minun valintani
30 ADVOK A AT TI / 3-2017
Sovitteluun hurahtanut
Käräjätuomari ja laamanni Antti Heikinheimo ehti työskennellä 35 vuotta
asianajajana Hannes Snellmanilla, kunnes siirtyi sovitteluun erikoistuneeksi
käräjätuomariksi Espoon käräjäoikeuteen.
Vielä pari kuukautta sitten Antti Heikinheimon
työpaikka oli Helsingin
ydinkeskustan asianajotoimistossa,
mutta nyt hän ottaa vieraat vastaan
Espoon käräjäoikeuden sokkeloisessa
virastorakennuksessa. Hän on
tyytyväinen muutokseen.
– Nyt saan keskittyä sovitteluun,
joka on intohimoni. Menetin toki loistavan työyhteisön,
mutta onneksi täälläkin on sellainen.
Jo Hannes Snellmanilla työskennellessään Heikinheimo
erikoistui riidanratkaisuun ja koulutti tuomareita
sovittelusta. Hän kertoo tutustuneensa – tai omin sanoin
hurahtaneensa – sovitteluun vuonna 1999, jolloin Asianajajaliitto
otti sen agendalleen. Siitä lähtien hän oli liiton
sovittelulautakunnassa jäsenenä, varapuheenjohtajana ja
puheenjohtajana.
NYKYINEN VIRKA ESPOON KÄRÄJÄOIKEUDESSA on räätälöity
Heikinheimolle. Hän itse ehdotti viime vuonna
käräjäoikeuden siviiliosaston johtajalle Eeva Tikalle, että
voisi tulla taloon sovitteluun erikoistuneeksi tuomariksi.
Tikka innostui, ja varat palkkaukseen saatiin viime vuoden
lisäbudjetista.
Heikinheimo arvostaa nykyisessä työssään sitä, että tuomarilla
ei ole kiire.
– Asianajaja kokee työssään jatkuvasti riittämättömyyttä.
Se on hektisempi ja stressaavampi ammatti kuin tämä.
Tärkeintä kuitenkin on, että nyt hän saa keskittyä sovitteluun.
– Yhteiskunta eriarvoistuu ja olettaa, että kaikki ajattelevat
samalla tavalla. Sovittelun lähtökohta sen sijaan on,
että kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta erilaisia omine tarpeineen,
pelkoineen ja intresseineen. Tuomari ratkaisee riidan
ylhäältä käsin, mutta sovittelu osallistaa ja voimaannuttaa
sen osapuolia.
Juuri siinä on Heikinheimon mielestä sovittelun voima.
JOS HEIKINHEIMOLTA KYSYTÄÄN, asianajajat voisivat sovitella
nykyistä enemmän etenkin yritysten välisiä riitoja.
Hän on itse ollut 17 viime vuoden aikana mukana noin
30 sovittelussa.
– Asianajajien vetämä sovittelu voisi hyvinkin olla tulevaisuudessa
jopa suomalainen vientituote, ihan samalla tavalla
kuin on tapahtumassa välimiesmenettelyissä.
Heikinheimolla on tästä kokemustakin: hän oli äskettäin
sovittelemassa Jerevanissa suuren ruotsalaisen pörssiyhtiön
ja sen armenialaisen asiakkaan miljoonariidan.
ON LUKUISIA TAPOJA JA RUTIINEJA, joilla Heikinheimo
luo sovitteluun otollista ilmapiiriä. Pyöreä pöytä on yksi
niistä. Sovitteluhuoneessa on myös jääkaappi täynnä virvokkeita
ja pöydällä suklaata sekä nenäliinoja, joita kuulemma
kuluu paljon.
– Sanon aina, että sovittelussa ei olla leivättömän pöydän
ääressä. Totean myös, että täällä saa nostaa kissan pöydälle,
hän kertoo ja kaivaa taskustaan pienen kissafiguurin ja
nostaa sen pöydälle – niin hän tekee aina sovittelun alussa.
Sovittelun aluksi Heikinheimo kertaa myös säännöt:
täällä saa puhua mistä tahansa, toista ei keskeytetä ja keskitytään
omista ajatuksista sekä tunteista puhumiseen toisen
syyttelyn sijaan. Sovittelija toimii puheenjohtajana, mutta
ratkaisut tulevat asianosaisilta itseltään.
– Sovittelijan täytyy ottaa jokainen huomioon omana yksilönään.
Luottamus syntyy siitä, että kohtaa ihmisen ihmisenä.
ESIMERKIKSI HUOLTORIIDOISSA on Heikinheimon mukaan
harvoin kyse oikeudellisista kysymyksistä. Silloin ratkaisua
on turha hakea lakikirjoista. Tärkeämpää on selvittää riidan
osapuolten tarpeet ja etenkin lapsiin liittyvät intressit.
– Toisella voi olla tarve tulla nähdyksi tai saada anteeksipyyntö,
kun toisen vaakakupissa painaa enemmän raha.
Silloin sovinto voi edellyttää, että toinen osapuoli pyytää anteeksi
ja toinen luopuu osittain rahallisista vaatimuksistaan.
– Koska sovittelussa ei lainkäyttömenettelyn tapaan ole
kyse lain soveltamisesta, sen avulla on mahdollista saada
aikaan yksilöllisiä ratkaisuja, jotka palvelevat osapuolia
paremmin kuin lainmukaiset ratkaisut.
– Tämä koskee sekä yksityishenkilöiden välisiä riitoja
että yritysten välisiä konflikteja, joita Espoossakin paljon
sovitellaan, Heikinheimo selventää.
Asianajajissa on Heikinheimon mielestä paljon henkilöitä,
jotka olisivat erinomaisia sovittelijoita. Yksityisiä sovitteluja,
joissa esimerkiksi asianajaja toimisi sovittelijana, on kuitenkin
ollut hänen mukaansa toistaiseksi valitettavan vähän.
Sovittelu on Suomessa vielä varsin uusi konfliktinratkaisutapa.
Heikinheimo uskoo, että kunhan ihmiset saavat
omakohtaisia kokemuksia sovittelusta, he ymmärtävät
sen edut.
TEKSTI MIINA POIKOLAINEN // KUVA MIKKO KAUPPINEN