kolumni
Oikeuslaitos sananvapauden vartijana
Viime viikkojen aikana Suomessa on käyty keskuste-luja
sananvapauden ja oikeuslaitoksen suhteesta. Taus-talla
on kolmen Helsingin Sanomien toimittajan saa-mat
syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja
toimittaja Johanna Vehkoon omakohtainen tietokirja
Oikeusjuttu. Koska molempien tapausten oikeuskäsit-telyt
ovat kesken, pohdin tässä tekstissä sananvapau-den
ja oikeuslaitoksen suhdetta yleisesti.
Sananvapaus ja vapaus mielipiteen ilmaisuun on
taattu kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa sekä
Suomen perustuslaissa. Sananvapauden rajoja punni-taan
suhteessa muihin perusoikeuksiin ja rikoslakiin.
Ristiriitaisissa tilanteissa oikeuslaitoksella on velvolli-suus
painottaa tulkinnassaan perusoikeuksien suojaa.
Sananvapaus on perusoikeus, jota käyttämällä puo-lustetaan
kaikkia muita oikeuksia. Sananvapaus on
perusta koulutukselle, oikeudenmukaisuuden toteu-tumiselle
ja kaikista muista oikeuksista nauttimiselle.
Siksi kaikkien oikeusvaltion instituutioiden on hyvä
ymmärtää syvällisesti sekä sananvapautta perusoikeu-tena
että sen toteutumista uhkaavia kehityskulkuja.
Sosiaalisen median alustoilla leviävä häirintä ja
vihapuhe
haastaa sananvapautta kahdelta suunnalta.
Vihapuheen tarkoitus on kohteidensa vaientaminen,
eli tiettyjen ihmisten tai ihmisryhmien sananvapau-den
rajaaminen tai tiettyjen aihepiirien julkisen käsit-telyn
estäminen tai vaikeuttaminen. Toisaalta valtiot
saattavat vihapuheen suitsimiseksi päätyä säätämään
sananvapauden kannalta ongelmallisia lakeja, ja auto-ritääriset
valtiot saattavat käyttää huolta vihapuheesta
tekosyynä rajata poliittisten toisinajattelijoiden sanan-vapautta.
Suomessa kunnianloukkausrikosten ratkaisukäytän-nöt
ovat tällä hetkellä niin kirjavia, että ne uhkaavat
sekä sananvapautta että ihmisten yhdenvertaisuutta
lain edessä.
Vuonna 2019 Helsingin Sanomat julkaisi laajan
jutun
kunnianloukkausrikosten oikeuskäsittelystä
Suomessa. Toimittajat kävivät läpi 867 kunnianlouk-kaustapausta
kolmen vuoden ajalta. Yksittäisten syyt-täjien
linjat vaihtelivat niin paljon, että kunnianlouk-kausrikosten
seuraukset olivat täysin sattumanvaraisia.
Oikeuskäytännöt vaihtelivat sekä alueellisesti että
uhrin
sukupuolen mukaan: syyttäjillä näyttää olevan
korkeampi kynnys viedä oikeuteen juttuja, joissa
uhrina
on nainen.
Tilanne on erikoinen sekä rikosten uhrien, syytetty-jen
että asianajajien kannalta. Asianajaja saattaa joutua
puolustamaan asiakastaan jutussa, joka toisella alueella
tai toisen syyttäjän ratkaisemana olisi pysäytetty esi-tutkintavaiheeseen
haitan vähäisyyden perusteella.
On selvää, että Suomessa tarvitaan nopeita toimen-piteitä
kunnianloukkausrikosten oikeuskäsittelyjen
yhdenmukaisuuden varmistamiseksi. Oikeusvaltio ei
kestä tilannetta, jossa yksittäiset syyttäjät määrittele-vät
sananvapauden rajoja sattumanvaraisilla tavoilla.
OIKEUSVALTIOSSA
EI VOI HYVÄKSYÄ
TILANNETTA, JOSSA
OIKEUSLAITOKSEN
RATKAISUT SUOJAAVAT
MIEHEN KUNNIAA
VAHVEMMIN
KUIN NAISEN.
Oikeusvaltiossa ei myöskään voi
hyväksyä tilannetta, jossa oikeus-laitoksen
ratkaisut suojaavat
miehen kunniaa vahvemmin
kuin naisen.
Sananvapauden turvaami-nen
Suomessa edellyttää lisäk-si
toimittajiin ja tutkijoihin
kohdistuvan, erityisesti
sosiaalisessa
mediassa tapah-tuvan
häirintäilmiön ajantasaista
ymmärrystä myös
tuomioistuimissa.
Elina Hirvonen
kirjailija, elokuvantekijä
13