Conrad Hilton vuonna 1962.
mutta myöhemmin yhteysupseerina
Pariisissa hän pääsi näkemään myös
vanhan maailman ylellistä puolta.
Mikä parasta, hän sai uusia ystäviä,
joiden kanssa jatkoi myöhemmin
yhteistyötä hotellialalla.
Hilton selvisi sodasta ehjin nahoin,
mutta alkuvuodesta 1919 Pariisiin
saapui sähke, jonka mukaan
Gus oli kuollut auto-onnettomuudessa.
Vastikään 31 vuotta täyttänyt
poika palasi New Mexicoon, mutta
ei tuntenut oloaan enää kotoisaksi.
Vanha lammikko tuntui yhtäkkiä pieneltä.
Monen muun sodasta palanneen
miehen tavoin Conrad kaipasi uusia
seikkailuja ja halusi löytää ikioman
kohtalonsa. Lopulta muuan vanha ystävä
neuvoi häntä lähtemään Teksasiin.
”Mitä minä öljystä tiedän?” nuori
mies kysyi ihmeissään. Asian ydin ei
kuitenkaan ollut öljyssä, vaan kaikessa
siinä tohinassa, jota se toi mukanaan.
Jokin Hiltonin sisällä syttyi. Hän hyppäsi
seuraavaan junaan ja päätti ostaa
pankin Teksasista.
Hotellimiehenä Teksasissa
”Cisco was a cowtown gone crazy”, Hilton
kuvailee muistelmissaan ja täältä
hän vihdoin löysi kohtalonsa. Petyttyään
eräänä päivänä pankkikaupoissa
hän haki yösijaa Mobley-nimisestä
hotellista, jonka aulassa kävi niin kova
kuhina, että väkeä vaihdettiin kolmesti
päivässä eli kahdeksan tunnin
välein. Hilton haistoi tässä kaksikerroksisessa
tiilirakennuksessa mahdollisuuden
ja kuullessaan, että hotelli oli
kaupan, päätti ostaa sen. Hän ei ollut
ollut alalla viittäkään minuuttia, kun
tiesi osuneensa kultasuoneen.
Kirjassaan Hilton puhuu kaikista
hankkimistaan hotelleista lämpimästi
ja vertaa niitä naisiin. ”Romance blossomed
the minute I could see through a
frowsy façade to potential glamour – the
inherent ability to make money.” Mobley
osoittautui loistavaksi ensirakkaudeksi,
jonka kanssa oppimiaan läksyjä
hotellimies kykeni hyödyntämään
myöhemmissä valloituksissaan.
Ensimmäinen perusperiaate oli
tilan maksimaalinen hyödyntäminen.
Toinen koski työpaikan henkeä,
esprit de corps – asia, jonka Hilton oli
oppinut armeijassa. Hilton antoi henkilökuntansa
ymmärtää, että Mobleyn
maine ja sitä myötä heidän palkkansa
suuruus oli täysin heidän omissa
käsissään. Toisinaan asiakkaat veivät
kehitystä eteenpäin: esimerkiksi
wc-tilojen oviin maalatut proosalliset
Men ja Women vaihdettiin näiden
pyynnöstä hienostuneempiin sanoihin
Gentlemen ja Ladies.
1920-luku oli Hiltonille iloista aikaa.
Hän osti Teksasista uusia ”seinäruusuja”
ja antoi niille kasvojenkohotuksen.
Vuosikymmenen puolivälissä
hän kohtasi ihan oikeankin ruusun,
nuoren naisen nimeltä Mary Barron,
ja rakennutti ensimmäisen unelmahotellinsa
alusta alkaen itse. Dallasiin
vuonna 1925 avattu ensimmäinen
Hilton-hotelli oli kuin vuorenhuippu,
josta saattoi tiirailla entistä kauemmas.
Elämä näytti hymyilevimmät
kasvonsa. Conrad avioitui Maryn
kanssa ja pariskunta sai pian kaksi
poikaa, Nickin ja Barronin. Vuosikymmenen
lopulla suuri haaveilija ilmoitti
uudesta miljoonahankkeestaan, Hilton
hotellin rakentamisesta Meksikon
rajalle El Pasoon. Sitten tapahtui
jotakin odottamatonta: New Yorkin
pörssikurssit romahtivat.
Konkurssin partaalla
Hilton ei pudonnut huipulta laakson
pohjalle hetkessä, vaan onnistui
jonglöörin lailla pitelemään palloja
ilmassa lainaamalla rahaa sieltä
täältä. Lopulta väistämätön oli kuitenkin
edessä ja hänen oli vietävä
vaimonsa ja poikansa El Pason hotelliin
asumaan, jotta näillä olisi ruokaa
ja katto päänsä päällä. Äidin neuvot
tulivat jälleen tarpeeseen: ”Some
men jump out windows, some quit, some
go to church. Pray Connie, pray harder.
And don’t you dare give up!”
Conrad Hilton ei luovuttanut – ja
jaksoi pimeimpinäkin hetkinään unelmoida.
Nähtyään loppuvuodesta 1931
lehdessä kuvan New Yorkin uudesta
Waldorf-Astoriasta, kauneimmasta
tietämästään hotellista, hän leikkasi
sen irti ja laittoi lompakkoonsa.
Oltiinhan sentään vielä Amerikassa,
mahdollisuuksien maassa. Kirvelevistä
nöyryytyksistä huolimatta
rahattomuus opetti myös arvokkaita
asioita, kuten aidon myötätunnon
ja kiitollisuuden merkityksen. Aina
löytyi joku, joka jaksoi uskoa Hiltoniin,
kuten muuan pikkolopoika, joka
eräänä erityisen synkkänä päivänä
kantoi pomolleen kaikki säästönsä
New York 1930-luvulla. Taustalla oikealla
näkyy vuonna 1907 valmistunut The Plaza.
Ensimmäinen
perusperiaate oli tilan
maksimaalinen
hyödyntäminen.
SAM MAGAZINE 2/21 | 29