ADVOK A AT T I / 1-2 018 23 laajakulma
Moninaiset perheet
– ja ongelmat
Perheoikeuden lainsäädäntö on uudistuksista huolimatta pääosin peräisin
ajalta, jolloin avioliitot päättyivät kuolemaan ja perinnöt olivat pieniä. Nyt
uusperhekuviot ja kansainväliset parisuhteet mutkistavat niin avioeroja,
perinnönjakoja kuin arjesta selviämistäkin.
TEKSTI KATARIINA KRABBE // KUVITUS KIIRA SIROLA
Perheoikeus koskettaa valtavaa joukkoa
ihmisiä. Suomessa tehdään vuosittain
14 000 avioeroa, joissa jokaisessa on
kaksi osapuolta. Avioerojen yhteydessä
sovitaan yhteensä kahden–
kolmen miljardin euron arvoisesta
omaisuudesta. Perintöön liittyviin
kysymyksiin törmää vielä useampi.
Vuositasolla kuolemantapauksia on
Suomessa 50 000, ja yhteensä noin 6 miljardin euron varal-lisuus
siirtyy perintönä yhteensä noin 150 000 perilliselle.
– Avioliittolaki on peräisin 1920-luvulta ja perintölain-säädäntö
1960-luvulta. Lakeihin on tehty paljon muutok-sia,
mutta onko lainsäädäntö pysynyt mukana, kun kyse
on nykyään näin suurten omaisuusmassojen siirtymisestä,
pohtii yliopistonlehtori OTT Pekka Tuunainen Helsingin
yliopistosta. Hän työskentelee lakimiehenä asianajotoi-misto
Itäinen & Ojantakasessa.
2000-luvun alussa oli perintöoikeuteen liittyvää uudis-tushalukkuutta.
Keskustelua herättivät aviovarallisuu-teen
liittyvät asiat, esimerkiksi perinteinen kysymys siitä,
koskeeko avio-oikeus ennen parisuhteen alkua saatuja ja
vastikkeetta saatuja varoja. Keskustelu on kuitenkin hii-punut
viime vuosina.
– Minusta tilanne kaipaisi lainsäätäjän kättä, jotta lainsää-däntö
vastaisi nykyistä käsitystä oikeudenmukaisuudesta
ja asianajajat saisivat selkeät työkalut. Nyt tilanne on se,
että laki sanoo yhtä, tuomioistuin vetää paikoin toista linjaa
eikä asianajaja pysty kertomaan asiakkaalleen, miten juttu
tulee päättymään, Tuunainen sanoo.
Ongelmallista on se, ettei mikään taho edistä asiaa.
– Ei ole olemassa lobbausjärjestöä, joka edustaisi lähes
30 000 eroavaa ihmistä. Poliittisesti tilanne on hankala,
sillä kuka ottaisi asiakseen avoeroon päätyneiden puolisoi-den
taloudellisen aseman, vaikka se tuntuisikin oikealta ja
perustellulta. Yliopistoissa voidaan herätellä keskustelua,
mutta innokkuutta siihen voi vähentää keskustelun ty-rehtyminen
lainvalmistelun resurssipulaan. Näin laajasti
vaikuttava asia ei saisi olla rahakysymys. Kyse on ehkä
sittenkin tahtotilasta.
UUDEN LAIN AIKA | Avioerossa tapahtuvan osituksen pe-ruslähtökohta,
että kaikki ennen avioliittoa ja vastikkeetta
saatukin omaisuus puolitetaan, on peräisin 1920-luvulta.
– On perusteltua kysyä, onko maailma muuttunut jo
riittävästi, että tämä lähtökohta voitaisiin muuttaa tai ai-nakin
saattaa laajemman julkisen keskustelun kohteeksi,
Tuunainen sanoo.
– Vaikka tämä on isoin asia, avioliittolain uudistus an-taisi
mahdollisuuden korjata muitakin epäkohtia. Laissa
ei esimerkiksi ole selkeästi säännelty, miten omaisuuden
arvon muuttuminen avioeron jälkeen otetaan huomioon
ositusten aloitusten ja itse toimitusten kestäessä pitkään.
Toisaalta voi kysyä, olisiko selkeintä velvoittaa aloittamaan
ositus ajoissa.
1980-luvulla avioliittolaista poistettiin mahdollisuus
peruuttaa avioliitto. Nyt Tuunainen kyseenalaistaa, olisiko
tämä mahdollisuus palautettava.
– Silloin ajateltiin, ettei avioliiton peruuttamiselle ole
tarvetta, koska avioero-oikeus on vapaa. Avioero on kui-tenkin
taloudellisesti aivan eri tilanne kuin avioliiton pe-ruuttaminen.
Ihmiset elävät vanhemmiksi ja avioliittoja
solmitaan myöhäisemmälläkin iällä, jolloin kasvaa vaara,
että avioliittoja solmitaan vajaakykyisenä muustakin kuin
aidosta tahdosta.
Kansainvälistyminen puolestaan on tuonut kuvioihin
ulkomailla solmitut pakkoavioliitot, jotka pitäisi pystyä
peruuttamaan inhimillisistäkin syistä.
– Siviilisäädyksi tulee nyt tällaisissakin tapauksissa eron-nut,
mikä voi olla huono asia väkisin naitetun kannalta,
Tuunainen sanoo.
Perintöä jaettaessa pesänselvittäjällä on tiedonsaantioi-keus,
mutta avioerotilanteissa pesänjakaja on pitkälti sen
varassa, mitä osapuolet ilmoittavat.