18 ADVOK A AT TI / 4-2018 henkilö kuvassa
”MEIDÄN PITÄÄ TUNNISTAA TILANTEET, JOISSA KAIKKI
EIVÄT KÄYTÄKÄÄN DIGITAALISIA PALVELUITA, JA
VARMISTAA, ETTÄ HEILLÄ ON SIITÄ
HUOLIMATTA PÄÄSY PALVELUIHIN.”
– Prosenttiosuuksiin pohjautuva säästäminen pysyvästi
on mahdotonta ilman, että se alkaa vaikuttaa perustehtäviin
ja sitä kautta myös kansalaisten oikeusturvan toteutumiseen.
SEURAAVALLA VAALIKAUDELLA nousee esiin digitalisaation
kääntöpuoli oikeusturvan näkökulmasta, Timonen
uskoo: miten turvataan niiden ihmisten palvelut, jotka
eivät syystä tai toisesta käytä – eivät pysty, eivät halua, tai
molempia – digitaalisia palveluita.
– Pitkään on keskitytty luomaan digitaalisia palveluita ja
varmistamaan niiden saatavuus mahdollisimman monelle.
Nyt meidän pitää opetella tunnistamaan tilanteet, joissa
kaikki eivät käytäkään digitaalisia palveluita, ja varmistaamaan,
että heillä on siitä huolimatta pääsy palveluihin,
Timonen sanoo.
Hän pitää tärkeänä, että ihmiset pidetään mukana yhteiskunnassa.
Se ei tapahdu niin, että kansalainen joko
digitalisoituu tai sitten putoaa kelkasta.
– Ei se voi mennä sillä tavalla, koska se ei ole kaikille
haluamiskysymys, vaan puhtaasti pystymis- ja saavutettavuuskysymys.
Timonen muistuttaa, että on ihmisiä, joilla ei kerta kaikkiaan
ole edellytyksiä digitaalisten palveluiden käyttöön.
Jotkut menettävät kertaalleen omaamansa edellytykset
vaikkapa terveydellisistä syistä tai ikääntymisen myötä.
– Digitaaliset palvelut edellyttävät tietyn hintaisia laitteita,
jotka eivät aina ole kaikkien ulottuvilla. Nämä ovat
kansalaisyhteiskunnan toimivuuden kannalta asioita, joihin
meidän on löydettävä ratkaisuja.
KANSLIAPÄÄLLIKKÖ ON OIKEUSMINISTERIÖN korkein virkamies.
Valtion ylin virkamiesjohto koostuu ministeriöiden
kansliapäälliköistä ja osastopäälliköistä. Kansliapäälliköitä
on tusinan verran, osastopäälliköitä 70–80. Iso osa
valtioneuvoston toiminnasta lepää tämän joukon harteilla.
Timonen naurahtaa kysymykselle tehtävän merkittävyydestä.
– Ammattien arvostustaulukoissa kansliapäällikkö ei
komeile ihan kärkipäässä, mutta onhan tämä merkittävä
vaikuttamistehtävä. Virkamiesten tehtävä on varmistaa,
että ministeriöiden poliittinen johtaminen toimii; että
organisaatiot oikeasti tekevät sen, mitä poliittinen johto
meiltä edellyttää, ja tekevät sen hyvin.
– Uskon, että jokainen julkisen hallinnon esimies motivoituu
asioiden eteenpäin viemisestä, mahdollisuudesta
saada vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan ja kehittymiseen.
Timonen on tehnyt työurastaan karkeasti arvioiden
puolet yliopistomaailmassa ja puolet valtionhallinnossa
ja pitää yhdistelmää hyvänä.
– Yliopistosta tulee sellaista perspektiiviä ja kykyä asettaa
asioita mittasuhteisiin, jota ei välttämättä virkamiehenä
saisi, mutta kyky hyödyntää osaamista tulee siitä toisesta
puoliskosta eli 17 vuoden kokemuksesta virkamiehenä.
Perusluonteeltaan Timonen sanoo olevansa muutosorientoitunut.
– Muutos on minulle mahdollisuus, eikä uhka tai itsetarkoitus.
Minun täytyy ensin oppia ymmärtämään, mitä
täällä tehdään, ja sitten oppia ymmärtämään, mitkä asiat
täällä tehdään oikein hyvin ja missä olisi mahdollisesti parannettavaa.
Ja sitten pitäisi pystyä parantamaan niitä heikoimpia
ilman, että menetetään niitä vahvimpia samalla.
SITÄ MUKAA KUN YHTEISKUNNAN muutosvauhti kiihtyy,
kasvaa lainvalmistelun resurssien merkitys.
– Tällä hallituskaudellakin on toistuvasti nähty, ettei virkamieskunta
oikein pysty vastaamaan poliittisiin odotuksiin
siitä, missä aikataulussa jotakin lainsäädäntöä muutetaan.
Me emme pysty siihen kovin paljon vaikuttamaan, mutta
resursointiratkaisuilla on merkitystä.
– Toinen haaste on turvata kansalaisyhteiskunnan toiminta
myös monikulttuurisena, eikä perinteisenä homogeenisenä,
mutta alueellisesti nimenomaan kielellisesti
osin jakautuneena kaksikielisenä maana, Timonen pohtii.
Lainsäädännön valmistelua ja sen laatua hän parantaisi
suunnitelmallisuudella, resursoinnilla, organisoinnilla ja
arvioinnilla.
– Ennen kuin lainvalmisteluhankkeita käynnistetään, selvitetään
riittävällä tavalla, mistä on kysymys ja mitä voidaan
lainsäädännöllä tehdä. Varmistetaan, että eri ministeriöissä
on riittävä ja ammattimainen valmistelijakunta tekemässä
sitä työtä. Perusohjeistus varmistaa sen, että lainvalmistelu
itsessään on organisoitua ja riittävän yhdenmukaista eri
puolilla. Uusi elementti on lainsäädännön arviointineuvosto,
jonka kautta on saatu ulkoista palautetta siitä, miten
on onnistuttu ja mitä esityksissä pitäisi parantaa ja korjata.
ASIANAJAJALAITOSTA TIMONEN SANOO tottuneensa pitämään
olennaisena osana oikeuden ja oikeusturvan toteutumista
ja asianajajien roolia keskeisenä sekä tuomioistuimissa
että usein niiden ulkopuolellakin.
– Sellainen perinteinen asianajo ja nykyinen liikejuridiikka
ovat jo vähän eri asioita. Liikejuristi on usein enemmän
konsultti kuin asianajaja totutussa merkityksessä. Molemmat
ovat tärkeitä rooleja.
– Minusta on erittäin tärkeää, että asianajajilla on riittävä
sisäinen kontrolli ja valmiudet puuttua epäkohtiin silloin,
kun niitä ilmenee. Se on ulkoisen luotettavuuden tae, joka
on paitsi arvokas, niin myös välttämätön asianajajien perustehtävän
hoitamisen kannalta, Timonen sanoo.