. He olivat kovin lämpimiä minulle
nuorelle amerikkalaiselle. Tunsin itseni
kotoiseksi ja tuosta ajasta kehittyi
ihmissuhteita, jotka jatkuvat koko
elämän ajan.
Mitä pidit suomalaisesta saunasta?
– Minulla oli onnea, sillä talossa, jossa
asuin oli sauna ja he lämmittivät sen
joka ilta. He kutsuivat minut mukaan ja
rakastin sitä kaikkea, johon kuului saunarutiinin
lisäksi rentoutumista. Uskon
saunan tekevän hyvää terveydelle.
Simi Valleyssä kauniissa omakotitalossaan
asuva Lisa Martin kertoo toimivansa
mielellään Reagan Libraryn
oppaana kerran viikossa, lauantaisin.
– Pidän siitä, koska haluan kertoa
ihmisille Amerikan historiasta. Kun menen
sinne joka lauantai, tunnen olevani
etuoikeutettu, koska ihmiset maksavat
© ISTOCK BY GETTY IMAGES
42 | SAM MAGAZINE 4/18