Mikä on hyvä keli?
2 | KEILAAJA
Vaihtelevuus lienee
rataolosuhteissa olennaisinta.
Puheenjohtajan palsta
Muistan kerran Kaupissa, kun eräs herrashenkilö tuli kehumaan kuinka
kelit olivat nyt paremmat kuin edellisessä kisassa, kun pinnoja tuli paljon
enemmän. Tämä toteamus oli mielestäni jossain määrin huvittava. Hän
koki, että helpompi keli on parempi; itse taas näen asian hyvin eri lailla.
Jokainen keli on lähtökohtaisesti huono, jos se on sitä samaa kilpailusta toiseen.
Tämän uskallan todeta melkeinpä faktana. Jos vaihtelua ei ole, on myös keilaajien
mielenkiinnon ylläpitäminen hyvin haastavaa. Vaihtelevuus lienee rataolosuhteissa
olennaisinta.
Vaihtelevuus vaatii armollisuutta. Välillä tekevälle sattuu ja tehty keli onkin jotain
muuta kuin mitä oletettiin. Lajimme yksi suurista haasteista on se, että meillä
on aivan liikaa muuttujia, joihin emme käytännössä voi vaikuttaa. Jokainen vähänkin
radanhoidon kanssa tekemisissä oleva tietää, että ”sama” keli näyttäytyy
radalla tyystin erilaisena tammikuussa kuin se olisi heinäkuussa. Mikäli asiakaskunta
on heti mouhottamassa, kun ei olekaan yhtä pelaajaystävällistä kuin edellisessä
kisassa, korottaa tämä aika lailla hallinpitäjän kynnystä tarjota erilaisia olosuhteita.
Mielestäni myös keilattava kilpailu määrittelee hyvin pitkälti sen, mikä keli on
hyvä tai huono. Kun puhutaan rankingeista, SM-kilpailuista, mestaruussarjoista
tai isommista rahakisoista tulisi olla selvää se, että keli ei saa olla liian helppo. Tämä
on tietysti vain henkilökohtainen näkemykseni, mutta jos keli ei kohtaa kilpailun
arvoa, se laskee sitä.
KUN PUHUTAAN TAVALLISISTA erikoiskilpailuista, on keleistä ruikuttaminen
lähtökohtaisesti kyseenalaista. Siihen kun ei pysty mitenkään
järkevästi määrittelemään, että mikä on hyvä ja mikä ei. Kuten aiemmin
todettu, välillä tulee lapsuksia, jotka on toki hyvä rehdisti myöntää. Ketään
ei palvele myöskään se, että hoitojen tekijät nostavat itsensä muiden
yläpuolelle ja ilmaisevat tekevänsä heikoimmillaankin vain priimaa. On
selvää, että näin ei tietenkään ole ja se on ihan sallittua.
Isossa kuvassa uskon, että haasteita kaivataan. Tämä ei tarkoita sitä,
että kaikkiin erikoiskilpailuihin pitäisi levittää MM-olosuhteet. Enemmänkin
sitä, että hoitojen pituuksien ja vaikeusasteen soisi vaihtelevan
enemmän kilpailusta kilpailuun. Jos olosuhteet ovat jatkuvasti samanlaisia
ja vielä helppoja, ei se kannusta ketään harjoittelemaan ja kehittämään
itseään. Moni on sanonut keilailussa viehättävän juuri sen, että
sitä ei opi ikinä. Tätä vahvuutta soisi korostettavan entistä enemmän.
PERTTU JUSSILA