ESLT_20150814_15

Virita_Vapaalle_2015

Harrastusliite | syksy 2015 Viritä vapaalle 15 Huijatuksi tuleminen on riski jalokiviharrastajalle ja korun ostajalle. Miten voi erottaa aidon jalokiven synteettisestä ja korkeatasoisen jalokiven huonolaatuisesta? – Kun katsoo hyvin suurentavalla luupilla, kiven pinnan näkee silmillä. Kiven puhtaus menee jo gemmologian puolelle. Aidon jalokiven erottaminen synteettisestä on hyvin huonoa, mutta raakakivissä minua ei helposti huijata. Kirpputoriharrastus näkyy kodin esinekokoelmissa. Isot simpukankuoret ovat aarteita, sillä niissä on helmien alut. Simpukat ovat Uudesta Seelannista. Nykyään ne ovat maahantuontikiellossa. Yhtä hurahtanut keräilyyn taitaa olla Jääskeläisen puolisokin, Mirja Laristo. – Kalevi kerää kiviä ja minä kudon sukkaa. Molemmat kierretään kirpputoreja ja Lapissa käydään kerran vuodessa. Kalevi saa kyllä itse puhdistaa vitriininsä ja kivensä, emäntä sanoo. Harrastajan jalokivi-innostuksesta lisää osoitteessa ESS.fi/videot Suomessa 50 esiintymää Timanteista topaaseihin ■■Suomesta on hyödynnetty korukiviä jo noin 50 paikasta, yhteensä yli 100 erilaista koruraaka ainetta; timanteista tavallisten kivilajien erilaisiin värimuunnoksiin. ■■Kivistä kiinnostunut voi löytää omasta lähiympäristöstäkin koruiksi soveltuvia kiviä. ■■Lahdessa kivitietämystä voi kartuttaa jalo- ja korukiviharrastajien yhdistyksessä, jossa voi myös oppia hiomista. ■■www.kivikerho.fi/pdf/ lehti_kevat_2015.pdf ■■Kartta kiviesiintymistä Suomessa: www.gtk.fi/export/ sites/fi/geologia/luonnonvarat/ kartat/Korukiviesiintymia. pdf Tule mukaan Suomen suurimpaan LEIJONA-joukkueeseen! Tule mukaan Suomen suurimpaan LEIJONA-joukkueeseen! Suomen Jääkiekkoliiton kaudella 2010-2011 lanseeraamat Leijonakiekkokoulut alkavat jälleen Suomen Jääkiekkoliiton kaudella 2010-2011 lanseeraamat Leijonakiekkokoulut seuroissa syys-lokakuussa 2015. alkavat jälleen seuroissa syys-lokakuussa 2015. Pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille suunnattu kiekkokoulu tarjoaa liikkumisen riemua ja Pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille suunnattu kiekkokoulu tarjoaa pelin oppimisen iloa erilaisten an Suomen suurimpaan ONA-joukkueeseen! liikkumisen riemua ja Tule mukaan Suomen suurimpaan LEIJONA-joukkueeseen! harjoitteiden, leikkien ja kisojen avulla. pelin oppimisen iloa erilaisten harjoitteiden, leikkien ja kisojen avulla. Suomen Jääkiekkoliiton kaudella 2010-2011 lanseeraamat Leijona- kiekkokoulut alkavat jälleen seuroissa syys-lokakuussa 2015. Lisätietoja: www.pelicans2000.fi ja www.finhockey.fi/leijonakiekkokoulu Lisätietoja: www.pelicans2000.fi ja www.finhockey.fi/leijonakiekkokoulu Pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille suunnattu kiekkokoulu tarjoaa liikkumisen riemua ja pelin oppimisen iloa erilaisten harjoitteiden, Poikien ja tyttöjen luistelukoulu alkaa ke 2.9. klo 18.00 Poikien ja tyttöjen kiekkokoulu alkaa ke 2.9. klo 17:00 Hollolan jäähalli, Tiilijärventie 9, 15870 Hollola Luistelukoulu 1 krt/vko (ke) 100 €, syys-maaliskuu Kiekkokoulu 2 krt/vko (ke & la) 200 €, syys-maalikuu lm oittautumiset luistelu- ja kiekkokouluun seuran n ternetsivujen kautta (www.pelicans2000.fi) leikkien ja kisojen avulla. Lisätietoja: www.pelicans2000.fi ja www.finhockey.fi/leijonakiekkokoulu Poikien ja tyttöjen luistelukoulu alkaa ke 2.9. klo 18.00 Poikien ja tyttöjen kiekkokoulu alkaa ke 2.9. klo 17:00 Hollolan jäähalli, Tiilijärventie 9, 15870 Hollola Luistelukoulu 1 krt/vko (ke) 100 €, syys-maaliskuu Kiekkokoulu 2 krt/vko (ke & la) 200 €, syys-maalikuu Ilmoittautumiset luistelu- ja kiekkokouluun seuran internetsivujen kautta (www.pelicans2000.fi) Suomen Jääkiekkoliiton Leijonakiekkokoulun yhteistyökumppanit Suomen Jääkiekkoliiton kaudella 2010-2011 lanseeraamat Leijonakiekkokoulut alkavat jälleen seuroissa syys-lokakuussa 2015. Pääsääntöisesti alle 8-vuotiaille suunnattu kiekkokoulu tarjoaa liikkumisen riemua ja pelin oppimisen iloa erilaisten harjoitteiden, leikkien ja kisojen avulla. Lisätietoja: www.pelicans2000.fi ja www.finhockey.fi/leijonakiekkokoulu ka a ke 2.9. klo 18.00 ka a ke 2.9. klo 17:00 Tiilijärventie 9, 15870 Hollola syys-maaliskuu 0 €, syys-maalikuu kouluun seuran ans2000.fi) Apatiitteja sekä raakakivenä että hiottuina. Brasilialainen jättiametisti on Kalevi Jääskeläisen suurin raakakivi. SALPAUSSELÄN NAISVOIMISTELIJAT RY Syyskausi alkaa ma 31.8. Tutustu tarjontaamme ja ilmoittaudu osoitteessa www.salpausselannaisvoimistelijat.net Olemme mukana la 22.8 Iloa & Energiaa-tapahtumassa kauppakeskus Triossa klo 10-16. Tule paikan päälle! Koruja lahtelaisesta kvartsista (vaalea) ja epidooteista.


Virita_Vapaalle_2015
To see the actual publication please follow the link above