
Beartooth highway,
kohti pilviä
Välttelemme USA-automatkoillamme tarkoituksella
puuduttavia, mutta nopeita moottoriteitä ja
valitsemme niiden sijaan maisemareittejä. Ilman
niitä olisi jäänyt näkemättä ja kokematta pala
upeinta Amerikkaa.
TEKSTI JA KUVAT: KIRSI RUTONEN
Yhdeksi Yhdysvaltain kauneimmaksi
tieksi valittu
Beartooth highway on ollut
reitillämme jo useammalla
automatkalla, kun olemme
olleet menossa tai tulossa Yellowstonen
kansallispuistoon sen koilliselta uloskäynniltä.
Beartooth kulkee 110 kilometrin
matkan Montanan Cooke Citystä Red Lodgeen
koukaten välillä Wyomingin puolella.
Beartooth highwaysta tekee erityisen
huimien vuoristomaisemien lisäksi sen
korkeus merenpinnasta. Cooke Citystä
lähdettäessä matka taittuu hyvän aikaa
havumetsässä ja vehreissä laaksoissa
reilun 2 000 metrin korkeudessa, mutta
mitä ylemmäs noustaan sitä karummaksi
maisemat muuttuvat.
Huipulla, 3 000 metrissä, on
enää kivikkoa ja maan pinnan
peittävää matalaa kasvillisuutta
sekä jylhää Beartooth-vuoristoa
joka suuntaan. Ei ole
mitenkään epätavallista, että
lunta näkyy siellä täällä vielä
heinäkuussa, jopa metrikaupalla,
tai että tie suljetaan kesäkuukausina
päiväksi tai pariksi lumisateiden takia.
Hyväkuntoinen päällystetty tie, jota
korjataan joka kevät ankaran talven
jäljiltä, nousee korkeammalla kohtaa,
Beartooth Passissa, 3 300 metriin ja
laskeutuu Red Lodgeen saavuttaessa 1
700 metriin.
Ajoaikaa reilun 100 kilometrin matkaan
kannattaa varata 3-4 tuntia, koska
19 neulansilmämutkaa, kukkaloiston
värittämät niityt, lumivuohet aamutoimissaan
sekä siniset vuoristojärvet
ovat hyvä syy pysähtyä useammankin
kerran haukkaamaan raitista ilmaa ja
tuntemaan tuulen viileä tuiverrus kasvoilla.
Ei ole kiire mihinkään.
SAM MAGAZINE 4/18 | 31