
Menestys ei tuo onnea
SAM:n apurahasäätiön alumni-illassa pureuduttiin olympiapikaluistelija
Mika Poutalan johdolla siihen, mihin voi päästä, kun välttää tyytymästä
keskinkertaisuuteen.
TEKSTI: ULLA ALAKANGAS, KUVAT: SINI PENNANEN
Vilkas puheensorina täyttää
jouluasuun sonnustautuneen
juhlatilan Yhdysvaltain
suurlähetystössä. Uneliaan
harmaa marraskuun
ilta on syttynyt uuteen eloon, kun joukko
SAM-alumneja on saapunut tapaamaan
uusia ja vanhoja tuttujaan, verkostoitumaan
sekä kuulemaan huippu-urheilijana
ja Speakersforum–puhujana
tunnetun Mika Poutalan ajatuksia menestymisen
anatomiasta.
SAM on lähettänyt nuoria opiskelemaan
ja kesätöihin Yhdysvaltoihin
vuodesta 1945 saakka ja kansainvälistä
kokemusta tätä kautta on syntynyt
jo yli 10 000 suomalaiselle. Nykyiset
SAM-alumnit ovat osallistuneet Work
& Travel-kesätyöohjelmaan Wisconsin
Dellsissä tai Ocean Cityssä, tai opiskelleet
Yhdysvalloissa SAM Apurahasäätiön
tuella.
– Olemme heränneet siihen, että haluamme
tietää, mitä kokemuksia, tietoja
ja taitoja alumnimme ovat Amerikasta
saaneet, kertoo SAM:in toiminnanjohtaja
Lena Grenat tilaisuuden aluksi.
Menestys ei tuo onnea,
kiitollisuus tuo
Mika Poutala on toiminut ammattiurheilijana
yli kymmenen vuotta ja kiertänyt
ahkerasti maailmaa. Yhdysvallat
on Poutalalle mieluinen vierailukohde
ja hän kokee olevansa jopa enemmän
jenkkihenkinen kuin tyypillinen suomalainen
luonteeltaan.
– Tykkään Amerikan meiningistä.
Olen pian taas lähdössä perheen kanssa
New Yorkiin, Poutala kertoo.
Suomen menestynein pikaluistelija
Mika Poutala on julkaissut Mitä menestyminen
vaatii? -kirjan, jossa hän valottaa,
että huippu-urheilun kautta opitut
taidot toimivat menestyksen tavoittelussa
myös yritysmaailmassa ja muussa
elämässä.
– Haaveen toteutumista tärkeämpää
on mennä täysillä unelmaansa kohti.
Tällöin sinusta tulee sellainen ihminen,
joka voi saavuttaa tuon unelman, Poutala
tiivistää.
Huippu-urheilijan puheenvuoro on
kaikin puolin kiinnostavaa kuunneltavaa.
Miehen uraan on mahtunut suuria
onnistumisia, mutta myös karvaita pettymyksiä,
jotka hänen mukaansa kuuluvat
osaksi menestystä. Taitava esiintyjä
ottaa yleisönsä siinä määrin, että kaikki
tuntuvat keskittyvän miehen jokaiseen
sanaan suurella tarkkaavaisuudella vuoroin
hiiskumattomassa hiljaisuudessa ja
vuoroin ääneen nauraen.
– Olympialaisiin pääseminen oli minulle
pitkään todella suuri haave, joka
sitten toteutui ensimmäisen kerran
Torinossa 2006. Olin kuvitellut, että
unelman toteutuminen tarkoittaa unelmaelämän
alkamista, mutta niin ei käynytkään.
Minulle tuli vain tyhjä fiilis.
SAM FOUNDATION
Lena Grenat
28 | SAM MAGAZINE 4/18