na”, kunnes se vedettiin markkinoilta
pari vuotta sitten.
Yli 100 vuotta kestäneiden kolasotien
aikana on välillä vallinnut melkoinen
kaaos. Yhdessä vaiheessa Coca
Colalla oli markkinoilla kahdeksan
omaa tuotetta: Classic Coke, New Coke,
Cherry Coke, Diet Coke, Tab (Diet
Coken edeltäjä), kofeiiniton New Coke,
kofeiiniton Diet Coke ja kofeiiniton
Tab. Vielä monien haparointien jälkeenkin
se on maailman arvokkaimpia
tuotemerkkejä, länsimaisten arvojen
perinteitä kantava symboli, jonka logo
tunnetaan kaikkialla maailmassa.
Ei selkeää voittajaa
Pepsi on näyttäytynyt historiansa aikana
malliesimerkkinä agressiivisesta
toimijasta, joka on ollut aina valmis
näykkimään markkinajohtajaa. Haastajan
asemastaan se on 1960-luvulta
alkaen pelkistänyt mielikuvaansa –
Pepsi on käytännössä uhrannut melkein
kaiken muun teinimarkkinoiden
hyväksi: esimerkkinä 1983 solmittu
viiden miljoonan dollarin arvoinen
mainossopimus tuon ajan suurimman
musiikkinimen, Michael Jacksonin
kanssa. Laulaja sitoi imagonsa kolajätin
palvelukseen tekemällä ”Billie
Jean”-kappaleeseen uuden Pepsi-sanoituksen.
Myöhempinä vuosinakin
Pepsin mainoksissa on esiintynyt
musiikki-, urheilu- ja elokuvamaailman
tähtiä, kuten Madonna, Britney
Spears, Ray Charles, David Beckham,
Pink, One Direction, Spice
Girls, Beyoncé ja Snoop Dogg.
Coca-Colaa ovat puolestaan mainostaneet
Keanu Reeves, Elton John,
Whitney Houston, Paula Abdul, Selena
Gomez, Maroon5 ja Taylor Swift.
Coca-Cola on jo sadan vuoden ajan
toiminut kansainvälisen olympiakomitean
virallisena sponsorina, Pepsillä
on puolestaan ollut pitkäaikainen
sopimus amerikkalaisen jalkapallon
ammattilaisliigan NFL:n kanssa.
Vaikka tuotteet ovat käytännössä
lähes identtiset, niihin on sitoutunut
kuluttajien mielissä vahvoja mielikuvia
ja lojaliteetteja. Molemmat ovat
ruskeita, hiilihapotettuja juomia, joiden
maut eivät olennaisesti poikkea
toisistaan. Markkinointisodan vaiheissa
ei ole syntynyt selkeää voit-
Sloganeita vuosikymmenien aikana
Coca-Colan ja Pepsin mainoksissa käytetyt sloganit, iskulauseet, ovat
vaihdelleet vuosien mittaan jatkuvasti. Parin vuoden välein on saattanut
tulla uusi hokema, joka ei ole johdonmukaisesti toistanut mitään
yksittäistä pysyvämpää sanomaa. 1970-luvulta alkaen käytössä ovat
olleet muun muassa
Coca-Cola:
1971 I’d Like to Buy the World
a Coke
1976 Coke Adds Life
1979 Have a Coke and a Smile
1982 Coke Is It!
1985 We’ve Got a Taste for You
(Coca-Cola & Coca-Cola
classic)
1986 Red, White & You
(Coca-Cola classic)
1986 Catch the Wave (Coca-Cola)
1988 You Can’t Beat the Feeling
1989 Official Soft Drink of Summer
1990 You Can’t Beat the Real Thing
1993 Always Coca-Cola
2000 Coca-Cola. Enjoy
2001 Life Tastes Good (pidettiin
sopimattomana 9/11-terroritekojen
jälkeen)
2003 Coca-Cola... Real
2005 Make It Real
2006 The Coke Side of Life
2009–2015 Open Happiness
2016 Taste the Feeling
2020 Together Tastes Better
2020 Be Open Like Never Before
Pepsi:
1969–1975 You’ve Got a Lot to Live, and
Pepsi’s Got a Lot to Give
1977–1980 Join the Pepsi People
(Feeling Free)
1980–1981 Catch That Pepsi Spirit
1981–1983 Pepsi’s got your taste for life
1983–1984 Pepsi Now! Take the
Challenge!
1984–1988, 1990-1991
Pepsi. The Choice of a New
Generation
1989 Pepsi. A Generation Ahead
1991–1992 Gotta Have It”/”Chill Out
1992 The Choice Is Yours
1992–1993 Be Young, Have Fun, Drink
Pepsi”
1993–1994 Right Now”
1994–1995 Double Dutch Bus”
1995 Nothing Else is a Pepsi”
1995–1996 “Drink Pepsi. Get Stuff”
1996 “Change The Script”
1997–1998 “Generation Next”
1998–1999 “It’s the cola”
1999–2000 “For Those Who Think
Young”/
”The Joy of Pepsi-Cola”
2003 “Its the Cola”/”Dare for More”
2006–2007 “Why You Doggin’ Me”/”-
Taste the one that’s forever
young”
2007–2008 “More Happy”/”Taste the
one that’s forever young”
2008 “Pepsi is #1”
2008– “Something For Everyone”
2009– “Refresh Everything”/”Every
Generation Refreshes the
World”
2010– “Every Pepsi Refreshes The
World”
2011– “Summer Time is Pepsi Time”
2011– “Born in the Carolinas”
2012 “Where there’s Pepsi, there’s
music”, “Live For Now”
2012 “Change The Game”
2012 “The Best Drink Created
Worldwide”, “Where there’s
Pepsi, there’s music”, “Live
For Now”, “Change The Game”
2015 “Out of the Blue” / “The Joy
of Pepsi-Cola”
2018 “For the love of it”
2019 “Live for now”
2020 That’s What I Like
SAM MAGAZINE 3/21 | 29