Uusi vuosi – uusi mahdollisuus
CNN-TELEVISIOKANAVAN HAASTATELTAVANA oli tammikuun
puolessa välissä 18-vuotias nuori mies, joka
kertoi isänsä hurahtamisesta trumpismiin. Isä oli
pojan mukaan muuttunut viimeisen neljän vuoden
aikana niin fanaattiseksi, että uhkasi tappaa kaikki,
jotka yrittävät estää häntä ”saamasta maataan takaisin”
– myös oman perheensä. Poika antoi isänsä
ilmi liittovaltionpoliisi FBI:lle sen jälkeen, kun isä
oli ollut mukana kongressin valtaamisessa.
Huh, huh. Tämä ei ole tässä, jos fanaattisuus -
perheiden ja koko maan - on mennyt näin pitkälle.
Mielipidetutkimusten mukaan mikään tieto ei muuta
tiukimpien trumpistien näkemyksiä siitä, että vaalit
varastettiin. Presidentti Joe Bidenilla, joka virkaanastujaispuheessaan
vannoi olevansa koko kansan
presidentti, on edessään valtava työ palauttaa jakautuneen
kansan luottamus instituutioihin ja toisiinsa.
Luoda maalle yhteinen todellisuus.
Päivittäisessä uutisvirrassamme on aina jotain
Yhdysvalloista. Maa on kiinnostanut viime vuodet
kuin paraskin ”reality show”. Mutta moni suomalainen
kaipaa lisää ymmärrystä ja tulkintaa erityisesti
nyt. Miksi näin on käynyt? Mihin tämä liittyy?
Ihmetystä ja kysymyksiä.
Tässä on SAM:lle niin sanottu ”1000 taalan”
paikka: lisätä ymmärrystä, toimia kulttuuritulkkina,
ohjata tiedon lähteille, kuunnella ja kertoa monipuolisesti
erilaisia henkilökohtaisia positiivisia
kokemuksia ja tarinoita suuresta maasta. Lähettää
nuoria vaihto-ohjelmiin, töihin ja opiskelemaan.
Me SAM:ssa haluamme omalla toiminnallamme
viedä eteenpäin moninaisuuden ja yhteistyön viestiä.
Me yritämme omalla pienellä panoksellamme hälventää
ennakkoluuloja ja jakautumista eri leireihin.
Maailmaan mahtuu erilaisuutta ja erilaisia mielipiteitä,
sehän on rikkautta. Mutta se vaatii toisen
kuuntelua ja mielipiteen kunnioitusta – empatiaa.
Näitä erilaisia mielipiteitä ja tarinoita SAM tarjoaa
jäsenistölleen tänä vuonna enemmän kuin aikaisemmin.
Perinteisen paperisen SAM Magazinen
ohella alamme tehdä digilehteä, jonka sisältö on
ajankohtaista ja moniäänistä. Digilehti saa seurakseen
sosiaalisen median nostot ja postaukset.
Muutos digiviestintään ei tapahdu hetkessä,
mutta vähitellen rakennamme uutta, kiinnostavaa
ja myös yhteiskunnallisesti vaikuttavaa viestintää.
Ajassa kiinni oleva monipuolinen viestintä on suuri
mahdollisuus, jolla SAM tuo suomalaisten tietoisuuteen
uuden ulottuvuuden Amerikan ihmemaasta.
Hyvää alkanutta vuotta SAM:n jäsenistö!
Elina Lehtinen
Liittohallituksen puheenjohtaja
elina.lehtinen@samsuomi.fi
PÄÄKIRJOITUS
SAM MAGAZINE 1/21 | 5
link