
Pago Pagon suojaisa valkama
muodostaa hyvän sataman,
takana Matafao-vuoret.
Amerikan Samoa,
unohdettu osa Yhdysvaltoja
Pago Pago ei näytä yhdysvaltalaiselta kaupungilta. Toki siellä on oikeanpuolinen
liikenne, eikä vasemmanpuolinen kuten lähisaarilla Samoalla, Fidzissä tai
Tongassa. Myös sähköjärjestelmä on Pohjois-Amerikasta tuttu 120 volttia ja
pistorasiaan sopii kahdella kapealla pinnillä varustettu pistoke. Ei tarvita
australialaistyyppistä kolmen pinnin pistoketta, jossa kaksi pinneistä on vinossa.
TEKSTI JA KUVAT: MARKKU HENRIKSSON
Ruokakaupoista löytyy heti
ylähyllyltä yhdysvaltalaisia
säilykkeitä, muroja ja olutta,
samoalaista Vailima-olutta
tai fidziläisiä oluita on vasta
perimmäiseltä hyllyltä. Mutta. Tähtilippuja
ei kaupungin kaduilla juuri näy.
Lentokentällä sellainen on ja kuvernöörin
asunnon edustalla sekä kansallispuiston
päärakennuksen edustalla,
mutta ei juuri muualla. Kaikilla maahantuloviranomaisillakaan
ei ole virkapukunsa
olkavarressa Yhdysvaltain
lippua. Monille riittää territoriohallinnon
oma lippu, vaikka liittovaltion virkamiehiä
ovatkin.
Kaupungin kaduilla ei myöskään tule
vastaan eurooppalaisperäistä väestöä,
mustia tai latinoja. Vastaantulevat ovat
pääsääntöisesti samoalaisia ja kiinalaisia.
Kaikki eivät ole edes Yhdysvaltain
kansalaisia.
Lyhyt kyselykierros paljastaa, että
useimmat vastaantulijat eivät pidä itseään
yhdysvaltalaisina (Americans),
mutta sillä ei ole heille kovin suurta
merkitystäkään. Heille varsinainen
Yhdysvallat on kaukana Pohjois-Amerikassa.
Kulttuurisesti läheisempi on
vajaan tunnin lentomatkan päässä sijaitseva
Samoa, jossa monilla on myös
sukulaisia.
Kaikkialla muualla Yhdysvaltain
alueella syntyneistä tulee automaattisesti
Yhdysvaltain kansalaisia lukuun ottamatta
Amerikan Samoalla syntyneitä.
He saavat Yhdysvaltain kansalaisuuden
vain, jos heidän vanhemmistaan ainakin
toinen on Yhdysvaltain kansalainen.
Amerikansamoalaiset voivat kyllä
liikkua vapaasti kaikkialla Yhdysvalloissa
ja anoa sitten kansalaisuutta asuttuaan
siellä vähintään kolme kuukautta.
Kaikkialla Yhdysvalloissa muualla pätevät
siirtolais- ja maahantulolait eivät
nekään ole voimassa Amerikan Samoalla.
Niinpä matkailijakin voi joutua hieman
erilaisen maahantuloselvityksen koh-
© ISTOCK BT GETTY IMAGES
38 | SAM MAGAZINE 4/18