6 Viritä vapaalle Etelä-Suomen Sanomat Lahti Mervi Pasanen Kolmen vuosikymmenen skeittauskokemuksesta on hyötyä, kun tekee toisille rullalautoja. Lahtelainen mallipuuseppä Esa Niiranen aloitti skeittailun kymmenvuotiaana, ja kohta on siis täynnä 30 vuotta harrastusta. Nykyisin skeittilaudat ovat hänen ammattinsa. – Tein ensimmäisen lautani joskus 12-vuotiaana. Kun valmistuin kymmenen vuotta sitten mallipuusepäksi Lahden käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta, aloin heti tehdä lautoja. Mallipuuseppänä hän teki alansa töitä, oikeastaan kaikkea, mitä puusta voi tehdä. Yksi yhtä, toinen toista. Projektista toiseen. Mittatilauskalusteista pieniin puutöihin, huonekaluista korurasioihin. Ja skeittipaikkojen rakentamista. – Olen tehnyt näitä kymmenen vuotta, mutta edelleen kehittelen. Ongelmani on se, että kun teen yhtä, mieleen tulee jo toinen. – Halusin työskennellä juuri siten, projektista toiseen. Mutta huomasin myös, etten osaa viheltää peliä poikki. Sitten elämään tuli sellainen, jonka takia pitää ottaa taukoa. Ensimmäinen lapsi. – Hänen vuokseen ajankäyttö meni ihan uusiksi. Niirasen kädessä on isot arvet: ne tulivat skeittitapaturmassa. – Olin rakentamassa rataa ja ajattelin vielä ennen kuin haen lapsen hoidosta, että kokeilen tuliko siitä tasainen. Otin jonkun laudan, otin vauhtia enkä mennyt edes ramppia ylös asti, vaan käännyin puolivälissä. Lauta lähtikin alta – ja käsi meni poikki. Vuosi meni parannellessa, eikä puuseppä pystynyt tekemään isoja töitä. – Silloin tuli mieleen, että jos tekisi vain rullalautoja. Pitäisi kai tuotteistaa... – Aivan alussa en halunnut tehdä vain niitä, koska lautojen tekeminen ei ole haastavaa työtä. Sen rakenne on niin yksinkertainen. Seuraavaksi Niiranen keksi, että voisi kokeilla lautoja muista kuin perinteisistä materiaaleista. Kokeilut alkoivat. – Kanadanvaahteraa pidetään parhaana materiaalina lautoihin, mutta kun sitä ei ollut saatavilla, piti palata alkuperäiseen aiheeseen: voisiko lautoja tehdä muista materiaaleista? Kuten koivusta, joka on niin lähellä kanadanvaahteraa. Seuraavaksi Niiranen kokeili erilaisia jäykistysmateriaaleja. Hiilikuitua, kevlaria ja sen sellaista. – Testasin, saako laudasta kevyemmän erilaisilla liimoilla ja jäykistysmateriaaleilla. Markkinoilla ei oikeastaan ollut nuortenlautoja. Sitten yhdellä hiilikuitukauppiaalla oli myynnissä ekologinen vaihtoehto: pellava! – Rupesin kokeilemaan erilaisia kankaita ja huomasin, että liimalla nekin toimivat. Mutta sitten: taitava tekijä huomasi, että hän teki liian kauniita lautoja. Niitä ruvettiin ostamaan koriste-esineiksi, eikä skeittaukseen. – Moni sanoi että "ostan tämän ja laitan seinälle", vaikka minä olen tehnyt laudat käyttöä varten. Mieluiten hän tekee käyttölautoja. Työt syntyvät omassa pajassa Soramäessä - aikaisempi työpiste Pro Puun yhteydessä osoittautui liian julkiseksi paikaksi, jossa ei saanut tehdä rauhassa työtä. Veli Jari Niiranen tekee omaa työtään Antti Sepponen piirustuslaudalla: monen laudan somisteena oleva kuva on hänen tekemänsä. Kuva siirtyy laudan pohjaan silkkipainotekniikalla. – Minun vahvuuteni on se, että olen koko ikäni tehnyt työtä käsilläni. Materiaali on tuttu ja olen skeitannut koko ikäni. Asiakkaat löytävät hänen skeittilautansa netin kautta ja pian niitä on saatavilla myös alan liikkeistä maan suurimmissa kaupungeissa. Jos tykästyt lautaan ja se on merkkiä Sora Skateboard, se on Esa Niirasen tekoa. – Nimi viittaa paikkaan jossa vietin nuoruuteni. Se on Soramäki, tuo Hollolan Bronx. Kun on koko ikänsä harrastanut Vahvuus: Esa Niirasen valtteja ovat materiaalin ja käytön tuntemus. "Vahvuuteni on se, että olen koko ikäni tehnyt työtä käsilläni. Esa Niiranen Radio- amatöörit nettiaikana Teemu Leppänen Internetin kultakaudella radioamatööriys tuntuu historian lehtien havinalta. kOnko harrastuksenne kuolemassa, Lahden amatöörikerhon sihteeri ja pätevyystutkija Jari Jussila? vSuomessa harrastajajoukko on ukkoutumassa, mutta Lahdessa keski-ikä on huomattavasti alempi kuin muualla. Meillä on eniten nuoria jäseniä koko maassa. Olemme tehneet sen eteen töitä olemalla esillä messuilla. Maailmassa on neljä miljoonaa harrastajan asemaa. Meitä on Suomessa 5 800 ja Lahdessa 248. kMitä radioamatöörit tekevät? vOsa tykkää rakentaa laitteita, kuten vastaanottimia, lähettimiä ja antenneja. Toisille tärkeintä on yhteyksien pitäminen ja sosiaalinen puoli. Olen pitänyt 40 vuoden aikana yhteyttä kaikkiin maailman maihin. On yhä jännittävää keskustella radion välityksellä Kiinaan tai Tyynenmeren saarelle. Sähkötyksen harrastajia on paljon. Osa kilpailee yhteyksien määrässä. kOnko uusi tekniikka tuonut muutoksia? vTietokoneeseen voi ostaa piirikortin ja antennin, joilla lähetyksiä voi kuunnella. Viestejä voi kirjoittaa tietokoneelle, joka muuttaa sen digitaaliseen muotoon lähettimelle. Netin kautta voi ottaa yhteyttä radioasemaan ja käyttää sitä lähettimenä. Ennen lähettäjän fyysisen sijainnin tiesi varmuudella asematunnuksesta. Nyt kuka tahansa voi käyttää vaikkapa eteläafrikkalaista lähetintä. kMiten harrastajaksi pääsee? vSuorittamalla pätevyyskokeen. Siinä pitää osata radiotoiminnan määräyksistä ja lukiotason sähköoppia. Nuorin Suomessa kokeen läpäissyt on 9-vuotias tyttö Lahdesta. Toimimme Radiomäellä, vanhalla radioasemalla, suomalaisen radiotoiminnan juurilla. Kokoonnumme läpi vuoden maanantaisin klo 18, yleensä paikalla on 15–20 jäsentä. Syksyn kurssi uusille harrastajille alkaa 29.9. klo 18. kMikä on mieleenpainuvin kokemuksesi? vOllessani 18-vuotias kuulin hätäviestin Sikkimin kuninkaalta. Viikkoa myöhemmin lehdessä oli uutinen, että Intia on valloittanut valtion. En tiedä tänäkään päivänä, miten viestiin olisi maapallon toisella puolen pitänyt reagoida. Olin keskustellut kuninkaan kanssa ennenkin. Minulla on edelleen tallessa hänen lähettämänsä QSL-kortti, joita radioamatöörit lähettävät toisilleen. Esa Niirasen skeittilaudat ovat sen verran hienoja, että niitä ruvettiin ostamaan jo koriste-esineiksi. Ekologinen materiaali? Sehän on kangas. Kahvimainoksen jäljiltä myös kahvisäkkejä päätyi lautojen pohjiin.
Virita_Vapaalle_2015
To see the actual publication please follow the link above