KOLUMNI
Uudenlainen koronakaupunkikulttuuri
YHDYSVALLOISTA KANTAUTUU koronasta Suomeen yhä
vakavampia uutisia: tautitilanne on edelleen räjähdysmäisen
paha ja menossa huonompaan suuntaan.
Uudet virusvariantit vaativat yhä tiukempia järjestelyitä.
Rokotesuunnitelmat takkuavat.
New Yorkissa vakavan koronan kanssa on eletty
jo vuoden päivät. Se on ajan myötä poikinut myös
mielenkiintoisia ratkaisuja viruksen laannuttamiseen
ja sen kanssa elämiseen. Niistä myös Suomi
voisi ottaa mallia.
Useissa New Yorkin ruokakaupoissa käytävät
ovat nykyään määrätty yksisuuntaisiksi: näin ihmiset
eivät joudu ohittamaan toisiaan. West Villagessa
lämpölamppujen alla värjöttelevää terassiväkeä
viihdytetään katuja kiertävillä orkestereilla. Traditionaalisen
amerikkalaiset drive-in -elokuvateatteritkin
ovat saaneet uutta tuulta alleen esimerkiksi
Brooklynissa.
Myös salitunnit ovat siirtyneet ulos: Hudson
Yardsissa valtava korttelinkokoinen parkkipaikka on
muotoutunut luksusulkoilmasaliksi. East Villagessa
liikuntatunteja vedetään 15-kerroksisen talon entisessä
Kalle Oskari Mattila on New Yorkissa asuva kirjoittaja.
ulkoilmakattoterassibaarissa. Tuulen ulvoessa
raikkaassa talvi-ilmassa liikuntahetki tuntuu jopa
yllättävän suomalaiselta. Nostelemme painoja maskit
päällä ja kuulokkeet korvissa, samalla kun aurinko
laskee Lower Manhattanin pilvenpiirtäjien taakse.
On kiinnostavaa nähdä, minkälainen kaupunki
New Yorkista tulee pandemian jälkeen. Toimistotiloja
ei välttämättä enää tarvita samassa määrin ja
kaupunkikulttuuri kukoistaa jo nyt uusilla tavoilla.
Voisiko Manhattania täplittävistä pilvenpiirtäjistä
tulla yökerhoja, taitelijoiden ateljeita tai asunnottomille
uusia koteja? Vuokrat ovat jo nyt romahtaneet
merkittävästi ja monet Queensiin, Brooklyniin
tai Bronxiin aikaisemmin paenneet newyorkilaiset
palanneet taas Manhattanille.
New Yorkissa odotetaan nyt malttamattomana
pandemian jälkeistä uutta Roaring 20s –aikakautta:
ylenpalttisia juhlia ja elämänmakuista kaupunkia.
Se voi hyvin tulla toteen, sillä jopa koronan ja talven
keskellä newyorkilaiset löytävät tapoja juhlistaa
kaupunkiaan.
SAM MAGAZINE 1/21 | 23