
AJANKOHTAISTA
Presidentti Bidenilta
odotetaan vakaata kättä
Yhdysvaltain 46. presidentillä on poikkeuksellisen laaja kokemus kriisijohtamisesta,
politiikanteosta ja kansainvälisistä suhteista. Maailma tarvitsee hänen taitojaan kipeästi.
■ KRISTIINA HELENIUS
Joe Bidenia ei ole koskaan pidetty
säkenöivänä poliitikkona. Hän
oli 36 vuotta Delawaren osavaltion
edustajana Yhdysvaltain senaatissa
ja pyrki presidentiksi jo
vuosina 1988 ja 2008. Noilla kerroilla
hän ei päässyt lähellekään voittoa. Barack
Obama kuitenkin valitsi Bidenin
varapresidentikseen, ja parivaljakko
palveli Valkoisessa talossa täydet
kaksi kautta.
Poliittinen selviytyjä
Viime vuoden vaalikampanjan aikana
Yhdysvalloissa - ja vähän Suomessakin
- vaikerreltiin, eikö demokraattipuolue
löydä maailman monimuotoisimmasta
maasta tuoreempaa
ehdokasta. Presidentti Trump ivasi
kilpakumppaniaan uniseksi ja pelokkaaksi
maskinkäyttäjäksi ja kotinsa
pohjakerroksessa piileskeleväksi
vanhukseksi.
Silti Joseph Robinette Biden nuorempi
astui tammikuun 20. päivänä
TWITTER BIDEN FOR PRESIDENT / CHUCK KENNEDY
Yhdysvaltain presidentin virkaan.
Vakavassa ja monitahoisessa kansallisessa
kriisissä Biden-Harris -parivaljakon
voiton ratkaisivat kokemus,
kunnollisuus ja nappiin mennyt
ajoitus.
Biden tarjosi eleetöntä, jopa vanhanaikaista
vaihtoehtoa juuri kun sitä
Trumpin repivän tyylin vastapainoksi
14 | SAM MAGAZINE 1/21