KOLUMNI
Hammaslääkärissä
”OLETKO KÄYNYT koskaan Meksikossa”, kysyi hammaslääkärin
assistentti. Hän on vanhempi meksikolaismies,
joka on tullut Amerikkaan jo lapsena.
Kerroin, etten ole käynyt Meksikossa ja vastaukseni
harmitti minua. Tajusin, miten paljon on paikkoja,
joissa en ole käynyt koskaan.
Kun puhuimme uudesta presidentistä, mies meni
hiljaiseksi, kuin valitakseen oikeat sanat. ”Tämä
toi mukanaan toivon”, mies sai sanotuksi. Hän
pysähtyi samalla ja laittoi kätensä rintansa päälle.
Tunsin suurta empatiaa. Minun ei tarvinnut kysyä
enempää, sillä sama sana oli myös minun sydämelläni,
vaikka meillä kahdella onkin aivan erilainen
elämänkokemus ja erilainen merkitys toivo-sanalle
juuri tässä tilanteessa.
Hän kyseli lisää ja halusi tietää, onko minulla
aviomiestä ja lapsia. Samalla hän kertoi omasta
perheestään ja lapsistaan.
Olen asunut Los Angelesissa nyt vuoden ja huomannut,
että palvelualoilla toimivat henkilöt kysyvät
suomalaisittain hyvin henkilökohtaisia kysymyksiä.
Minulle tulee näissä hetkissä sellainen olo, että minusta
ollaan kiinnostuneita. Se tuntuu tosi mukavalta
ja kohteliaalta.
Olen oivaltanut jotain suurta ”how are you”-kysymyksestä,
jonka voi heittää kenelle tahansa. Kysymys
ei ole missään nimessä pinnallinen vaan
se mahdollistaa kohtaamisen jokaisen kanssa. Jos
kävelisin täällä bussipysäkille, tervehtisin luonnollisesti
ihmisiä, joiden kanssa katseet kohtaisivat.
On aina mahdollisuus kysyä ”how are you” ja sitä
kautta aloittaa spontaani keskustelu. Olen oppinut
vuodessa, että amerikkalainen small-talk on mahdollisuus,
jonka voi käyttää tai jättää käyttämättä.
Hammaslääkärin assistentti poistuu huoneesta, kun
hammaslääkäri saapuu paikalle.
Hammaslääkäri on minulle tuttu, koska olen
käynyt täällä jo muutaman kerran. Hammaslääkäri
tietää, että harrastan kamppailulajeja. Hän luettelee
minulle heti suosikkiottelijansa ja kyselee, kenet
haluan voittavan tulevan viikonlopun UFC-pääottelun.
Hänellä on päällään avaruuskypärän omainen
hengityssuojain ja puolet hänen jutuistaan menee
minulta ohi, koska minun on vaikea kuulla häntä.
Niina Myller muutti Pohjois-Karjalasta Los Angelesiin joulukuussa 2019. Saamme seurata hänen ensiaskeleitaan uudessa
kaupungissa. Myller on tehnyt työuransa elokuva-ja tv-alalla, EU-projekteissa ja luovien alojen yritysten kehittäjänä. Hän on
myös intohimoinen kamppailu-urheilija. Niina löytyy Instagramista ja TikTokista @niinacarita-nimellä.
©NICO HARTIKAINEN
Hammaslääkärikin kyselee henkilökohtaisia, kuten
missä mukava aviomieheni on. Hän haluaisi kovasti
käydä tervehtimässä miestäni odotusaulassa.
Käynti hammaslääkärissä tuntuu siltä kuin minulla
olisi yhtäkkiä perhe ympärilläni.
En tykkää vertailla suomalaisuutta amerikkalaisuuteen,
mutta mielestäni on mielenkiintoista
tehdä havaintoja siitä, miten koen sosiaaliset tilanteet
täällä Amerikassa. Rakastan Suomea ja suomalaisuutta,
sitä varovaisuutta ja yksityisyyttä, jota
meidän kylmässä pohjolassamme asuva kansa vaalii.
Samalla on myös mielenkiintoista hypätä tähän
Los Angelesin elämään, jossa aamuihin herätään
verkkaisesti, ollaan aina vähän myöhässä, rennosti
ja hyväntuulisesti.
Olen huomannut, että minua ei haittaa kertoa
elämäntilanteestani ventovieraille. Olipa sitten kyse
parisuhdestatuksesta, lapsista ja siitä mitä tein edellisenä
viikonloppuna. Mitä menetän, jos jaan nämä
asiat muiden kanssa? Mitä vaaraa tästä on ohimenevissä
spontaaneissa tapaamisissa ihmisten kanssa,
joita en ehkä koskaan edes tapaa uudestaan? En
koe olevani niin erityinen, etten voisi jakaa arkeani.
Tämä kaikki on saanut minut miettimään, että
onko yksinäisyyden kokeminen joissakin tilanteissa
meistä itsestämme kiinni. Se, että avaa suunsa ja
samalla sydämensä, voi avata ovia ympärillämme.
Tämän kautta voi saada itselleen perheen, vaikka
vaan satunnaisilla hammaslääkärikäynneillä.
26 | SAM MAGAZINE 1/21