18 Viritä vapaalle Etelä-Suomen Sanomat Sivunkääntöjä, suunvuoroja Kirjapiiri: Varoitus! Kirjojen lukeminen voi lujittaa ystävyyssuhteitasi. Lahti Kaisa Hako Jotenkin näin se alkoi: saunottiin ja juotiin oluet. Istuttiin iltaa nuotiolla ja todettiin, että kun kaikki kerran ovat lukevia ihmisiä, miksei luettaisi samaa kirjaa ja keskusteltaisi siitä. – Ei, Risto, se ei mennyt niin, huutavat nyt muut sohvapöydän ympärillä. Muiden kirjapiiriläisten mukaan se meni näin: osa porukasta oli lukenut Sinuhe egyptiläisen, osa ei. Kirjasta keskusteleminen onnahteli. Päätettiin, että tästedes luetaan samoja kirjoja, "ettei kukaan syrjäydy". Ota näistä nyt selvää. – Joka tapauksessa ei aloitettu niin, että "nytpä perustetaan kirjapiiri", sanoo Tiina Vaara. Ajankohta oli heinäkuu 2008, ja yhdeksän lahtelaisen ystävyksen porukka luki ensimmäisenä yhteisenä kirjanaan John Grishamin kirjan Joulua pakoon. Teos sai sivumennen sanoen surkeat pisteet. Kirjojen ystävät eivät lannistuneet. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin he istuvat Pirjo ja Pekka Varumon olohuoneessa ja skoolaavat 52. kirjatapaamisensa kunniaksi. – Se tekee keskimäärin kahdeksan tapaamista vuodessa, he laskevat. Kirjat ja etenkin niistä käydyt keskustelut ovat lujittaneet ystävyyttä. – Kirjojen kautta on pystynyt peilaamaan omaa elämää. Se on lähentänyt meitä erittäin paljon, Pirjo Varumo sanoo. Vaikeinta on kuulemma ollut päästä yksimielisyyteen siitä, mikä kirja luetaan seuraavaksi. – Ei me aina ole päästy, sanoo Jarmo Rapala. Kirjailijoiden ja lajien kirjo on ollut huomattavan laaja. On käännöskirjallisuutta ja kotimaista, uutta ja vanhaa, dekkareita ja runoja. – Meillä ei ole ollut vain "sivistyneitä" valintoja. Se on stereotypia, Risto Paulamäki sanoo ja haluaa pitää pienen palopuheen: – Lukemisesta ei pidä tehdä niin helvetin akateemista ja "hienoa"! – Pekka kyllä yleensä sanoo, että "otetaanks joku klassikko", muut vitsailevat. Usein kuultu lausahdus on myös: "En olisi ikinä tullut lukeneeksi tätä muuten." On kirjoja, joista kaikki pitävät. Tiina Vaara ja Kikka Ristkari antoivat kumpikin Linda Olssonin teokselle arvosanan On kirjoja, joista kukaan ei pidä. On kirjoja, joista mielipiteet hajoavat täysin. Merkittävää on, että huonostakin kirjasta voi syntyä loistava keskustelu. – On vain totuttava siihen, että toiset eivät aina ole samaa mieltä, Olli- Pekka Vaara huomauttaa. – Sekin on nähty, että joku sanoo keskustelun jälkeen: "Minä muutan mieleni tästä kirjasta", Jarmo Rapala sanoo. – Meillä on hyvin erilaiset lähtökohdat, taustat ja mieltymykset. Minusta se on ihanaa. Yksi saattaa pitää jostain kirjasta hirveästi, ja minä vastaan, että ei jumalauta, Risto Paulamäki kuvailee. Niin tapahtuu nytkin, kun joukko käy perkaamaan Linda Olssonin kirjaa Kun mustarastas laulaa. Muutamalla on muistiinpanotkin. – Härregyyd, puuskahtaa Jarmo Rapala, kun Risto Paulamäki kaivaa esiin kaksi täyteen kirjoitettua aanelosta. Rapala itse huitoo elekielellä, kuinka kirja lässähti loppupuolella lälläritarinaksi. Paulamäki kertoo mieltyneensä Olssonin lämpimään tapaan kuvata ihmistä. – Sitä, miten meillä kaikilla on menneisyys ja miten se kulkee mukana. Miten ihminen voi toipua ja tervehtyä, Risto Paulamäki kuvailee. Keskustelu molskahtelee sohvapöydän yli niin reippaana, että se saa posket helottamaan: voiko toinen ihminen auttaa toisen pimeydestä pois? Antoiko päähenkilö lopussa periksi vai ei? Miksi joku näkee tähdet pilvienkin takana ja toinen ei? Miksi kirjailijan piti tehdä päähenkilöistään ärsyttävän lahjakkaita taiteilijoita, mikseivät he voi olla tavallisia ihmisiä? – Anteeksi kaikki, mutta minun täytyy olla aito, puolustautuu Olli- Pekka Vaara lytättyään kirjan "lehmän hönkäykseksi". – Kun vertaan tätä esimerkiksi Ulla Lena Lundbergin Jäähän, joka oli kirkas, raikas ja yllättävä, tässä ei ollut mitään sellaista. Kirjailija vain pihtasi korttejaan! Vinkit Lue sinäkin! Kirjapiiri suosittelee ■■Eija Paulamäki: Pauliina Rauhala: Taivaslaulu ■■Jarmo Rapala: Alexander Dumas: Monte Criston kreivi ■■Sirpa Rapala: Donna Leonin tuotanto ■■Pirjo Varumo: Jo Nesbøn tuotanto ■■Olli-Pekka Vaara: Mika Waltari: Johannes Angelos ■■Pekka Varumo: Hermann Hesse: Arosusi ■■Kikka Ristkari: Katja Kettu: Kätilö ■■Risto Paulamäki: Lee Childin tuotanto ■■Tiina Vaara: Ulla-Lena Lundberg: Jää Toisinaan käy niin, että kirja koskettaa jotakuta hyvin syvästi. Tällä kertaa niin on käynyt Eija Paulamäelle, joka saa viimeisenä suunvuoron. – En voi sanoa tästä paljon, tämä tuli niin iholle, hän sanoo liikuttuneen näköisenä ja jatkaa: – Kun puhutaan tekstistä ja siitä, mitä me kukin siinä näemme, haluan lukea teille Olssonin kirjasta katkelman: "Alettuani jakaa kirjoja Eliaksen kanssa olen ymmärtänyt, että on olemassa kahdenlaisia lukukokemuksia, eivätkä ne ole keskenään ristiriitaisia. Ensinnäkin on oma, yksityinen kokemukseni. Sitten on meidän yhteisemme. Haluan sinun tietävän, että sain kirjastasi uuden ja vahvan elämyksen. Ja se sai minut pohtimaan eri puolia elämässäni. Olen sitä mieltä, että juuri se tekee kirjasta hyvän. Ja lisäksi se on vielä jotain, jonka me jaamme, sinä ja minä." Toiset kuuntelevat miettiväisinä. – Se oli hyvä lopetus, Eija. "Hyviä kohtia, mutta ei tämä maata mullista", kommentoi Pekka Varumo illan teosta. kolme. Pirjo Varumo piti paljon Linda Olssonin kirjasta ja antoi sille täydet viisi pistettä. "Kuin valmiiksi pureskeltua purkkaa", sanoo Olli-Pekka Vaara Olssonin kirjasta.
Virita_Vapaalle_2015
To see the actual publication please follow the link above