
BORENIUS ASIANAJOTOIMITOSSA kannustetaan
työntekijöitä näkymään somessa, mutta
ketään ei pakoteta päivittämään Twitteriä, Facebookia
ja Instagramia Boreniuksen nimissä.
Firman asioiden ja omien juttujen toivotaan
pysyvän erillään.
– Arvostamme asianajajiemme vahvoja henkilöbrändejä,
jotka ovat sopusoinnussa firman
brändien kanssa, sanoo Boreniuksen vanhempi
osakas Jyrki Tähtinen.
– Huuhaa-julkisuus ei istu Boreniuksen
brändiin, eikä se ole mikään ongelma asianajajilla,
koska oikeustieteellinen tiedekunta
kasvattaa vakavia ja ajattelevia yksilöitä.
Tähtisen mielestä myös somessa pitää olla
ahkera, jos haluaa tulla oikealla tavalla esiin.
– Sosiaalisesta mediasta löytyy kyllä yleisöä,
kunhan tekee oikeita asioita hyvin. Se tarkoittaa
asiaankuuluvia päivityksiä ja viestejä, joista
lukijat saavat jotain lisäarvoa. Sellaisesta ei
ole mitään hyötyä henkilöbrändille, että ottaa
kantaa vähän joka asiaan. Täytyy olla relevantti,
kun varastaa toisten aikaa, Tähtinen neuvoo.
Dittmar & Indreniuksella seurataan asianajajien
some-aktiivisuutta.
– Rohkaisemme kaikkia dittisläisiä löytämään
oman tapansa näkyä verkostoissaan
itselleen luontevalla tavalla, kertoo asiakkuusjohtaja
Katja Hollmén.
– Olemme tietoisesti halunneet välttää
some-toiminnan vaatimuksia, suitsia ja sääntöjä,
Hollmén sanoo.
Asiakkuusjohtajalla ei itsellään ole erillistä
työminää ja vapaa-ajan minää, mutta hänen
mielestään tämä rajanveto pitää jokaisen itse
pohtia.
– Omaa linjaa kannattaa vähän hakea kokeilemalla
ja seuraamalla inspiroivia henkilöitä.
Asianajaja, joka on ylpeä työnantajastaan,
voi hyvin jakaa verkostoissaan saman päivän
aikana kirjoittamansa asiantuntija-artikkelin
tai toimiston ranking-uutisen ja seuraavassa
hetkessä fiilistellä tulevan viikonlopun laskettelureissua
opiskeluporukassa.
Hollménin mukaan aktiivinen vuorovaikuttaminen
omissa verkostoissa, esimerkiksi
somessa keskusteleminen ja seminaareissa
esiintyminen, on välttämätöntä oman henkilöbrändin
vahvistamiselle.
– Kehotin juuri muutamia nuorempia asianajajiamme
aloittamaan säännöllisen blogin
LinkedInissä. Aloitan itse yhteisen blogin HRjohtajamme
kanssa vielä ennen kesälomia. Esimerkin
voima on usein tehokkain kannustin.
Saa somettaa, muttei ole pakko